Palaan vielä telakkasotkuun, koska yksi sen ulottuvuus on jäänyt täysin huomiotta, vaikka sen pitäisi olla kohinan keskeisiä opetuksia. Maan hallitus on tehnyt vähintään 50 miljardia ja ainakin satoja työntekijöitä koskevan päätöksen, joka kuumentaa kansalaisia suuntaan ja toiseen, sinänsä aiheesta, olipa millä kannalla tahansa. Oppositio puuhaa välikysymystä, joten hallitus voi periaatteessa kaatua, koska osa hallituspuolueidenkin kansanedustajista pihisee kiukusta.

Kansalaisille ja vallan vahtikoiralle medialle hallitus ei kuitenkaan valota päätöksen keskeisiä taustoja. Vain eduskunnalle ne paljastettiin suljettujen ovien takana. Istunto vei kolme tuntia, joten aika paljon muutakin siellä käsiteltiin kuin pääomalainan EU-säädösten vastaisuutta, jota hallitus julkisuudessa esittelee päätöksensä keskeiseksi tekijäksi. Se jokin oli tietenkin telakkayhtiö STX Finlandin taloudellinen tila. Eikä aihe katoa asialistalta, jos hallitus innostuu Pekkarisen ajatuksesta lähteä mukaan telakan ostavaan omistajakonsortioon, ja yhtiö on kaupan – luultavasti on. Kansanvaltaa ravistelee poliittinen kriisi, mutta vain kourallinen kansan valitsemia ja heille vastuullisia päättäjiä tietää syyn siihen.

Selvää on vain, että hallitus ei halua sotkeutua STX Finlandiin sen kehnon talouden vuoksi. Miten kehno se sitten on, ja millaisiin vastuisiin valtio voisi joutua? Hallituksella on siitä seikkaperäisemmät tiedot kuin julkiset tilinpäätöstiedot, mutta se ei voi paljastaa niitä liikesalaisuuden vuoksi. Samasta syystä Suomen Kreikalle myöntämien pankkitukiluottojen sopimuksia ovat salaisia. Niitä eivät näe edes kansanedustajat.

Järjettömän tilanteen syynä on julkisuuslain pykälä 24 kohta 20: ”Salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä: asiakirjat, jotka sisältävät tietoja yksityisestä liike- tai ammattisalaisuudesta, samoin kuin sellaiset asiakirjat, jotka sisältävät tietoja muusta vastaavasta yksityisen elinkeinotoimintaa koskevasta seikasta, jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi elinkeinonharjoittajalle taloudellista vahinkoa, ja kysymys ei ole kuluttajien terveyden tai ympäristön terveellisyyden suojaamiseksi tai toiminnasta haittaa kärsivien oikeuksien valvomiseksi merkityksellisistä tiedoista tai elinkeinonharjoittajan velvollisuuksia ja niiden hoitamista koskevista tiedoista.”

Huonossa hapessa olevan yhtiön taloudellisen tilan ja tulevaisuuden setviminen epäilemättä täyttää salauskriteerin. Tätä on vatvottu lukemattomissa kokouksissa ja lopulta eduskunnan talousvaliokunnalle, muttei kansalaisille.

Toisaalta laki edellyttää, että asiakirjan salaaminen ei saa haitata niiden oikeuksien valvontaa, joille aiheutuu toiminnasta häiriötä. Muuten ei kai voi ymmärtää kohtaa ” ja kysymys ei ole… toiminnasta haittaa kärsivien oikeuksien valvomiseksi merkityksellisistä tiedoista”.

Kun kyseessä on valtavat määrät veronmaksajien rahaa, lukemattomat työpaikat ja demokratian toiminta, kuvittelisi tyhmempi määritelmän täyttyvän. On samantekevää, kannattaako vai vastustaako tukea; kyse on primaarista tiedosta, joka koskee veronmaksajien rahoja ja ihmisten työpaikkoja, sekä niistä tehtyjä poliittisia päätöksiä.

Näin lakia ei kuitenkaan tulkita, vaan liikesalaisuus asetetaan etusijalle. Sen ansiosta olemme niin mielettömässä tilanteessa, että tukea kaipaava ulkomaalainen yritys voi kiristää valtiota propagandasodalla, jossa maan hallitus voi lähinnä nostella kiusaantuneena käpäliään. Toimiiko laki ja sen tulkinta tarkoitetulla tavalla?

Lakia tuskin edes tarvitsee muuttaa, se on sinänsä ihan perusteltu. Edes tulkintaa ei tarvitse varsinaisesti muuttaa, sillä valtio ja kunnat voivat yksinkertaisesti linjata, että ne eivät edes neuvottele tuen luonteisista päätöksistä ilman oikeutta siihen vaikuttavien keskeisten tietojen julkistamiseen. Pääomalaina ja valtion mahdollinen osaomistajuus ovat raskaasti tappiollisen yhtiön tapauksessa suoraa tukea. Siinäkin tapauksessa, että valtio omistajakonsortion osana ostaisi STX Finlandin kokonaan, olisi kaupan kohteen taloudellinen tila selvitettävä perin pohjin kansalaisille. Ei edustuksellinen demokratia voi tarkoittaa, että edustajat tekevät suuret taloudelliset päätökset salaisten asiakirjojen nojalla, ja sen jälkeen selittävät asiaa äänestäjille miten parhaiten taitavat.

Jos demokratian toiminta ja kansalaisten oikeusturva vaativat liikesalaisuuksien paljastamista, niin omapa on vastapuolen ongelma. Kenenkään ei ole pakko hakea julkista tukea tai kaupata omaisuuttaan julkisille toimijoille. Maksajilla on oikeus asettaa operaatiolle haluamiaan ehtoja. Poliitikkojen velvollisuus on huolehtia kansalaisten oikeusturvasta eli päätöksenteon avoimuudesta. Heillä ei ole oikeutta livistää liikesalaisuuden suojaan, vaan etsiä keinot sen kiertämiseen, kun peruste on selkeä, kuten tässä tapauksessa. Suljetut ovet eivät istu demokratiaan, varsinkaan tulenarimpien päätösten kohdalla.

Ei tällaisia tilanteita ehkä usein tule vastaan, mutta jo muutamat rämettävät yhteiskuntaa ja kansalaisten oikeusturvaa. Nyt asiasta voidaan esittää millaisia tahansa väitteitä ilman, että ne voitaisiin varmentaa tai kumota yleisesti tunnettujen tosiseikkojen avulla. Populismille tämä antaa mitä parhaat eväät. On helppo kuvitella, millaista mekkalaa vaikka Teuvo Hakkarainen seuraavissa vaaleissa aiheesta pitää. Tällä tavalla ei demokratian pidä toimia.