Sepon salkku 2025

Salkun rakenne
5

Salkun 10 suurinta ovat pysyneet melko samoina. Apple on noussut takaisin joukkoon ja Harvia pudonnut. 10 suurinta muodostaa noin puolet salkun arvosta ja loput 50 toisen puolen.

Maajakauma on myös suurin piirtein ennallaan. Norjan osuus on hieman kasvanut ja mukaan on tullut uusi maa Hollanti (ASML).

Toimialoittain katsottuna teollisuus, rahoitus ja kauppa ovat hallitsevia.

Salkun kokonaistuotto osinkojen kanssa on 17%. Parhaat kurssinousut (ilman osinkoja) ovat tuoneet seuraavat:

Ja huonoimmat ovat olleet

OMXHGI-vertailuindeksi on noussut 35% vuonna 2025, joten siitä olen jäänyt reilusti jälkeen. Siihen eivät niinkään ole vaikuttaneet nuo huonotuottoisimmat osakkeet, koska niiden painoarvo on aika pieni, yksikään niistä ei ole Top 10-osakkeissani. Pääsyy indeksille häviämiselle on käsittääkseni se, että minulla ei ole salkussa isoja hyvin tuottaneita yhtiöitä kuten Neste, Fortum, SSAB ja Outokumpu. Näillä on iso paino indeksissä ja se tuotto on jäänyt minulta saamatta.

 

 

Related Posts

Salkun rakenne

Oman salkun analyysi

Oma osakesalkku yhdellä silmäyksellä – kuusi välilehteä
https://oman-salkun-analyysi.lovable.app/salkku

Salkku-sovellus kokoaa oman osakesalkun yhteen näkymään: kurssit päivittyvät Yahoo Financesta ja muunnetaan päivän valuuttakursseilla euroiksi, ja kaikki laskenta –

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden