Sijoitusasunnon voi ostaa keväällä

Kevät on asuntokauppojen parasta aikaa ja asuntokauppa vilkastuu koko kevään aina kesäkuun alkuun saakka. Jos asuntonsa aikoo myydä, niin nyt on aika alkaa valmistella asiaa ja maalis-huhtikuussa kannattaa olla mukana markkinoilla selviää Suomen pankin asuntolainatilastoista.

Asuntojen hinnat eivät ole nousseet viiteen vuoteen kun katsotaan koko maan tilastoja, asuntokuplaa ei ole ja sijoitusasunnon ostaminen voi olla järkevää. 

Asuntolainojen keskikorko Euroalueen matalin

Asuntolainojen keskikorko on meillä euromaiden matalin, 1,08 %. Seuraavaksi matalimmat asuntolainakannan keskikorot olivat Portugalissa (1,12 %), Espanjassa (1,32 %), Liettuassa ja Virossa (1,69 %).

Suomalaiset ovat järkeviä lainanottajia

Alhaiset korot eivät ole hullaannuttaneet järkeviä suomalaisia. Asuntolainoja otetaan euromääräisesti edelleen vähemmän kuin vuonna 2012 ja huomattavasti vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten talouden hyvinä vuosina 2006…2007.

15…25 vuoden laina-aika on suosituin valinta

Laina-aikojen pituudet ovat nekin pysyneet jokseenkin järkevissä mittasuhteissa. Uudet asuntoluotot solmitaan yleensä 15…25 vuoden mittaisiksi ja tämän pituisesta asuntolainasta on vähitellen kehkeytynyt pankkien standardituote. Yli 25 vuoden ja alle 15 vuoden mittaiset lainasopimukset ovat jopa menettäneet suosiotaan. 

Asuntolainakannan kasvu on kestävällä pohjalla ja asuntosijoittaminen on järkevää

Asuntolainakantamme kasvaa suurin piirtein 2,5% vuosivauhtia, mikä on aika lähellä kestävää pitkän aikavälin kasvupotentiaalia (BKT:n kasvu + inflaatio). Tämä on näkynyt myös asuntojen hintakehityksessä. Vanhojen asuntojen hinnat eivät ole nousseet viiteen vuoteen kun katsotaan koko maan tilastoja.  

Sijoittajan kannalta tämä tarkoittaa sitä että Suomessa ei ole asuntokuplaa ja asuntosijoittaminen on eräs järkevä valinta. 

 

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8