Slush 2011 start-up-tapahtuma 2. – 3.11. Kaapelitehtaalla

Kansainvälisen kilpailukykynsä ylläpitämiseksi suomalainen suurteollisuus siirtää tuotekehitys- ja tuotantopanostusta kehittyville ja kasvaville markkinoille. Hyvä kilpailukyky näkyy yrityksen terveessä tuloksessa ja  markkina-arvossa, mikä näin palvelee yritykseen sijoittanutta perinteistä osakkeenomistajaa. Suuryritysten painopisteen siirtyminen synnyttää ennen kaikkea kansainvälisestä kaupasta riippuvissa kansantalouksissa toimintavajeen, jossa kansakunnan resurssit ovat vajaakäytössä. Tämä johtaa ennen pitkään talouden kurjistumiseen.

Suomessa ollaan jo jokin aika sitten herätty kyseisen trendin uhkaan. Viime vuosina on lopetettu useita puunjalostustehtaita, mikä on "yön yli" kurjistanut tehdaspaikkakunnan elämän. Kansallisella tasolla kaksi kolmesta talouden tukipilarista, paperi ja elektroniikka, on supistamassa toimintojaan rankasti.

Sijoittajana haluan luonnollisesti, että suomalaiset pörssiyritykset, joihin sijoitan, menestyvät. Suomalaisena haluan myös, että maamme on hyvä paikka elää tuleville sukupolville. Maa, joka tarjoaa mahdollisuuksia, vaurautta ja hyvää elämää. Resurssien, kuten osaamisen, vajaakäytön ehkäisemiseksi kansakunnan odotukset kohdistuvat uusiin aloitteleviin yrityksiin, kasvuyrityksiin ja suomeen mahdollisesti investoiviin kansainvälisiin yrityksiin. Sijoittajina voimme olla talkoissa mukana sijoittamalla varallisuuttamme Suomessa toimiviin start-up- ja kasvuyrityksiin ja näin mahdollistaen kansakuntamme kehittymisen, ja samalla itse vaurastuen.

Hyvän läpileikkauksen start-up-segmenttiin itse yritysten ja heidän rahoittajien muodossa saa ensi viikon Slush 2011-tapahtumassa. Nähdään tapahtumassa!

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8