Kirjautuminen
Tärkeitä palveluita
Sisältö
Uutispoimintoja
-
Kysely: Some ohjaa nuorten ostopäätöksiä, mutta vaikuttajien talousneuvoihin ei luoteta
Lähde: Taloustaito/rahat
-
Epävarmuuden ja toivottomuuden ajasta täytyy löytää ulospääsy
Lähde: Ulkopolist
-
Maakuntien välillä suuret erot mätkyissä: Ahvenanmaalla keskimääräinen jäännösvero yli 2 250 euroa
Lähde: Vero.fi
-
Miten Saksan perintöä verotetaan?
Lähde: Taloustaito/verot
-
Uuni jääkaapin päällä ja ruokapöytä parvekkeella – tällaista on elämä liian pienessä asunnossa
Lähde: YLE talous
-
Miksi työttömyys ei hellitä, vaikka talous on kasvanut jo pitkään? Työministeri Marttinen näkee yhden lupaavan merkin
Lähde: YLE talous
-
Analyysi: Hallitus kokoontuu päättämään pula-ajan vaalibudjetista – tätä on odotettavissa
Lähde: YLE talous
-
Stockmann käytti virheellistä tekoälykuvaa verkkokaupassa – ylimääräinen neulos ilmestyi päänseudun ympärille
Lähde: YLE talous
-
Kiinalaisen Jun Lin perhe on käyttänyt lähes puoli miljoonaa euroa, ja nyt heillä on kauppaketju
Lähde: YLE talous
-
Oikeiston ehdokas vaalivoittoon Kolumbian presidentinvaaleissa: miltä näyttää maan tulevaisuus?
Lähde: Ulkopolist
-
Fyysikko Anne L'Huillier oli 17 vuotta työyhteisönsä ainoa nainen – nyt hän on fysiikan rokkistara ja Nobel-voittaja
Lähde: YLE tiede
-
Kuvat näyttävät harvinaisen yhdistelmän: kuunpimennys ja sampikuu samaan aikaan yötaivaalla
Lähde: YLE tiede
OMXHex uutisia
Tieto: 2026-08-31 06:00:16: Osakkeiden ääni- ja kokonaismäärä
Tieto: 2026-08-31 06:00:16: Osakkeiden ääni- ja kokonaismäärä
Tieto: 2026-08-31 05:30:09: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot
Tieto: 2026-08-31 05:30:09: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot
F-Secure Oyj: 2026-08-28 14:30:06: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot
Citycon Oyj: 2026-08-28 13:30:11: Julkinen ostotarjous
Citycon Oyj: 2026-08-28 13:30:10: Julkinen ostotarjous
KoskiRent Oyj: 2026-08-28 13:15:01: Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus
Citycon Oyj: 2026-08-28 13:00:09: Johtohenkilöiden liiketoimet
Citycon Oyj: 2026-08-28 13:00:09: Johtohenkilöiden liiketoimet
Fortaco Group Oy: 2026-08-28 12:00:11: Puolivuosikatsaus
Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj: 2026-08-28 12:00:10: Puolivuosikatsaus
Fortaco Group Oy: 2026-08-28 12:00:09: Puolivuosikatsaus
HKFoods: 2026-08-28 12:00:07: Tulosjulkistamisajankohdat
HKFoods: 2026-08-28 12:00:07: Tulosjulkistamisajankohdat
Lindex Group Oyj: 2026-08-28 09:30:18: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot
Lindex Group Oyj: 2026-08-28 09:30:17: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot
Lindex Group Oyj: 2026-08-28 09:30:17: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot
Kreate Group Oyj: 2026-08-28 09:30:14: Tulosjulkistamisajankohdat
Digitalist Group Oyj: 2026-08-28 08:30:02: Puolivuosikatsaus
Citycon Oyj: 2026-08-28 06:30:07: Johtohenkilöiden liiketoimet
Citycon Oyj: 2026-08-28 06:30:07: Johtohenkilöiden liiketoimet
Tornator Oyj: 2026-08-28 05:00:03: Puolivuosikatsaus
Siili Solutions Oyj: 2026-08-27 13:30:01: Johtohenkilöiden liiketoimet

Related Posts
Autotrader-päivitys
Avasin maaliskuussa tilin Alpacassa leikkirahalla ja rakensin systeemin automaattista kaupankäyntiä varten. Aluksi kaupankäynti perustui erilaisiin ehtoihin, jotka laukaisivat ostot ja myynnit. Toukokuussa muutin systeemin toimimaan
Mag7 päivitys
Tarkistin koko vuosien ennusteet NVidian tuloksen jälkeen. Elokuussa ei ole tapahtunut suuria muutoksia ennusteisiin.
Liikevaihto
Liikevaihtoennusteita on nostettu monella. Liikevaihdon kasvunopeus hidastuu 2027 ja 2028, mutta pysyy
Ensikertalainen ≠ Ensikertalainen?
Vielä pari vuotta sitten rikoksen tekijä pystyi saamaan ensikertalaisen statuksensa takaisin, oli taustalla sitten ollut miten vakava rikos tahansa. Tämä muuttui vuoden 2025 alussa.
https://www.youtube.com/shorts/mZs1UVM_jXU
Suomen yritykset ja yrittäjät ovat luottavaisia toimintaympäristön paranemiseen ja tulevaisuuteen
Suomen liike-elämän luottamus on OECD:n mukaan viimeisen kahden vuoden aikana parantunut ja on nyt parempaa kuin suurissa Aasian talouksissa, USA:ssa tai Euroopassa. Taustalla täytyy olla

Kommentit