Tarina amerikkalaisten Kiina-taudista, dollarista ja puhuvista päistä

Paul Krugman kirjoittaa NYTimesin blogissaan, että Fedin pääjohtaja Ben Bernanke tuntuu puhuvan aina koodikielellä. Kun hän sanoo:

Aasian talouksien vuoden 1990-luvun kriisistä oppima malli vientiin perustuvasta kasvustrategiasta, yhdistettynä valtaviin ulkomaanvaluuttavarantoihin ja suuriin talouden ylijäämiin, voi olla problemaattinen. Malli on toiminut Aasian kannalta hyvin luoden nopeata taloudellista kasvua alueelle kuluneella vuosikymmenellä. Aasia on osoittanut myös sen, että vapaa ja avoin kauppa on merkittävä taloudellisen kasvun ja menestymisen osatekijä. Liian suuri riippuvuus ulkomaisesta kysynnästä saattaa tuoda mukanaan myös uhkia. Varsinkin jos ulkomaankaupan ylijäämät on saavutettu toimin, jotka keinotekoisesti lisäävät kotimaista säästämistä. Vientiin suuntautuva tuotanto vaikeuttaa kotimaisen tuotannon toimintaa ja raaka-aineiden saatavuutta. Tällöin talous ei enää kykene vastaamaan omien kansalaisten tarpeisiin.

hän haluaa sanoa, ainakin Krugmanin tulkinnan mukaan : “HEY, CHINA, STOP ACCUMULATING DOLLARS — IT’S TIME TO REVALUE YOUR CURRENCY” Yleensä Krugmanin mielipidettä on kuunteleminen.

No, onko sitten hirveä huono asia, että Aasian taloudet ovat kasvaneet avoimen kaupan ja vientivetoisen kasvustrategian kautta. On se ainakin tuonut vaurautta kyseisiin maihin. Ja voiko vapaan kaupan ja suuren ulkomaankaupan “riippuvuuden” tuoma riski olla kovin paljon suurempi kuin Yhdysvaltain pankkijärjestelmän keinottelun luomat ja realisoituneet(!) riskit? Tässä taitaa olla kyse siitä, että maailmantalouden painopiste on siirtynyt (yhden talouden mannerlaattojen kohtauspisteessä tapahtuneen järistyksen verran) taas Aasiaan päin.

Krugman jatkaa blogissaan kysymällä, onko Yhdysvalloilla pokkaa painostaa Kiinaa olemaan ostamatta dollareita ja arvostamaan oma valuutta uudelleen? Jatkuvasti todetaan, että Yhdysvalloilla ei ole varaa ottaa sitä riskiä, että Kiina lopettaisi velkakirjojen oston koska Yhdysvaltain talous on niin riippuvainen siitä. Krugmanin mielestä tämä on kuitenkin täysin väärin ajateltu. Yhdysvaltojen kannalta ei ole yhtään tarpeellista, että Kiina jatkaa valtion velkakirjojen ostamista ja dollarin tukemista.

Tällä hetkellä ollaan tilanteessa, jossa konventionaalinen rahapolitiikka on liemessä. Krugman toteaa, että jos tarkastellaan ohi Fedin ja sen toimien, lyhyet korot pitäisivät tällä hetkellä olla nollan alapuolella, jopa -5% tai alempana. Fed on sitoutunut massiiviseen“quantitative easing”-toimintaan. Käytännössä “quantitative easing” tarkoittaa sitä, että Fed myy korkoa maksavia velkakirjoja ja kasvattaa näin rahan määrää markkinoilla  samalla kun ostaa muita assetteja kasvattaen tasettaan huimasti matkan varrella. Rahaa luodaan käytännössä tyhjästä.

Fed ei ole kuitenkaan ostanut ulkomaisia lyhyitä velkapapereita. Miksi? Olisi todennäköisesti hyvinkin kannattavaa myydä lyhyitä velkakirjoja ja ostaa vastaavasti ulkomaisia vastaavia velkakirjoja. Tämä olisi ulkomaankaupan interventio, jolla saisi kilpailuetua ja se auttaisi pitkällä aikavälillä taloutta kasvamaan.

Mitä tapahtuisi, jos Kiina nyt päättäisi myydä ison kasan treasureja, ja ostaa muita valuuttoja? Kiina harjoittaisi “quantitative easing” strategiaa Yhdysvaltain puolesta. Kiina tekisi tällöin itseasiassa Krugmanin mielestä Yhdysvalloille suuren palveluksen, samalla tosin aiheuttaisi harmia Euroopalle ja Japanille. Vastaavasti jatkamalla dollarien ostamista, Kiina tekee “quantitative diseasingia” Yhdysvaltain näkökulmasta, eli tyhjäksi Fedin toimia.

Yhdysvalloilla ei siis Krugmanin mielestä ole mitään syytä pelätä sitä, että Kiina siirtyisi pois dollarista ja päättäisi myydä niitä. Ben Bernanken ja Timothy Geithnerin tulisi lähinnä kiittää Kiinaa, jos he tekevät näin. Talousmediassa luodaan pelkoa, ja poliitikot puhuvat dollarin puolesta ollen huolissaan, etteivät ulkomaiset keskuspankit mahdollisesti osta enää Yhdysvaltain velkakirjoja ja dollarin arvo romahtaa.

Mikäli dollarin arvo putoaisi Kiinan myydessä dollariomistuksiaan, Kiinan loput velkakirjat menettäisivät huimasti arvoaan ja Yhdysvallat saisivat -rajusti yksinkertaistettuna- velkaa anteeksi dollarin arvon laskiessa.

Yhdysvallat hyötyisivät loppupeleissä ja Kiina ottaisi takkiin. Tämän takia Kiina todennäköisesti harjoittaakin "quantitative DISeasing"-strategiaansa.

Kirjoituksessa lainattu Paul Krugmanin blogikirjoitus oli raikas tuulahdus ja poikkeus puhuvien päiden seassa, kuten Peter Schiff oli ennen romahdusta.  Ennen lamaa hänelle vain naurettiin.  I bledge of allegiance to the Dollar of the United States. God bless, tyhmyydestä yleensä sakotetaan. Mutta miksi pitää tehdä ehdoin tahdoin uusia virheitä heti perään? Keynesiläinen talouspolitiikka ajoi Yhdysvallat kriisiin ja piti siellä, joten voisiko apuun ottaa hieman vaikkapa itävaltalaisten ystävien näkökulmaa?

Väitän, että finansskriisistä olisi selvitty nopeammin jos "Zombipankkien" olisi annettu heti kuolla ja talouden itse tervehdyttää itsensä. Vastuullisesti ja kannattavasti toimineet yritykset olisivat saaneet vapaan markkinalogiikan mukaisesti jatkaa toimintaa ja talous olisi puhdistunut kannattamattomasta liiketoiminnasta, jota nyt on pidetty tähtitieteellisin summin yllä. Tällöin olisi säilynyt paremmin myös usko talouden ja markkinoiden toimivuuteen kun rikkaruohot ja kuolleet oksat olisivat karsiutuneet pois. Nyt kadonnutta uskoa joudutaan lähes epätoivoisesti valaa markkinoille. Laissez Faire vaan.

(Lähteet: Paul Krugman/NYTimes ja You Tube)

Tommi Sunqvist/Pro Mercatoria Oy 20.10.2009 @ tommisundqvist.wordpress.com (www.promercatoria.fi, tommisundqvist.wordpress.com)

Paul Krugman kirjoittaa NYTimesin blogissaan, että Fedin pääjohtaja Ben Bernanke tuntuu puhuvan aina koodikielellä. Kun hän sanoo:

Aasian talouksien vuoden 1990-luvun kriisistä oppima malli vientiin perustuvasta kasvustrategiasta, yhdistettynä valtaviin ulkomaanvaluuttavarantoihin ja suuriin talouden ylijäämiin, voi olla problemaattinen. Malli on toiminut Aasian kannalta hyvin luoden nopeata taloudellista kasvua alueelle kuluneella vuosikymmenellä. Aasia on osoittanut myös sen, että vapaa ja avoin kauppa on merkittävä taloudellisen kasvun ja menestymisen osatekijä. Liian suuri riippuvuus ulkomaisesta kysynnästä saattaa tuoda mukanaan myös uhkia. Varsinkin jos ulkomaankaupan ylijäämät on saavutettu toimin, jotka keinotekoisesti lisäävät kotimaista säästämistä. Vientiin suuntautuva tuotanto vaikeuttaa kotimaisen tuotannon toimintaa ja raaka-aineiden saatavuutta. Tällöin talous ei enää kykene vastaamaan omien kansalaisten tarpeisiin.

hän haluaa sanoa, ainakin Krugmanin tulkinnan mukaan : “HEY, CHINA, STOP ACCUMULATING DOLLARS — IT’S TIME TO REVALUE YOUR CURRENCY” Yleensä Krugmanin mielipidettä on kuunteleminen.

No, onko sitten hirveä huono asia, että Aasian taloudet ovat kasvaneet avoimen kaupan ja vientivetoisen kasvustrategian kautta. On se ainakin tuonut vaurautta kyseisiin maihin. Ja voiko vapaan kaupan ja suuren ulkomaankaupan “riippuvuuden” tuoma riski olla kovin paljon suurempi kuin Yhdysvaltain pankkijärjestelmän keinottelun luomat ja realisoituneet(!) riskit? Tässä taitaa olla kyse siitä, että maailmantalouden painopiste on siirtynyt (yhden talouden mannerlaattojen kohtauspisteessä tapahtuneen järistyksen verran) taas Aasiaan päin.

Krugman jatkaa blogissaan kysymällä, onko Yhdysvalloilla pokkaa painostaa Kiinaa olemaan ostamatta dollareita ja arvostamaan oma valuutta uudelleen? Jatkuvasti todetaan, että Yhdysvalloilla ei ole varaa ottaa sitä riskiä, että Kiina lopettaisi velkakirjojen oston koska Yhdysvaltain talous on niin riippuvainen siitä. Krugmanin mielestä tämä on kuitenkin täysin väärin ajateltu. Yhdysvaltojen kannalta ei ole yhtään tarpeellista, että Kiina jatkaa valtion velkakirjojen ostamista ja dollarin tukemista.

Tällä hetkellä ollaan tilanteessa, jossa konventionaalinen rahapolitiikka on liemessä. Krugman toteaa, että jos tarkastellaan ohi Fedin ja sen toimien, lyhyet korot pitäisivät tällä hetkellä olla nollan alapuolella, jopa -5% tai alempana. Fed on sitoutunut massiiviseen“quantitative easing”-toimintaan. Käytännössä “quantitative easing” tarkoittaa sitä, että Fed myy korkoa maksavia velkakirjoja ja kasvattaa näin rahan määrää markkinoilla  samalla kun ostaa muita assetteja kasvattaen tasettaan huimasti matkan varrella. Rahaa luodaan käytännössä tyhjästä.

Fed ei ole kuitenkaan ostanut ulkomaisia lyhyitä velkapapereita. Miksi? Olisi todennäköisesti hyvinkin kannattavaa myydä lyhyitä velkakirjoja ja ostaa vastaavasti ulkomaisia vastaavia velkakirjoja. Tämä olisi ulkomaankaupan interventio, jolla saisi kilpailuetua ja se auttaisi pitkällä aikavälillä taloutta kasvamaan.

Mitä tapahtuisi, jos Kiina nyt päättäisi myydä ison kasan treasureja, ja ostaa muita valuuttoja? Kiina harjoittaisi “quantitative easing” strategiaa Yhdysvaltain puolesta. Kiina tekisi tällöin itseasiassa Krugmanin mielestä Yhdysvalloille suuren palveluksen, samalla tosin aiheuttaisi harmia Euroopalle ja Japanille. Vastaavasti jatkamalla dollarien ostamista, Kiina tekee “quantitative diseasingia” Yhdysvaltain näkökulmasta, eli tyhjäksi Fedin toimia.

Yhdysvalloilla ei siis Krugmanin mielestä ole mitään syytä pelätä sitä, että Kiina siirtyisi pois dollarista ja päättäisi myydä niitä. Ben Bernanken ja Timothy Geithnerin tulisi lähinnä kiittää Kiinaa, jos he tekevät näin. Talousmediassa luodaan pelkoa, ja poliitikot puhuvat dollarin puolesta ollen huolissaan, etteivät ulkomaiset keskuspankit mahdollisesti osta enää Yhdysvaltain velkakirjoja ja dollarin arvo romahtaa.

Mikäli dollarin arvo putoaisi Kiinan myydessä dollariomistuksiaan, Kiinan loput velkakirjat menettäisivät huimasti arvoaan ja Yhdysvallat saisivat -rajusti yksinkertaistettuna- velkaa anteeksi dollarin arvon laskiessa.

Yhdysvallat hyötyisivät loppupeleissä ja Kiina ottaisi takkiin. Tämän takia Kiina todennäköisesti harjoittaakin "quantitative DISeasing"-strategiaansa.

Kirjoituksessa lainattu Paul Krugmanin blogikirjoitus oli raikas tuulahdus ja poikkeus puhuvien päiden seassa, kuten Peter Schiff oli ennen romahdusta.  Ennen lamaa hänelle vain naurettiin.  I bledge of allegiance to the Dollar of the United States. God bless, tyhmyydestä yleensä sakotetaan. Mutta miksi pitää tehdä ehdoin tahdoin uusia virheitä heti perään? Keynesiläinen talouspolitiikka ajoi Yhdysvallat kriisiin ja piti siellä, joten voisiko apuun ottaa hieman vaikkapa itävaltalaisten ystävien näkökulmaa?

Väitän, että finansskriisistä olisi selvitty nopeammin jos "Zombipankkien" olisi annettu heti kuolla ja talouden itse tervehdyttää itsensä. Vastuullisesti ja kannattavasti toimineet yritykset olisivat saaneet vapaan markkinalogiikan mukaisesti jatkaa toimintaa ja talous olisi puhdistunut kannattamattomasta liiketoiminnasta, jota nyt on pidetty tähtitieteellisin summin yllä. Tällöin olisi säilynyt paremmin myös usko talouden ja markkinoiden toimivuuteen kun rikkaruohot ja kuolleet oksat olisivat karsiutuneet pois. Nyt kadonnutta uskoa joudutaan lähes epätoivoisesti valaa markkinoille. Laissez Faire vaan.

(Lähteet: Paul Krugman/NYTimes ja You Tube)

Tommi Sunqvist/Pro Mercatoria Oy 20.10.2009 @ tommisundqvist.wordpress.com (www.promercatoria.fi, tommisundqvist.wordpress.com)

One thought on “Tarina amerikkalaisten Kiina-taudista, dollarista ja puhuvista päistä

  1. Julkinen viesti poikkeaa toteutuvasta politiikasta

    Hyvä huomio tuo USA:n positiivinen, kehitystä jarruttava reaalikorko.

    Poliitikkojen ja myös FED:n voi olla vaikea tässä tilanteessa puhua muusta kuin elvyttävästä talouspolitiikasta. Jossakin vaiheessa kulutusta on vähennettävä – velaksi ei voi elää loputtomiin. Siksi voi olla ihan hyvä että reaalikorko on USA:ssa positiivinen.

Comments are closed.

Related Posts

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com