Suomalaiset ovat lottokansaa – myös pörssissä

Vieraileva kirjoittaja: Mirko Hurmerinta

 

Suuri päävoitto sokaisee helposti kylmiltä faktoilta.

Suomalaiset ovat kovia lottoajia. Veikkauksen mukaan joka neljäs suomalainen lottoaa viikoittain. Mitä isompi potti, sitä enemmän lottoajia.

Lottoamisessa ei sinänsä ole mitään pahaa. Eurolla tai parilla saa mukavasti pientä lisäjännitystä lauantai-iltaan. Realiteetit on kuitenkin hyvä pitää mielessä.

Päävoiton todennäköisyys on yksi noin 15,4 miljoonasta eli 0,0000065 prosenttia. Se on niin pieni luku, ettei moni osaa hahmottaa sitä. Useimmat eivät edes yritä.

Kun päävoitto on miljoonia euroja, ihmisen silmät sulkeutuvat helposti faktoilta. Kuten siltä, että rivi 1,2,3,4,5,6,7 on ihan yhtä todennäköinen voittorivi kuin mikä tahansa muukin.

Ison pikavoiton mahdollisuus voi sokaista myös sijoittajat, joiden eri talousteoriat yleensä olettavat käyttäytyvän rationaalisesti. Pitkällä aikavälillä niin voi ehkä tapahtuakin, mutta lyhyellä aikavälillä pörssi saattaa muistuttaa enemmän sirkusta kuin rationaalisten ihmisten kauppapaikkaa.

Parhaillaan tällainen sirkus on käynnissä Helsingin pörssissä.

Viimeisen parin viikon aikana pienten teknologiayhtiöiden kurssit ovat nousseet useita kymmeniä prosentteja. Esimerkiksi SSH Communications Securityn kurssi on lähes kaksinkertaistunut.

Kurssirallin taustalla on maanantaina 6. toukokuuta tietoturvajätti McAfeen tekemä ostotarjous suomalaisesta Stonesoftista. Omistajille tarjottiin edellispäivän päätöskurssiin päälle lähes 130 prosentin preemio.

Ostotarjous hullaannutti sijoittajat täysin, ja nyt he haalivat salkkunsa täyteen pikkuteknoja. He elävät siinä toivossa, että ostotarjous osuisi myös omalle kohdalle ja tarjoaisi nopeat pikavoitot – viis todennäköisyyksistä.

Ostotarjouksesta haaveilevien lisäksi liikkeellä on niin sanottuja suuremman hölmön toivossa sijoittavia. He ostavat osaketta, koska uskovat, että heidän jälkeensä tulee vielä suurempi hölmö, joka on valmis maksamaan vielä korkeamman hinnan.

Valitettavasti tällaiset kurssirallit eivät yleensä pääty hyvin. Korttitalo romahtaa, kun ensimmäinen sijoittaja havahtuu siihen, ettei nousulla ole pohjaa tai kun hölmöt loppuvat kesken.

Vaikka pikkuteknojen kurssiralliin mukaan hyppääminen olisikin luultavasti parempi sijoitus kuin vastaavalla summalla ostettu määrä lottorivejä, kannattaa järki pitää mukana myös sijoittamisessa.

 

Kirjoittaja on Arvopaperin toimittaja, joka lottoaa silloin tällöin kuten 82 prosenttia suomalaisista.

Lue Punaisen mukin blogia.

Related Posts