Suomalaiset ovat löytäneet koronan aikana elämän, jossa rahalla on vähemmän merkitystä

Yhteiskunta

Työeläkeyhtiö Ilmarisen tilastoista selviää, että suomalaiset ovat koronan aikana löytäneet leppoisan vapaan elämän. Työhön on palannut vain osa niistä, joiden työt korona pysäytti. On tapahtunut arvomuutosta kohti pienempiä tuloja ja rentouttavampaa elämää.

Työntekijämäärät ovat kuitenkin jo puolen vuoden ajan olleet kasvussa

– Positiivinen kehitys työntekijämäärissä on jatkunut jo puoli vuotta. Plussan puolella toimialoista pääsivät tietotekniikan ja viestinnän (+4,6 %), henkilöstövuokrauksen (+3,1 %), teollisuuden (+1,3 %) ja kaupan (+0,6 %) alat, sanoo Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.

– Täytyy kuitenkin muistaa, että koko vuoden seurannassa ollaan vielä työntekijämäärien kehityksessä -0,5 prosenttia pakkasella. Näkyvyyttä tulevaan, kuten yritysten hyvän tuloskunnon jatkoon ja muun muassa matkailualan kunnolliseen uudelleenkäynnistymisen, sumentaa vielä esimerkiksi rokotuskattavuuden hidastuminen ja odotukset inflaation kiihtymisestä, Vatanen pohtii.

– Eniten seuraamistamme toimialoista laskivat majoitus- ja ravitsemusala (-2,9 %), kuljetus (-2,0 %) sekä rakentaminen (-1,9 %). Majoitus- ja ravitsemusalalla käytetään runsaasti vuokratyövoimaa, ja alan piristyminen näkyy todennäköisesti ensin joustavan vuokratyövoiman lisääntymisenä, Jouni Vatanen sanoo.

Alueellinen kehitys varsin vahvaa

Ilmarisen suhdanneindeksi on kehittynyt kaikilla alueilla suotuisasti puolen vuoden otannalla tarkasteltaessa. Koko vuoden vertailussa puolestaan vain Itä-Suomi ja Etelä-Suomi ovat hieman plussalla viime vuoteen verrattuna. Lokakuun alueellisesta kehitystä tarkasteltaessa Etelä-Suomi (+1,6 %), Pohjois-Suomi (+1,1 %), Itä-Suomi (+0,8 %) ja Länsi-Suomi (+0,5 %) olivat kaikki positiivisen puolella.

Etelä-Suomi (+1,6 %): Seuratuista toimialoista kasvua oli henkilöstövuokrauksessa (+4,6 %), viestintä- ja tietotekniikassa (+4,4 %), teollisuudessa (+1,3 %) ja kaupan alalla (+0,5 %). Laskussa olivat rakentaminen (-3,8 %), kuljetus (-2,3 %) sekä ravitsemus- ja majoitus (-2,0 %).

Länsi-Suomi (+0,5 %): Länsi-Suomessa kasvua tuli vain viestintä- ja tietotekniikassa (+5,8 %) ja teollisuudessa (+1,1 %). Laskua alueella oli erityisesti henkilöstövuokrauksessa (-4,7 %), kuljetuksessa (-2,1 %) ja majoitus- ja ravitsemusalalla (-1,3 %).

Itä-Suomi (+0,8 %): Erityisen hyvin Itä-Suomessa kasvoivat henkilöstövuokraus (+28,0 % – luvun kokoon vaikuttaa pieni työntekijämäärä), viestintä- ja tietotekniikka (+6,4 %), kauppa (+3,4 %) ja teollisuus (3,2 %). Laskua oli vain majoitus- ja ravitsemusalalla (-6,6 %).

Pohjois-Suomi (+1,1 %): Seuratuista toimialoista kasvu oli vahvinta viestintä- ja tietotekniikassa (+2,5 %), rakentamisessa (+2,5 %) ja kaupassa (+1,3 %). Laskua tuli puolestaan henkilöstövuokrauksessa (-21,0 % – huom. pieni työntekijämäärä), ravitsemus- ja majoitusalalla (-6,2 %) sekä kuljetuksessa (-2,7 %).

Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 60 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.

Ilmarisen suhdanneindeksin luotettavuus perustuu eläkevakuutusmaksuihin

Ilmarisen suhdanneindeksi antaa ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 60 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukossa.

 

Lisää tietoa: Ilmarisen suhdanneindeksi

Kuvan lähde: pixabay / Hans

Related Posts

Yhteiskunta

EU alueelle tulee tänä vuonna käyttöön yksi ja yhtenäinen vahva tunnistautuminen ”digitaalinen identiteettilompakko”

Pankit ovat hallinneet EU alueella vahvaa tunnistautumista, jota tarvitsevat esim. viranomaispalvelut ja maksulliset internet palvelut. Tähän tulee muutos. EU alueelle tulee yksi ja ainut kaikkialla

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka