Suomalaiset ovat valmiita katkaisemaan nykyisen velkakierteen

Tulos selviää tänään julkaistusta EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta Neljäs Suomi, jossa selvitettiin kansalaisten suhtautumista rakenneuudistuksiin, poliittisen järjestelmän toimivuuteen sekä suomalaisen yhteiskunnan eheyteen. ”Tutkimus osoittaa, että suomalaisten kriisitietoisuus on kasvanut. Kolme neljästä suomalaisesta (75 %) on sitä mieltä, että Suomi elää nykyisin liikaa velaksi ja joutuu sen seurauksena vielä suurten ongelmien eteen. Tämä käsitys on vahvistunut selvästi vuoden takaisesta”, toteaa tutkimuksen laatinut EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.  

Suomalaisten suhtautuminen 1990- luvun velkakierteessä ja nykyisessä velkakierteessä (Lähde: EVA:n asennetutkimus)

Joka toisen (50 %) suomalaisen mielestä Suomi elää yhtä historiansa suurinta murroskautta. Suurta levottomuutta ei ole kuitenkaan tutkimuksen mukaan havaittavissa. Suomalaisuuden arvostus on edelleen suurta, hyvinvointivaltion katsotaan olevan hintansa väärti ja tuki yrittäjyyttä kohtaan on nousussa.

Tutkimuksesta selviää, että suomalainen yhteiskunta ei ole pirstoutumassa. Vaikka tuloerojen kasvusta kannetaan selvää huolta, kaiken kaikkiaan eriarvoisuuden koetaan pikemmin vähentyneen kuin lisääntyneen viiden viime vuoden aikana. Kaksi kolmesta (65 %) katsoo, että suomalaiset ovat vähintään melko tasa-arvoisia elämässä eteenpäin pääsyn mahdollisuuksien kannalta.

Tutkimus kertoo myös, että suomalaisten suhtautuminen EU-jäsenyyteen ja euroon on edelleen pitkän aikavälin keskiarvoa myönteisempää. Hieman alle joka toinen (42 %) ilmoittaa suhtautuvansa myönteisesti maamme EU-jäsenyyteen. Kielteisesti suhtautuvia on neljännes (24 %) ja neutraalin kannan jäsenyyteen ottaa 31 % suomalaisista.

Related Posts

Sijoittaminen

Koskisen sektorinsa helmi? Ehkei sittenkään

Helsingin osakeindeksikin vaihteeksi jäähtyy etenkin sitä AI-buumin voimalla nostaneen Nokian ottaessa jo kunnolla osumaa – erittäin hyvästä syystä jos minulta kysytään. Monella sektorilla ja varsinkin meikäläisittäin elintärkeässä metsäteollisuudessa

Sijoittaminen

Omat Rahat katsaus: AI-huuma jo selkeästi ”lapiot ja hakkuut” vaiheessa

Datakeskuksien rakentamiseen tarvittavat välineet ovat nyt huudossa.

Ai-huuma on edennyt seuraavaan vaiheeseen. Kovimmassa huudossa eivät ole enää suuria AI-investointeja tekevät ”perinteiset” teknojätit kuten Microsoft ja Google.