Suomen startup yrityksille Euroopan parasta tukea pääomasijoittajilta

Suomen Pääomasijoitusyhdistys: Suomalaiset yritykset keräsivät pääomasijoituksia yhteensä ennätykselliset 466 miljoonaa euroa vuoden 2015 ensimmäisellä kvartaalilla. Viime vuonna ennätystasolle nousseet sijoitukset alkuvaiheen yrityksiin ottivat nyt kuitenkin hengähdystauon ja jäivät kvartaalitasolla ensimmäistä kertaa alle 20 miljoonan euron yli kahteen vuoteen. Sijoituksia tehtiin 15 miljoonalla eurolla, mikä oli puolet edellisen vuoden vastaavasta ajanjaksosta.

Vuonna 2014 ennätysmäärä suomalaisia alkuvaiheen yrityksiä sai pääomasijoituksen ja sijoitukset bruttokansantuotteeseen suhteutettuna olivat Suomessa Euroopan toiseksi korkeimmalla tasolla, heti Ruotsin jälkeen.

Sijoitukset alkuvaiheen startup yrityksiin maittain (Lähde: Suomen pääomasijoitusyhdistys)

Sijoitukset alkuvaiheen yhtiöihin ovat pysyneet hyvällä tasolla jo kahden vuoden ajan ja nyt otettiin hengähdystauko. Vuoden toisella kvartaalilla on julkistettu jo pari isompaa rahoituskierrosta”, kommentoi Suomen pääomasijoitusyhdistyksen toimitusjohtaja Marika af Enehjelm.

Suomen pääomasijoitusyhdistyksen julkaisemien tilastojen mukaan suomalaisiin kasvuyhtiöihin sijoitettiin tammi-maaliskuussa yhteensä 466 miljoonaa euroa (140 M€, Q1/2014), joka on kaikkien aikojen korkein yhdellä kvartaalilla sijoitettu summa. Tästä 310 miljoonaa tuli ulkomailta (16 M€). Perinteisesti hiljaisemmalla vuoden ensimmäisellä neljänneksellä sijoituksen sai yhteensä 65 yritystä (85), joista alkuvaiheen yrityksiä oli 48 (65).

Historialliseen sijoitussummaan vaikutti vahvasti yksittäinen ulkomainen sijoitus, mutta myös suomalaiset pääomasijoittajat olivat aktiivisia ja tekivät sijoituksia 160 miljoonalla eurolla (142 M€). Näistä 144 miljoonaa euroa (119 M€) oli ns. buyout-sijoituksia. Sijoituksia tehtiin yhteensä 69 yritykseen (83), joista pääosa, 54 kappaletta (64), oli aikaisen vaiheen yrityksiä.

Lisää tietoa:

Pääomasijoittaminen Suomessa 2014

Pääomasijoittaminen Suomessa 1Q / 2015

Suomen pääomasijoitusyhdistys lyhyesti

Suomen pääomasijoitusyhdistys (FVCA) edistää pääomasijoittamisen toimintaedellytyksiä Suomessa sekä ajaa jäsentensä etuja pääomasijoitustoimialalla. Yhdistyksellä on 50 varsinaista jäsentä, jotka ovat Suomessa pääomasijoitustoimintaa harjoittavia yhtiöitä. Liitännäisjäseniä, tahoja jotka muuten vaikuttavat pääomasijoitustoimialalla, yhdistyksellä on 49.

 

Related Posts

Sijoittaminen

Tulosennusteiden päivitys

https://www.sinisaariconsulting.com/tools/finnish_dashboard.html

EBIT-ennusteita muutettu vain vähän. P/E-luku on edullisin Valmetilla. Valmetin shorttipositiot ovat myös pienentyneet. Valmet on edullinen myös PEG-luvulla mitattuna, samoin Nokian Renkaat. Renkaiden lukuun vaikuttaa

Salkun rakenne Sijoittaminen

Pisteytykset ja AI-analyysi niiden perusteella

https://piksu.net/sergio/

Osakeanalyysissäni on kohdassa ”Seulonta ja Pisteytys” lista, johon AI on pisteyttänyt yhtiöitä eri kriteerien perusteella.  Tässä 10 parasta.

Minulla on myös muita pisteytyksiä, tämän lisäksi viisi