3 thoughts on “Onneksi olkoon uudelle hallitukselle ja parasta menestystä”
Comments are closed.
Onneksi olkoon uudellen hallitukselle ja parasta menestystä.
Ja kiitokset siitä, että hallitusneuvottelut ovat sujuneet mallikkaasti ja olette saaneet aikaan ohjelman, joka on rohkea ja vähintäänkin oikean suuntainen ja todennäköisesti myös suhteellisen oikein mitoitettu. Ja kiitokset siitä, että olette varanneet itsellenne vapauden ohjata tulevaa kehitystä sen mukaan miten ympäristömme muuttuu.
Suomi voi olla teistä ylpeä. Mikään ei paranna meidän yhteenkuuluvaisuuttamme ja yhteistä identiteettiämme paremmin kuin hyvä hallinto ja hallitus.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk)
Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk)
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk)
Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk)
Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk)
Perhe- ja hyvinvointiministeri (jaettu salkku) Juha Rehula (kesk) ja Annika Saarikko (kesk)
Ulkoasiainministeri Timo Soini (ps)
Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps)
Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps)
Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps)
Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok)
Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok)
Sisäministeri Petteri Orpo (kok)
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok)
Comments are closed.
Raute: 2025-07-11 15:50:10: Raute's buy-back program commenced in February has been completed
Raute: 2025-07-11 15:50:09: Rauten helmikuussa aloittama takaisinosto-ohjelma on saatu päätökseen
Incap: 2025-07-11 15:00:00: Incap Oyj:n suunnattu maksuton osakeanti osakepalkkio-ohjelman palkitsemisen toteuttamiseksi
Bittium Oyj: 2025-07-11 10:00:09: Bittium Oyj:n kommentti markkinoilla levinneeseen tietoon koskien Espanjan asevoimien mahdollista taktisten radioiden hankintaa
Bittium Oyj: 2025-07-11 10:00:09: Bittium Corporation's Comment on Market Information Regarding the Possible Procurement of Tactical Radios by the Spanish Armed Forces
Gofore Oyj: 2025-07-11 08:05:56: Gofore Oyj:n liiketoimintakatsaus kesäkuulta 2025: Kesäkuun liikevaihto 13,2 miljoonaa euroa
Nordea Bank Oyj: 2025-07-10 19:30:09: Nordea Bank Abp: Återköp av egna aktier den 10.07.2025
Robit Oyj: 2025-07-10 14:45:02: SISÄPIIRITIETO, TULOSVAROITUS: ROBIT PÄIVITTÄÄ OHJEISTUSTAAN VUODELLE 2025
Valmet Corporation: 2025-07-10 07:00:08: Composition of Valmet's Nomination Board
Valmet Corporation: 2025-07-10 07:00:08: Valmetin nimitystoimikunnan kokoonpano
Hiab: 2025-07-10 06:30:00: Viranomaiset ovat hyväksyneet MacGregorin myynnin, transaktion täytäntöönpanon arvioidaan tapahtuvan 31.7.2025
Kemira Oyj: 2025-07-10 05:00:01: Sisäpiriitieto: Tulosvaroitus - Kemira laskee näkymiään vuodelle 2025 ja julkaisee ennakkotietoja toisen neljänneksen tuloksesta
Kemira Oyj: 2025-07-10 05:00:01: Inside Information: Profit warning - Kemira downgrades its outlook for 2025 and provides preliminary financials for Q2
Nordea Bank Oyj: 2025-07-09 19:30:14: Nordea Bank Abp: Återköp av egna aktier den 09.07.2025
Orion: 2025-07-09 10:00:00: Sisäpiiritieto: Orion parantaa näkymäarviota vuodelle 2025
Atria Oyj: 2025-07-09 07:15:10: Change in Atria Plc's Board of Directors: Jaana Viertola-Truini leaves the Board of Directors
Atria Oyj: 2025-07-09 07:15:10: Muutos Atria Oyj:n hallituksessa: Jaana Viertola-Truini jättää Atria Oyj:n hallituksen
Nordea Bank Oyj: 2025-07-08 19:30:07: Nordea Bank Abp: Återköp av egna aktier den 08.07.2025
F-Secure Oyj: 2025-07-08 15:30:06: Sisäpiiritieto, tulosvaroitus: F-Secure laskee vuoden 2025 näkymiään liikevaihdon ja oikaistun EBITAn osalta
Dovre Group Oyj: 2025-07-08 13:20:00: Tulosvaroitus: Dovre tiedottaa lisätappioista Suvicin ruotsalaisessa tytäryhtiössä
Kesko Oyj: 2025-07-08 08:00:01: Kesko Corporation: Correction to Disclosure in compliance with Chapter 9, Section 10 of the Finnish Securities Markets Act (3.7.2025)
Kesko Oyj: 2025-07-08 08:00:01: Kesko Oyj: Korjaus arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 pykälän mukaiseen ilmoitukseen omistusosuuden muutoksista (3.7.2025)
Enersense International Oyj: 2025-07-08 05:30:01: Sisäpiiritieto: Enersense myy meriteollisuusyksikkönsä
Nordea Bank Oyj: 2025-07-07 19:30:08: Nordea Bank Abp: Återköp av egna aktier den 07.07.2025
Metsä Board Oyj: 2025-07-07 06:30:16: Sisäpiiritieto, tulosvaroitus: Metsä Boardin huhti-kesäkuun 2025 vertailukelpoinen liiketulos on selvästi tappiollinen
Wetteri Plc: 2025-07-07 06:30:16: Inside information: Wetteri has signed an agreement on the sale of the heavy equipment maintenance and spare parts business in Kajaani and Joensuu to Raskone Oy
Metsä Board Oyj: 2025-07-07 06:30:15: Inside information, profit warning: Metsä Board's comparable operating result for April-June 2025 is clearly negative
Wetteri Plc: 2025-07-07 06:30:15: Sisäpiiritieto: Wetteri on tehnyt sopimuksen Kajaanin ja Joensuun raskaan kaluston huolto- ja varaosaliiketoiminnan myynnistä Raskone Oy:lle - kauppa on ehdollinen kilpailuviranomaisen hyväksynnälle
Nordea Bank Oyj: 2025-07-04 19:30:00: Nordea Bank Abp: Återköp av egna aktier den 04.07.2025
Mailmataloutta uhkaavat useat vaarat. Toisaalta lähi-idän sotaisa tilanne ja toisaalta Trumpin tullit. Hämmästyttävää kyllä pörssikursseista tätä ei voi nähdä. USA:n työllisyys ja inflaatioluvut ovat pysyneet
Takavuosien komeetan Nesteen konttaus on lyönyt sijoittajia moukarilla. Vaikeuksia riittää edelleen, mutta 4,5 vuotta jatkunut armoton laskumarkkina osoittaa lopulta taittumisen oireita.
Korostan silti oireita. Edellisen vuosikymmenen
Terve yhteiskunta pitää huolta kaikista jäsenistään. Siihen tarvitaan myös tulonsiirtoja. Perinteisesti oikeistossa tulonsiirtoja pyritään kutistamaan kun taas vasemmistossa niitä halutaan lisätä. Tulonsiirrot ovat tarpeellisia, mutta
Suomalaisten yritysten tunnusluvut on laskettu valmiiksi piksun TYÖKALUT -> ARVOSTUSKERTOIMIA sivulle:
S/P% = (S)ales per (P)rice. Liikevaihto suhteessa markkina-arvoon (milj.) prosentteina. Joidenkin yritysten tekemä lisäarvo
Näihin onnentoivotuksiin
on helppo yhtyä. Toivottavasti hallitus onnistuu tehtävässään. Henkilövalintojen detaljeista voi tietenkin olla erimieltä ja olenkin, mutta se on pikkujuttu. Olemme kaikki soutamassa yhtä ja samaa Suomi-venettä. Tänä aamuna "laatumedia" kuitenin laittoi valtavasti palstatilaa kansan jakamiseksi kahteen: "voittajat" ja "häviäjät". Toivottavasti hallitus saa kasvatettua yhteenkuuluvaisuuttamme ja toivottavasti tämä "vähemmän laadukas" internet sontamedia jatkaa asioiden käsittelemistä syvällisesti, oivaltavasti ja kaikenlaiset mielipiteet sallien.
Kamalaa
demokraatti.fi: "palkansaajat kantavat raskaimman vastuun" -> kamalaa
uusisuomi: "Juha Sipilä myönsi: Tämä ryhmä <palkansaajat> välttää pahimmat leikkaukset" -> kamalaa
yle.fi: "Kuntien uusi säästökeino: uusien opettajien työvuotta lyhennetään" -> pitemmät lomat -> kamalaa
Stubb: "Kolmas lukukausi käyttöön" -> lyhyemmät lomat -> kamalaa
<muutos you-name-it> -> kamalaa
Kaikki tuki nyt hallitukselle
Kannustan hallitusta tekemään työn, johon kansa on sen valinnut.
e.