Suomen tie Natoon lienee hankala

Yhteiskunta

Haluan selvyyden vuoksi todeta otsikon tilanteen. Stoltenberg on ehkä sanonut, että ovet ovat avoimet HAKEMUKSELLE, mutta siihen Stoltenbergin valtuudet päättyvät.

Asiat on esittänyt HS, mutta jos joku haluaa alkup. lähteitä, tuossa on peruskirja.

Siis jokaisen nykyisen Naton jäsenen tulee hyväksyä uusi jäsen ja hyväksyminen tarkoittaa myös kansallista ratifiointia jokaisen nykyisen jäsenen omissa kansallisissa päättävissä elimissä.

Meillä suomalaisilla on varmaan suuret luulot omasta kelvollisuudestamme. Näin asia ei ole, sillä ensimmäinen edellytys on kansallinen halu ja jo se Suomesta puuttuu.

Mennään sitten juridiikasta politiikkaan. On hyvä muistaa Kreikan venkoilu Suomen EU-jäsenyyden edellä. Kyse ei tosiaankaan ollut siitä, ettei Suomi olisi ollut Kreikan ”tasoinen” (tai siis oikeastaan hyvin paljon parempi) maa, mutta se jolla valta on, sitä myös käyttää. Ja aina yhden valta on jonkun mielestä mielivaltaa.

Suomella on suuret määrät reserviläisiä. Kun Nato nojaa ammattiarmeijoihin, en vain usko Suomen reservejä arvostettavan. Ja tässä kohdassa on ihan turha pohtia mitään niin merkityksetöntä kuin ”oikeassa olemista”. Se jolla valta on, sitä myös käyttää.

Jatkaakseni poliittisista realiteeteista. Jäsenhakemusta seuraavana päivänä Suomeen alkaa tunkea itärajan yli ns. pakolaisia. Jo Pietarin alueella ”paperittomia” on satoja tuhansia. Ja nykyinen viitekehyksemme EU edellyttää tietenkin pakolaisten asioitten tutkimista, mikä vie vuosia ja jonka jälkeen palauttaminen ei onnistu, koska ihan kaikki maailman maat eivät noudata ihan kaikkia kv. sopimuksia. Joskus tuntuu, että niitä noudattaa vain Suomi.

”Pakolaiset” tekevät tarpeettomiksi seuraavan keinon. Naton jäsenyyttä ei voi saada kesken konfliktia. Venäjä voi koska hyvänsä miehittää muutaman neliön Suomen aluetta, jonka omistaa Venäjän kansalainen ja jossa asuu venäjänkielisiä sillä perusteella, että siellä sorretaan ”slaavilaisia veljiä”.

Ihan vakavasti puhuen, eikö ketään ole hämmästyttänyt se, miten Krimin venäjänkielisten asema ”huononi” vuosikymmenten rinnakkaiselon jälkeen parissa päivässä, kun Ukrainaan nousi aiempaa länsimielisempi hallinto. Meidän suomalaisten olisi syytä ymmärtää, että Venäjän propaganda pystyy koska hyvänsä vääntämään jonkun Suomen rajojen sisäisen alueen ”vanhaksi venäläiseksi maaksi”. Näin se kävi Krimillä ja Itä-Ukrainassa ja niin se kävisi Suomessakin. Tuossa on vähän alkeita.

USA voi toki antaa Suomelle turvatakuut, jotka Ruotsilla jo on. Kannattaa katsoa, miten rauhaarakastava, avoin ja perin juurin puolueeton Ruotsi on toiminut: salaista yhteistyötä USA:n strat. ydiniskuvoimien kanssa alkaen 1960-luvulta (kuvassa Ruotsin aluevesillä ajoittain olleen George Washington- luokan ydinsukellusveneen arkistokuva) . Ja Ruotsilla ei ole 1300 kilometriä yhteistä maarajaa Venäjän kanssa.

Suomi puolestaan on nukkunut onnensa ohi jo vuosikymmeniä sitten. Suomessa käytetyllä sanalla ”Nato-optio” ei ole mitään kv. vastinetta ja ajatus on järjetön, siis hakea jäsenyyttä vasta Venäjän hyökätessä. Onkohan kukaan onnistunut saamaan palovakuutuksen palon jo riehuessa? Nykyisillä Naton itäeurooppalaisilla jäsenvaltioilla ei ollut aikoinaan Suomen kiinniruostuneita rakenteita, vaan oma-aloitteisuutta, rohkeutta ja ehkäpä uhkarohkeuttakin.

Suomen ratkaisu katsoa Ruotsia on ollut suuri virhe, sillä Ruotsilla on ollut USA:n turvatakuut siis jo 60 vuotta ja lisäksi sillä on suojanaan Suomi. Me suomalaiset saamme varmaan jälleen kerran ylpeillä valmiudellamme puolustaa Ruotsia melkein viimeiseen suomalaiseen.

turvallisuus

3 thoughts on “Suomen tie Natoon lienee hankala

  1. Sanot:
    ”Stoltenberg on ehkä sanonut, että ovet ovat avoimet HAKEMUKSELLE, mutta siihen Stoltenbergin valtuudet päättyvät.”

    Hämmästyin, kun huomasin joulukuun alkupuolella että Nato sivulla oli Suomen valtuuskunnan ja Stoltebergin välinen keskustelu, jossa Stoltenberg lupasi Suomen valtuuskunnalle että Suomen ovet ovat avoimet Natoon ja vain suomen päätöstä vailla. Kaikkonen ja Niinistö ovat vahvistaneet asian julkisuudessa, että näin on luvattu. Lehdistö lainasi tilaisuutta seuraavasti: ”Stoltenbergin mukaan Naton ovi on Suomelle auki, mutta Suomi itse päättää, miten toimii.” Näin minäkin muistan että Nato sivuilla olevassa muistiossa sanottiin.

    Hämmästyin, kun hyvin tiesin, että Stoltenbergillä ei ole periaatteessa yleisiä valtuuksia tuohon lupaukseen. Ellei sitten Nato huippukokouksessa ole sovittu, että Suomelle voidaan tuo viesti julkisesti antaa.

    Uskon joka tapauksessa, että Nato ovet ovat juuri nyt auki Suomelle. Huomisesta ei tiedä. Ovet jotka aukeaa voivat myös sulkeutua.

    1. ”Suomen ja Ruotsin kohdalla Naton ovi on auki. Jos maat haluavat aloittaa jäsenyysneuvottelut, niin Nato on valmiina, pääsihteeri Jens Stoltenberg sanoo.” Lähde https://yle.fi/uutiset/3-12262637

      Jos neuvottelutulos syntyy, se alistetaan peruskirjan mukaan kansalliseen ratifiointiin jokaisen nykyisen jäsenen omissa kansallisissa päättävissä elimissä.

      Samassa yhteydessä puhuttiin myös Georgiasta ja Moldovasta, joitten hakeutuminen ei ole kovin hyvin sujunut https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008525712.html

      Georgialle jäsenyys luvattiin 2008, muttei vielä ole toteutunut. https://en.wikipedia.org/wiki/Georgia%E2%80%93NATO_relations

      Tietysti toivon Suomen parasta, mutta mitähän se auttaa. Hyvän tahdon lisäksi tarvittaisiin a) EU:n luopumista ”pakolaisten” kaksoisstandardeista. Puolasta Turkkiin ko. maita moititaan likaisen työn tekemisestä L-Euroopan puolesta. Sitten b) Suomessakin pitäisi osata päättää. 7.1. illalla hallitus pohti, mennäänkö 10.1. kouluun.

      Julmasti sanoen Kazakstanin uutiset ovat parasta, mitä Suomi voi toivoa. Saa Putin vähän puuhaa.

  2. Joe Biden mainitsi eilisessä puheessaan että viimeinen asia jota Putin haluaa on muutos Suomen statuksessa. Suomi on mitä suurimmassa määrin Ukrainan kriisin osapuoli. Tämän lausunnon mukaan jopa ratkaisevan tärkeä tekijä.

    Sanna Marin antoi tänä aamuna lausunnon siitä että Suomi ei mitä ilmeisimmin tule hänen hallituskautenaan liittymään Natoon. Riittääköhän tuo turvatakuuksi ja vastauksesksi Venäjälle. Aika lyhyt ja heikko takuu tuo on. Lisäksi pääministeri antoi kipakan lausunnon siitä että Suomi tulee mahdollisesti alkavassa kriisissä tukemaan Ukrainaa vahvasti ja toimimaan tiukasti ja nopeasti. Linja oli varsin tiukka.

    Aina vaan menee huonompaan suuntaan tämä kriisi. Voi voi.

    Miten tähän jouduttiin? Minusta suomen osalta kehityskulkua liipaisi se kun Lavrov kävi kesällä suomessa ja antoi lehdistötilaisuudessa suomelle viestin: Varustaudu sotaan jos haluat rauhaa.
    Tästä seurasi se, että suomi osti seuraavana päivänä (kirjaimellisesti) USA:sta raskaita raketteja (ohjuksia), joiden kantama on yli 150km. Niillä voi kuljettaa noin 100kg räjähteitä esimerkiksi Murmanskissa sijaitsevien ydinsukellusveneiden katolle. Kantama saattaa riittää tähän. Tämä on esimerkki siitä miten tilanne helposti kiristyy vaikka kiristyminen ei ole kenenkään etu.

Vastaa

Related Posts

M2-rahavaranto EU:ssa
Yhteiskunta

Ylilyöntien aikakausi?

2020-luku on alkanut monessa mielessä ikävästi. Suomessa vuosikymmen alkoi vähälumisimmalla talvella yli vuosisataan, mikä nosti ilmastonmuutoskeskustelua hetkeksi pöydälle. Talven vähälumisuus jäi kuitenkin huomionaiheena nopeasti taka-alalle,

Sijoittaminen

Sijoittamisen teoria ja käytäntö

Nordnetin osakestrategi Jukka Oksaharju on vuosien ajan kirjoittanut korostetun paljon säännöllisestä osakkeiden ostamisesta, allokaatiosta, osinkojen merkityksestä, korkoa korolle –efektistä ja osinkoa kasvattavista firmoista, osinkoaristokraateista.

Oksaharjun kunniaksi

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com