Suomen Yrittäjät tavoittelevat suurempia työmarkkinajoustoja ja yrittäjyyttä (=osakeomistusta) kannustavaa veropolitiikkaa

Suomen Yrittäjät:  Työn tuottavuutta ja kilpailukykyä pitää yrittäjien mielestä nostaa laajentamalla työlainsäädännöllä yrityskohtaisen sopimisen mahdollisuuksia; työehtosopimuksista poikkeavista järjestelyistä on voitava sopia työntekijöiden ja työnantajan ollessa poikkeamista yhtä mieltä.

Lisäksi koko verojärjestelmän on oltava yrittämiseen, yritysten kasvuun, työllistämiseen ja työntekoon kannustavaa. Nykyinen osinkoverojärjestelmä tulee säilyttää yrittäjyyden kannustimena. Verojärjestelmän pitää vahvistaa yritysten vakautta.

Suomen elinkeinorakenne on vuosikymmenessä muuttunut oleellisesti. Teollisuuden osuus tuotannosta ja kotimaisesta työllisyydestä on alentunut. Tuottavuuden kasvu on ollut pitkään alenevalla käyrällä. Työvoimapanos uhkaa pienentyä edelleen työikäisen väestön vähentyessä ja työaikojen lyhentyessä. Julkinen talous on vaikeuksissa talouskriisin jäljiltä.

Näistä lähtökohdista yrittäjäjärjestö on koonnut laajan vaalikaudenmittaisen ohjelman, jolla hyvinvointi pystytään turvaamaan kuluvalla vuosikymmenellä. Pohjoismaista mallia, jolla suomalaista hyvinvointia rakennetaan, on kehitettävä työntekoon, yrittämiseen ja riskinottoon kannustavaksi. Kannustavuuden ohella tarvitaan parempaa tuottavuutta, korkeampaa osaamista, työvoiman täyskäyttöä sekä hyvää toimintaympäristöä yrittämiselle. Yrittäjyyden merkitys hyvinvoinnin rakentajana korostuu.

Tämä edellyttää elinvoimaisia, innovatiivisia ja kasvua tavoittelevia yrityksiä. Tavoitteena on koko yhteiskunnassa yrittäjämäisen toimintatavan yleistyminen.

Tulevan vaalikauden aikana julkisen velan kasvu pitää saada hallintaan kohentamalla työllisyyttä ja kääntämällä julkisen sektorin tuottavuus nousuun. Erityisesti kunnissa nämä tuottavuustalkoot tulevat vaatimaan sinnikästä työtä.

Related Posts

Sijoittaminen Yhteiskunta

Suomalaisilla suurilla yrityksillä menee hyvin – investoitu pääoma antaa keskimäärin 16% tuoton

Kvartaali Q3/2026 oli suomalaisten suurten yritysten kannalta hyvä. Liikevaihdot kasvoivat lähes 9% ja investoidun pääoman tuotto oli keskimäärin 16 %. Yrityksiin investoitu oma pääoma ja

Salkun rakenne

Oman salkun analyysi

Oma osakesalkku yhdellä silmäyksellä – kuusi välilehteä
https://oman-salkun-analyysi.lovable.app/salkku

Salkku-sovellus kokoaa oman osakesalkun yhteen näkymään: kurssit päivittyvät Yahoo Financesta ja muunnetaan päivän valuuttakursseilla euroiksi, ja kaikki laskenta –