Suomi on saavuttanut korkeasuhdanteen

Finanssiala ry:n Pankkibarometrin mukaan pankinjohtajat arvioivat luotonkysynnän olevan viime vuotta vahvempaa. Luotonkysynnän odotetaan pysyvän viime vuoden vastaavaa ajankohtaa vilkkaampana vuoden kolmannella neljänneksellä.

Kotitaloudet ottavat asuntolainoja ja sijoittavat osakkeisiin

Oman asunnon hankintaa ja sijoitusasuntoa varten otettujen lainojen kysynnän arvioidaan olevan kasvussa. Matalasta korkotasosta johtuen asuntolainoja kuitenkin lyhennetään vauhdilla, joten asuntolainakannan vuosikasvu on pysynyt maltillisena noin kahden prosentin tuntumassa. Lyhennysvapaiden käytön piikki (2015) näyttää olevan selvästi takanapäin. Suurin osa velallisista maksaa lainansa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

Kotitaloudet ovat entistä innokkaampia sijoittajia. Osakesijoitusten ja osakerahastojen suosio on kasvussa.

Yritykset investoivat ja järjestelevät toimintaa yrityskaupoilla

Myös yritykset kysyvät luottoa viime vuotta selvästi enemmän. Yritykset kysyvät nyt lainaa etenkin investointeja varten, mikä heijastaa talouden kasvunäkymien paranemista. Myös yrityskauppoja ja toiminnan uudelleenjärjestelyjä varten otetaan lainaa entistä enemmän. Sen sijaan käyttöpääomaa ja juoksevia menoja varten otetaan lainaa yhä harvemmin. 

 

Related Posts

Talous

Valtiollinen tuki vauhdittaa tai hidastaa pk-yrityksen kehittymistä – ratkaisevaa on miten paljon yritykselle jää päätösvaltaa

Valtiollinen tuki voi vauhdittaa pk-yrityksen kansainvälistymistä, mutta se voi myös hidastaa prosessia tai aiheuttaa merkittävää vahinkoa. Uuden tutkimuksen mukaan ratkaisevaa on, kuinka paljon päätösvaltaa yrityksen

Salkun rakenne Sijoittaminen

Yhteenveto screenereistäni

Olen kirjoitellut viime aikoina kolmesta screener-työkalusta, jotka etsivät tietynlaisia osakkeita. Dividend-screenerissä päääpaino on kestävässä osingossa, quality-screenerissä laadussa ja tenbagger-screenerissä kasvussa.

Mainitut kolme screeneriä löytyvät sivustolta

https://osakevalinta.lovable.app/

kohdasta Tools.

Tämä