Taidetohtori: Hyvillä taidesijoituskohteilla on jännittävä historia
Kirjautuminen
Tärkeitä palveluita
Sisältö
Uutispoimintoja
-
Intian huimat kasvuluvut peittävät alleen maan taloudellisen kehityksen epäonnistumisen
Lähde: Ulkopolist
-
Asiakirjat paljastavat: Google sai ympäristöneuvontaa ministeriössä ja meni silti hakkaamaan metsää ilman lupaa
Lähde: YLE talous
-
Teknologiaosakkeissa varovaista toipumista Wall Streetin sulkeuduttua
Lähde: YLE talous
-
EKP saamassa hollantilaisen tai espanjalaisen pääjohtajan
Lähde: YLE talous
-
Euroopan pörssit välttyivät Yhdysvalloissa ja Aasiassa nähdyltä jyrkältä alamäeltä
Lähde: YLE talous
-
Teknologiaosakkeet toipuvat rytinän jälkeen Wall Streetillä
Lähde: YLE talous
-
Asunto-osakeyhtiölaki muuttui – huomioi nämä taloyhtiön arjessa
Lähde: Kiinteistölehti
-
Puoliso kuskina työreissulla – saanko kilometrikorvausta?
Lähde: Taloustaito/työ ja eläke
-
Kirjoituskilpailun voittaneet nuoret muistuttavat, etteivät rauha ja yhtenäinen Eurooppa ole itsestäänselvyyksiä
Lähde: Ulkopolist
-
Ovatko Eurooppa ja rauha itsestäänselvyyksiä?
Lähde: Ulkopolist
-
Loputon Eurooppa
Lähde: Ulkopolist
-
Eurooppalaisuus on päätös
Lähde: Ulkopolist
OMXHex uutisia
Verkkokauppa.com Oyj: 2026-11-06 17:15:01: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot
Fortum Oyj: 2026-11-06 15:30:07: Julkinen ostotarjous
Fortum Oyj: 2026-11-06 15:30:06: Julkinen ostotarjous
Oma Säästöpankki Oyj: 2026-11-06 14:10:01: Julkinen ostotarjous
S-Bank Plc: 2026-11-06 14:09:32: Julkinen ostotarjous
Tecnotree Oyj: 2026-11-06 13:00:14: Osakkeiden ääni- ja kokonaismäärä
Tecnotree Oyj: 2026-11-06 13:00:14: Osakkeiden ääni- ja kokonaismäärä
Kempower Oyj: 2026-11-06 13:00:11: Johtohenkilöiden liiketoimet
Tecnotree Oyj: 2026-11-06 11:55:11: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot
Tecnotree Oyj: 2026-11-06 11:55:11: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot
Tulikivi Corporation: 2026-11-06 11:00:02: Osavuosikatsaus (Q1,Q3 ja Q4) ja tilinpäätöstiedote
Huhtamäki Oyj IR: 2026-11-06 10:00:12: Johtohenkilöiden liiketoimet
Huhtamäki Oyj IR: 2026-11-06 10:00:11: Johtohenkilöiden liiketoimet
Huhtamäki Oyj IR: 2026-11-06 10:00:11: Johtohenkilöiden liiketoimet
Huhtamäki Oyj IR: 2026-11-06 10:00:11: Johtohenkilöiden liiketoimet
Huhtamäki Oyj IR: 2026-11-06 10:00:10: Johtohenkilöiden liiketoimet

Huhtamäki Oyj IR: 2026-11-06 10:00:09: Johtohenkilöiden liiketoimet

Huhtamäki Oyj IR: 2026-11-06 10:00:08: Johtohenkilöiden liiketoimet
Huhtamäki Oyj IR: 2026-11-06 10:00:08: Johtohenkilöiden liiketoimet
Huhtamäki Oyj IR: 2026-11-06 10:00:07: Johtohenkilöiden liiketoimet
Huhtamäki Oyj IR: 2026-11-06 10:00:07: Johtohenkilöiden liiketoimet
Huhtamäki Oyj IR: 2026-11-06 10:00:07: Johtohenkilöiden liiketoimet
Huhtamäki Oyj IR: 2026-11-06 10:00:06: Johtohenkilöiden liiketoimet
Exel Composites Oyj: 2026-11-06 09:00:38: Johtohenkilöiden liiketoimet
Related Posts
Oman salkun analyysi
Oma osakesalkku yhdellä silmäyksellä – kuusi välilehteä
https://oman-salkun-analyysi.lovable.app/salkku
Salkku-sovellus kokoaa oman osakesalkun yhteen näkymään: kurssit päivittyvät Yahoo Financesta ja muunnetaan päivän valuuttakursseilla euroiksi, ja kaikki laskenta –
Mag7 & haastajat päivitys
Suurimman osan Q3-tulokset ovat tulleet ja vuositason konsensusennusteet päivitetty.
Liikevaihto ja tulos
Liikevaihdon ja tuloksen kasvu hidastuu vuosina 2027 ja 2028, pysyy kuitenkin hyvällä tasolla. Yli 15
Mitä Yhdysvaltojen valtionlainojen korot kertovat?
Valtionlainojen korot kertovat siitä kuinka hintavia lainadollarit ovat Yhdysvaltojen valtionhallinnolle. Mitä suurempi korko on sitä kalliimpaa on lainata rahaa. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että se
Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus
Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Kommentit