Talous on IFO:n mukaan piristymässä kaikkialla

Maailmantalouden näkymät parantuivat kesästä, osoittaa tuore Ifo World Economic Survey -kysely. Lokakuussa tehdyn Ifo-kyselyn mukaan talouden näkymät ovat kääntyneet parempaan kaikkialla: Euroopassa, USA:ssa ja Aasiassa.

Donald Trumpin valinnan USA:n presidentiksi pelätään lisäävän maailmantalouden epävarmuutta. Huolena on epäselvyys USA:n politiikan ja talouden uudesta suunnasta. Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n maajohtajan Timo Vuoren mukaan Trumpin politiikasta voi olla hyötyä ja haittaa vientivetoisen Suomen taloudelle.

“Vientimme nyrkkinä toimivat isot investointituotteet ovat hyvin herkkiä talouden ja politiikan turbulenssille. Toisaalta Trump on luvannut USA:han massiivista elvytystä tuotantoon ja infrastruktuuriin, mistä voi avautua aivan uusia markkinoita myös suomalaistuotteille ja palveluille”, Vuori sanoo.  

Euroopassa käänne parempaan

Lokakuussa 2016 tehdyn Ifo-kyselyn mukaan Euroopan taloustilanteessa on nähtävissä käänne parempaan. Ifo-indeksin pistemäärä oli kesällä 101. Lukema nousi tuoreimmassa kyselyssa 106,8:aan, mikä on pitkän ajan keskiarvon 104,1 yläpuolella.

Ifon arvion mukaan Euroopassa on edelleen rakenteellisia ongelmia, jäykät työmarkkinat ja pankkikriisin riskit Italiassa ja Portugalissa. Lisäksi akuutit ongelmat, kuten Brexit, luovat epävarmuutta Euroopan unioniin.

Saksa jatkaa Euroopan talouden veturina Irlannin, Luxemburgin, Liettuan ja Slovakian seuratessa vanavedessä. Sen sijaan Suomen, Ranskan ja Italian talouteen liittyy yhä huolia.

Euroalueen heikompien suorittajiin kuuluvan Suomen talouteen Ifo-selvitys ennakoi lievää parantumista.

“Maailmantalouden poliittinen ja taloudellinen epävarmuus ei valitettavasti vauhdita  Suomen talouden toipumista”, toteaa Timo Vuori.

USA odottaa tulevaa

USA:n talous on kehittynyt suotuisasti, sillä Ifo-indeksi nousi 91,2:sta 97,1:een.

Ifon mukaan maan tulevaa kehitystä leimaa kuitenkin huoli tulevista poliittisista ja taloudellisista linjauksista uuden presidentin aikakaudella. Trumpin lupaama aktiivinen kauppa- ja talouspolitiikka voi yllättää markkinat – myönteisesti ja kielteisesti.

Kiinan talouden kuva on utuinen

Kiinan vanavedessä koko Aasian talousodotukset ja Ifo-indeksi kääntyivät nousuun, mutta lukema 78,1 on yhä alueen pitkän ajan keskiarvon 92,5 alapuolella. Kiinan talousvaikeudet heijastuvat laajasti muihin alueen maihin.

Intian talousnäkymät ovat myönteiset ja usko maan poliittiseen vakauteen on vahvistumassa.

“Mikäli Trump USA:n presidenttinä sytyttää kauppasodan Kiinan kanssa, ei se lupaa hyvää lyhyellä aikavälillä maailmantaloudelle. Mutta jos se johtaa tasavertaisempiin kaupan pelisääntöihin läntisten teollisuusmaiden ja nousevien talouksien kesken, hyötyy siitä pitkällä aikavälillä myös Suomi”, toteaa Vuori.

Venäjän talous hitaasti piristymässä

Venäjän talouden nykytila on Ifon mukaan yhä heikko. Yllättävää on kuitenkin Venäjän ja IVY-maiden selvästi vahvistuneet talousodotukset. Näiden maiden Ifo-indikaattori ponnahti 70,4:sta 73,7:ään. Venäjällä suhdanneodotukset seuraavien kuuden kuukauden osalta ovat muuttuneet myönteiseksi.

“Myös Venäjällä toimivat suomalaisyritykset näkevät maan taloudessa tasaantumisen merkkejä parin vuoden synkän talouslaskun jälkeen”, sanoo Timo Vuori.  

Dollari vahvistuu, korot ja inflaatio alhaiset

Ifo ennakoi lyhyiden korkojen säilyvän ennallaan ja pitkien korkojen aavistuksen nousevan. USA:n dollarin uskotaan edelleen vahvistuvan suhteessa muihin valuuttoihin. Inflaation arvioidaan olevan 3,7 prosenttia maailmanlaajuisesti, euroalueella 1,0 prosenttia.

One thought on “Talous on IFO:n mukaan piristymässä kaikkialla

  1. Trump vs maailma?

    Pelkona vain on, että Kiina jatkaa devalvoimista – johon Trump vastaa uhkailemillaan tariffeilla. Trumpin valinnan jälkeen näyttivät myös dumppaavan jonkun verran T-billejä, mutta silti dollari on lopulta vain vahvistunut. Mielenkiintoista nähdä miten tästä mennään eteenpäin – ottaako Trump oikeasti lisää lainaa niin paljon kuin on uhkaillut – ja jatkuuko ZIRP / NIRP ympäri maailman. Jollain tavalla sitä olettaisi, että jossain kohtaa tämä jatkuva ilmaisen rahan jakaminen loppuu joko 1) korkotason normalisoitumiseen (nousuun) tai 2) inflaation valtaisaan kiihtymiseen. Vielä tällä hetkellä CTRL+P ei ole näkynyt reaalitaloudessa, vaan on vain vahvistanut mm. bondikuplaa – johon saa jotain pientä ajatusta katsomalla tätä: http://finviz.com/futures_charts.ashx?t=ZB&p=m1

Comments are closed.

Related Posts