Alkusyksystä talousmatematiikan aloitusluennolla professori lainasi talousnobelisti Robert E. Lucasia tarkoituksenaan ylistää matematiikan roolia taloustieteessä:

”I came to the position that mathematical analysis is not one of many ways of doing economic theory: It is the only way. Economic theory is mathematical analysis. Everything else is just pictures and talk.”

– R.E. Lucas (2001)

Itse en pidä lainausta kovinkaan relevanttina, sillä se kärjistää ja jopa vääristää taloustieteen luonnetta. On kuitenkin totta, että taloustieteen taipumuksena on rakentaa teorioita tyhjän päälle ilman keskustelua monimutkaisten taustaehtojen ja olettamien pätevyydestä. Taloustieteessä keskeinen toimija on ihminen, jonka toiminta ei ole mallinnettavissa mekaanisella funktiolla. Jos taloustiede keskittyy vain matemaattiseen analyysiin, se on sokea vaikeasti mallinnettaville ja kiistanalaisille ilmiöille sekä teorioille. Talous on kuitenkin perusolemukseltaan laadullista yksilöllisten päämäärien tavoittelua tehtäväänsä varten räätälöidyillä keinoilla.

Lainauksen isä, Robert E. Lucas edustaa taloustieteen uusklassista koulukuntaa, joka on valtavirran asemassa. Se painottaa matemaattista logiikkaa, kuten markkinatasapainoanalyysejä ja kokonaistuotannon matemaattista mallintamista.

Taloustiede ei ole suomalaisten vahvimpia aloja. Se on varsin nuori ja myös kiistanalainen tieteenala, jonka kehitys on käytännössä tapahtunut aivan muualla kuin Suomessa. Näkemykset ennakko-oletuksista ja tutkimusmetodien sopivuudesta ovat jakaneet mielipiteitä. Koska teorioiden vuorovaikutuksellinen työstäminen ja kiistat ovat ottaneet paikkansa muualla, Suomeen on tuotu vientituotteina lähinnä valmiit teoriat jäävuoren huipulta. Tuloksena on, että pääpaino on vain pinnan yläpuolisella selkeällä osuudella. Päättely tapahtuu kuitenkin aina taustaoletusten ehdoilla. Tämä jäävuoren huippu onkin erottamaton osa samaa jäävuorta, joka on riippuvainen pinnan alaisesta puolesta.

Taloustiede oli pitkään erottamaton osa yleistä filosofista yhteiskuntatiedettä. Tuntemaamme taloustiedettä ei vielä ollut, vaan sitä kutsuttiin poliittiseksi taloustieteeksi. Valistusajan klassiset taloustieteilijät, kuten David Ricardo ja Adam Smith olivat tutkineet kansantaloutta osana yhteiskuntaa ja luoneet lähinnä sanallisia teorioita. Esimerkiksi Ricardon suhteellisen edun periaate on mahdollista havainnollistaa yksinkertaisella matemaattisella mallilla, mutta monimutkaisen kansantalouden mallintamisessa siitä ei ole apua.

Klassisen taloustiede lisäsi ymmärrystä talouspolitiikan seurauksista ja johti talouden vapauttamiseen merkantilismin murtuessa. Samana aikana, kun luonnontieteet kykenivät selittämään matemaattisten kaavojen kautta fysiikan ilmiöitä, taloustieteellä ei ollut mahdollista mallintaa talouselämää samalla mekaanisella tarkkuudella. Taloustiedettä ei pidetty "kovana" tieteenä.

Taloustieteen matemaattisuus juontaa marginalismin vallankumoukseen 1800-luvun loppupuolella. Tuolloin oivallettiin, että markkinoilla hinnat määräytyvät ihmisten mieltymysten ja alenevan rajahyödyn mukaan. Kysyntä on siis rajallista ja riippuvaista tuotteen kyvystä tyydyttää ihmisen tarpeita suhteessa hintaan. Tiettyjen ehtojen pohjalta oli mahdollista johtaa malleja kysyntä- ja tarjontakäyristä.

Tarpeeksi marginalismin perintöä ymmärtävä huomaa kuitenkin teorioiden rajallisen yhteyden todellisuuden ja ylipäätään tieteellisyyden kanssa. Rajahyötymallissa meillä on olemassa laskeva käyrä yksilön preferensseistä tietyn tuotteen määrän ja hinnan suhteen. Käytännössä emme voi kuitenkaan tietää muita kohtia kysyntäkäyrältä kuin sen, mikä toteutuu kulutusvalintana. Emme tiedä tarkalleen, montako yksikköä henkilö kuluttaisi hinnan ollessa erilainen. Lisäksi preferenssien perusluonne on muuttuva.

Ainut tieteellinen tieto kaaviossa on toteutuneen vaihdannan määrä ja hinta kyseisellä hetkellä. Käyrän muodot pisteen eri puolilla ovat vain kuvitteellisia ja arvioituja. Todellisuudessa käyrien sijainnit ja muodot muuttuisivat ihmisten arvostusten ja tuotanto-olosuhteiden mukaan.

Ihmismieli ei toimi niin, että hänen mieltymyksensä sanelisi jokin matemaattinen hinta-määrä-funktio nimeämättömässä aivojen lohkossa. Myöskään ihmisen kokema hyöty ei ole luonnontieteellinen utiliteettiyksikkö U, kuten utiliteettifunktioissa. Ne ovat vain keksittyjä hahmotelmia siitä, millaisia vaihtoehtoja rationaalinen ihminen valitsisi.

Taloustiede tutkii siis ihmisyksilöitä, joilla on tietoisuus ja omia päämääriä. Jotkut ihmiset ovat järkevämpiä kuin toiset. Järkevät ihmiset pyrkivät hankkimaan mahdollisimman hyvät keinot päämääriensä saavuttamiseen, sillä näin mahdollisimman paljon päämääriä tulee saavutettua. Päämäärät eivät ole mitään määrällistä ainetta, vaan laadullisia tärkeysjärjestyksessä olevia näkemyksiä yksilön mielessä. Päämääriensä saavuttamisen valossa ihmiset liittävät erilaisille resursseille arvoa yksilöllisesti. Tämä on perusta myös rajahyötyanalyysille sekä kaupankäynnille.

Talous operoi siis ihmisen toiminnan kategorioilla, laadullisuudella ja rajatun rationaalisuuden sekä epävarmuuden vallitessa. Jo pelkästään näiden taustaolettamusten valossa on helppoa todeta, ettei taloudessa pohjimmiltaan ole kyse määrällisestä analyysistä. Sanallisen laadullisen teorian pohjalta on mahdollista keksiä erilaiset teoriaa tukevat arvot ja havainnollistaa sitä matemaattisella kuvaajalla. Kuvaaja itsessään ei lisää tietämystä ihmisen toiminnan logiikasta. Se on vain tehokas logiikan havainnollistamisväline.

Tilastojen pohjalta historiallisesta datasta on myös mahdollista muotoilla suuntaa antava malli. Se on kuitenkin historiaa vailla syy- ja seuraussuhteita. Ihmisen toimintaan liittyvät määrälliset analyysit ovat yksinkertaistettua rinnakkaistodellisuutta. Liiketoiminnassa tällaisesta todennäköisyyslaskennasta voi toki olla arvokasta apua siihen nähden, ettei olisi mallia ollenkaan.  Ainut tieteellinen asia todennäköisyyslaskennassa on kuitenkin matematiikka. Ihmisen toimintaa tutkivaa taloustiedettä se ei enää ole.

Toisin kuin Robert E. Lucas väittää, määrällinen analyysi ei ole suinkaan ainut tapa toteuttaa taloudellisia teorioita. Oikeastaan se on jopa kyseenalaisin keino taloudellisten teorioiden luomiseen.