Tämä maa, tämä kansa
HS:n Saska Saarikoski on tehnyt 4.6.2010 jo laajasti kiitetyn haastattelun maanpuolustuskorkeakoulun professorista Aki-Mauri Huhtisesta.
Kuten Saarikoski toteaa, evl ja FT Huhtinen on poikkeuksellinen sotilas.
Ensinnäkin Huhtinen ymmärtää “syntymäpäiväsankariin” Mannerheimiin liittyvät ristiriitaisuudet.
Eniten huomiota ovat kuitenkin saaneet Huhtisen laajasti esittämät näkemykset, joista poimin vain pari muotoilua:
Talvisodan taistelumoraalin takasi 1920 – 1930-lukujen yhteiskunnallinen eheytyminen, joka teki Suomesta sen köyhillekin kansalaisille puolustamisen arvoisen maan.
Nykyaikaa Huhtinen arvioi: “Mutta jos saamme jatkuvia esimerkkejä siitä, että yritysjohtajat ajavat vain omaa etuaan, kansalaiset alkavat miettiä, miksi minä sitten uhrautuisin.”
Omasta puolestani lisäisin, että yritysjohtoa parempaa esimerkkiä tuskin on tarjonnut vaikkapa nykyinen pääministerimme Matti Vanhanen.
Kumma juttu.
26 v Jarkko Peltomäki on huolissaan tulevaisuudesta nuorten ja nuorten aikuisten osalta. En muista koska Katainen ja kumppanit olisivat kauheasti pitäneet ääntä muusta kuin tästä päivästä. Toki ydinenergiaratkaisut ja muut ovat tulevaisuuteenkin seuraavia, mutta kaikki se muu hallistuskauden ulkopuolella ei tunnu kiinnostavan. Ellei sitten olla varmoja vallan jatkumisesta. Sama vissiin koskee muutakin johtamista. Vain oman kauden tulos merkitsee vaikka tulevaisuuden kustannuksella. Kreikka, Unkari…
jousimies
Lyhyt ja väärä perspektiivi
Vaalikausi on 4 vuotta. Se sallisi vallan mainiosti esim. 3 v. leikkauksia ja 4. vuonna ns. vaalibudjetin.
Erinomainen tal. tilanne ei 2007 tuonut valtiotaloudessa mieleen, että nyt kannattaisi oikeesti säästää. Rehellisyyden nimissä on mainittava, että alimmillaan valtionvelka oli 54 mrd, jota oli saatu pudotettua aiemmista vuosista 8 mrd Vanhasen 1. ja 2. hallitusten aikana.
Kysymys vain kuuluu: kuka haluaisi jäädä eläkkeelle pystyttyään työurallaan lyhentämään asuntolainaa vain ~15 %.
Eikä sillä Peltomäellä hätää ole kuin jaksaa vain ventata ~20 vuotta
T. Juha
Ongelmat on monet
Yksi niistä ongelmista esim. se, että talouselämässä vaikuttava alymystö on onnistunut nuijimaan ihmisten päähän yhä enemmän sen, että kaikki ongelmat [hieman liioiteltuna] saadaan ratkottua, jos vain saadan enemmän yrityksiä pörssiin ja pääomaa suomalaisille yrityksille. Suurimpana ongelmana nähdään pääomatulojen verotus. Sillä ei tietenkään ole mitään väliä, että suuri osa tuosta pääomasta kuulu mm. anti -osinko edestakaisin kikkailuun ja johdon ylisuuriin palkkioihin.
Maassamme on paljon auktoriteetteja, jotka vakuttavat kansaan, mutta jotka nähtävästi vain ajavat omaa etuansa.
Sitten uskotellaan, että kun koko kansa omistaa osakkeita, niin sillä ikään kuin saadaan kana munimaan hyvinvointia jostain riippumatta siitä, onko täällä edes enään aitoa teollisuutta ja tuotantoa. Eikä sillä mitään väliä, että Japanissa elettiin 1980-kansakapitalismin kulta-aikaa. Mites siellä sen jälkeen on mennyt? Yhdysvalloissakin sitä on tehty jonkin aikaa. Kumma kyllä juuri tuon maan talousmediassa eläkeiän nosto ja eläkekriisi ovat keskustelun aiheita, jotka ovat jo tapahtumassa, kun Suomessa sitä vasta pelätään.
Yksi maa, jota on yleensä moitttu järjestelmästä, joka ei ole ollut pääomamarkkinakeskeinen, on Saksa. Ja kumma kyllä nyt velkakriisien aikaan kummasti tukeudutaan Saksaan…
Sitten esim. nyt tämä uusi innovaatio, jolla saadan asuntovarallisuus eläkkeeksi!! Onko kukaan ajatellut, että taas on tulevaisuuteen vähemmän säästöjä ja vähemmän pottia jaettavaksi, kun nyt se käytetään eläkkeeseen sisältäen mm. Espanjan matkat yms. Eikä siinä vielä kaikki.. Tämä kaikki vielä tapahtuu aikana, kun asuntojen hinnat ovat huipussa. Kenelläkään ei hälytyskellot tunnu soivan…
Paljon on puhuttu siitä, että pitää tehdä opiskelijoille sitä, laittaa maksua jne. Nuorison kannalta tärkeintä tällä hetkellä yläasteen opetukseen liittää pikakurssi siitä, että kuinka tehdä exit-strategia Suomesta, kun velaksi porsastelu täällä loppuu
Poliittinen eliitti elää omissa sfääreissään
Vaikka vaarana on yleistys "ennen kaikki oli paremmin" ja tällaista tekstiä pidetään paremmissa piireissä populismina, käsitykseni, on että vielä 1960-luvulla kansanedustaja a) tuli tietyllä elämänkokemuksella muusta työelämästä ja b) sinne palasi, jos vaaleissa hävisi. Vertailun vuoksi mainittakoon, että ensimmäiset presidenttimmekin Ståhlberg ja Relander palasivat jopa presidentinlinnasta muuhun työelämään. Ehkä niissä puitteissa tulevaisuuskin kiinnosti, etenkin kun virkamieskunta oli oma suppea suljettu piirinsä, jonne puolue"ansioilla" oli harvemmin asiaa.
Oheiseen lakiin tehdyt muutokset antavat kuvan edustajan aseman muuttumisesta. Kun oma eläke on turvattu, mitä se rahvaan napina liikuttaa.
T. Juha