Tämän aamuinen rytinä

Markkinat ovat todella huolestuneita ainakin talouden elpymisestä, Kreikan vaaleista, Ranskan vaaleista ja Venäjän mellakoista. Futuurimarkkinat aukesivat todella hurjaan laskuun heti aamulla. 2.5 DAXin futuuri päätti hintaan 6753 ja tänään se aukaisi peräti 6404. Kriisimaiden velkapapereiden hinnat ovat olleet viime aikoina ohjaava tekijä:

 

Kuvasta näemme, että ennen markkinoiden velanmaksuepäilyjä Saksan ja Italian korkotaso oli samalla tasolla. Korkoero alkoi kasvamaan vuoden 2010 loppupuolella ja saavutti huippunsa vuoden 2011 loppupuolella. Ero supistui aina tuonne maaliskuulle 2012 asti ja alkoi sitten kasvamaan. Nyt ero on jieman supistunut, mutta tämä ei vielä näey pörssien luottamuksena. Tämän hetkinen rytinä ei kuitenkaan näy koroissa joten luulen, että nyt on hyvä osto paikka. Tosin Kreikka heiluttaa pienillä voimillaan suurta markkinaa. Sen puheet ovat kuin Saddamin uhoaminen oli USAn sotavoimille. Kauhea pelko ja meteli mutta ei mitään konkretiaa.

One thought on “Tämän aamuinen rytinä”

  1. Mitä yllättävää vaalituloksissa oli

    Ei mitään sellaista mikä ei olisi olut markkinoiden tiedossa jo perjantaina. Siksi maanantaiaamun kurssipudotus kurotaan kohtuu nopeasti umpeen.

Comments are closed.

Related Posts

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt

Yhteiskunta

Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella

Suomi on OECD:n tilaston mukaan maailman johtava sosialistimaa kun mittarina käytetään julkisen sektorin osuutta bruttokansantuotteesta. Julkisen sektorin päätösten pohjalta jaetaan meillä suurempi osuus bruttokansantuotteesta kuin