En ole varmaan ainoa, joka on väsynyt väittelyyn siitä, mitä Suomelle maksaa jäsenyys EU:n euroalueessa ja tulkintoihin euroalueen kriisimaiden avustusten takaisin maksun toteutumisesta. Siinä vaiheessa, kun omat poliitikkomme alkavat puhua euroasioista yhteismitallisesti, tulee Eurooppa-tason viestiä, jonka mukaan Kataisen tai Urpilaisen meille kertoma tulkinta ei vastaa Saksan tahi Ranskan tulkintaa sovitusta. Eduskunnan kyselytunnilla Kataisen vastaus Suomen suostumisesta enemmistöpäätökseen yksimielisyyden sijaan poikkeaa siitä, miten hän esitteli asian lehdistötilaisuudessa eurokokouksen yhteydessä. Keskustelua käydään monikerroksisella ja -ulotteisella tulkinta-tasolla, mikä synnyttää turhautumista ja viime kädessä uuvuttaa. Ehkä tämä on tietoinen tarkoitus, tämä väsytystaktiikka.

Hyvä ja rakentava keskustelu lähtee tarkoituksesta. Suomen liittyessä EU:hun 1990-luvun puolivälissä ja, ennen kaikkea, euroalueeseen 2000-luvun alussa päällimmäisenä tarkoituksena oli osallistua kilpailukykyisen, poliittisen ja taloudellisen mahdin synnyttämiseen, mahdin, joka olisi vuoteen 2010 mennessä johtava maailmassa. Tässä tavoitteessa EU epäonnistui perusteellisesti. Liike-elämässä vastaavassa tilanteessa yrityksen strategia muutetaan ja resurssit kohdennetaan uuteen tavoitteeseen.

Monet kansalaisistamme tulkitsevat vanhan "Suomi-EU"-tarkoituksen merkityksettömänä; poliittisen ja taloudellisen hyvinvoinnin sijaan suuntana on kurjistuminen syytäessämme taloudellisia ja henkisiä voimavaroja toimimattomaan EU-strategiaan. Merkityksettömyys ei synnytä taloudellista eikä henkistä arvoa ja pitkässä juoksussa se on tuhoavaa.

Jos Suomen EU- ja euro-tarkoituksena kuitenkin oli liittoutua osaksi suurempaa kokonaisuutta esimerkiksi Venäjä-uhan pelossa, voidaan meille EU:sta ja euroalueesta lankeavaa yhä kasvavaa taloudellista rasitetta tulkita vakuutusmaksuna, jolla on merkitystä ja siten ainakin henkistä arvoa. Tämän tarkoituksen nostaminen kansalliseksi keskustelun ja väittelyn aiheeksi on epätodennäköistä, valitettavasti.