Tarvitaan uusia taikatemppuja

Kreikka on saanut uutistoimisto Reutersin mukaan kolme päivää aikaa esitellä uskottavan ohjelman julkisen tukirahan saamiseksi. Ohjelman mukainen 8,1 miljardin euron tukierä länsieurooppalaisille pankkiireille kierrätettynä Kreikan kautta on siten vaarassa. Tämä voisi laukaista markkinoilla pelot uudesta kriisin eskaloitumisesta Grexit-puheineen. Lienee kuitenkin historian valossa selvää, että jollain tavalla asia taas selitetään parhain päin, ja että Kreikka on entistä tukevammin raiteillaan kohti ehkä jopa yli-ikuista ja vuolasta talouskasvua.

Pienempi huomio on se, ettei Kreikka olekaan poikkeustapaus. Myös Kypros on joutunut Moody'sin määritelmien mukaan maksuhäiriöön. Tämä puppu Kreikan ainutlaatuisesta tilanteesta eli kuitenkin melko sitkeästi, melko tarkalleen 2 vuoden ajan. Suuria vaikutuksia tällä miljardin erällä tuskin on, mutta poliittisesti tilanne on varmastikin kiusallinen. Politiikkoja ei harmita varmasti mikään niin paljoa, että jäävät kiinni satujen sepittämisestä. Roima vaalitappio varmasti kisailee melko tasavertaisesti tämän kanssa.

Kreikan kautta kiertävä yhteisvastuullinen pankkituki ei sitäkään haluta tietenkään katkoa. Suomalaisten takaamaa lahjoitusrahoitusta kannattaa ilman muuta jatkaa. Näin Kreikan kohdalla vain pilkottaisiin tukirahoitus kuukausieriksi. Luonnollisesti tarkkailu kasvaa ja siten myös Troikan resurssit vahtia Kreikan taloustilannetta vain tiivistyy entisestään. Kreikalle itselleen tämä merkitsee myös symbolisesti yhä vähenevää itsemäärämisoikeutta. Voipi olla, ettei heitä kauheasti kiehdo ajatus olla täysi vasallivaltio tässä keisarinna Merkel I:n imperiumissa.

Poliittisesti tilanne Kreikassa onkin huono. Kun terveydenhuollon puolelta putkahti miljardin rahoitusaukko, ja paikallisen yleisradioyhtiö ERT:n lakkauttamisesta lähti yksi puolue (Dimar) kävelemään hallituksesta niin pääministeri Samaras on ilmoittanut, ettei lisäleikkauksia voida tehdä. Hallituksella on enää 3 edustajan enemmistö Kreikan parlamentissa.

IMF on kuitenkin se taho, joka on ilmoittanut olevansa estynyt jatkamaan Kreikka-ohjelmaansa, jos nyt ei saada jotain aikaiseksi. Tämä tietäisi huonoa äänestysilmapiiriä Saksassa 22.9. käytäviin liittopäivävaaleihin.

Tarvitaan siis uusia taikatemppuja. Epäilemättä niitä on myös tulossa.

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt