Todella syvällistä sijoittamista

Vilkaisin hyvin hätäisesti nimim. Laimean Sillin merkintää jostain ihmeen 3D-firmasta. En edes lukenut merkintää kunnolla enkä taatusti käynyt firman kotisivuilla tai missään muuallakaan lisätietoa hakemassa. IPO:sta kurssi oli jo noussut yli 100 prossaa.

Sitten ostin ko. osaketta sellaisella summalla, joka hyvin soveltui tähän tekemääni syvälliseen analyysiin. Oston jälkeen kurssi laski, jonka olen havainnut lakisääteiseksi tapahtumaksi viimeisen 43 v aikana.

Unohdin merkittävän investointini, enkä käytä edes ko. välittäjää kovinkaan paljoa. Kului us. viikkoja ja huomasin syväanalyysini tuloksen kaksinkertaistaneen hintansa. Myin osan mutta pidin myös jotain, sillä saattaahan se vielä esim. 20-kertaistua.

Seuraava vaihe tässä buumissa lienee se, että jostain ilmestyy joku Sam Inkisen nykyistä nuorempi painos, joka listauttaa firmaa, joka vasta SUUNNITTELEE 3D-tulostuslaitteiden valmistusta. Lv:tä ei vielä ole, mutta rahaa on mennyt tuotekehittelyyn (vähän) ja listautumisen järjestämiseen (paljon). Osakemyynnissä pääomia kerätään alustavasti 2 ziljoonaa dollaria tai euroa, punnatkin käyvät.

Alla on taulukkoa Hesan pörssin indeksistä 1970-luvulta. 1970 – 1973 kurssit 3,5-kertaistuivat samoin kuin sijoitukseni. On aika ymmärrettävää, että tällainen eksakti ja objektiivinen mittaus ”omaisuuteni” moninkertaistumisesta nousi hattuun. 

Eräs pk-yrityksen silloinen tj:kin piti minua merkittävänä finanssiguruna. 1978 oma käsitykseni oli muuttunut ja olin silloin jopa täysi-ikäinen.

Joten, jäitä hattuun. Minulla niitä on jo ennestään.

01./ 1970  96

10./ 1973 351

10./ 1978 177

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8