TT:n lista Q3 2025

Sijoittaminen
1

TT:n lista perustuu yritysten ilmoittamiin eri tunnuslukuihin ja tulostietoihin liiketoimintasyklien yli. Suurimmat painoarvot ovat ns. omistajan tuloksen, liikevaihdon kasvun ja oman pääoman kehityksellä läpi syklin. Seuraavaksi suurimmat painoarvot ovat peräkkäisten osinkojen määrä ja E/P-luvun vertaus nykyiseen korkotasoon. Pienimmät painoarvot ovat P/B-luvulla, markkina-arvolla, omavaraisuusasteella ja osinkojen kasvulla syklin läpi.

Listan tulkitsemiseen on yksinkertaiset ohjeet. Mitä enemmän pisteitä sitä parempi todennäköisyys on hyviin tuottoihin pitkällä tähtäimellä. Mainittakoon vielä sen verran, että maksimipisteet ovat +3.0 ja minimipisteet -3.0 Suluista löytyvät luvut edellisestä listasta. Mainittakoon vielä lukijoille, että minulla eivät riitä rahkeet kaikkien kotipörssissämme listattujen yritysten seuraamiseen ja siksi osa yrityksistä on poissa listalta. Listasta lähtien löytyvät myös osakkeiden prosentuaaliset hintamuutokset nykyisen ja edellisen TT:n listojen osalta. Pienet piste-erot ovat merkityksettömiä.

Lista on tarkoitettu allekirjoittaneelle tarkemmin analysoitavien yritysten valikoimiseen. En suosittele samaa sinulle! Tee aina omat johtopäätöksesi. Mikäli toteat listan hyödylliseksi niin voit toki tulkita sitä omien halujesi ja päättelyjesi mukaan. Käytetty algoritmi ei edusta mitään absoluuttista totuutta eri sijoituskohteiden arvoista. Sitä ei voi allekirjoittanut tai hänen listansa tehdä eikä kukaan muukaan. Se kertoo todennäköisimmin ne yritykset, joiden osakkeisiin ei kannata pitkän aikavälin sijoittajan koskea. Niillä voi tulla lyhyellä aikavälillä pikavoittoja, mutta suurella todennäköisyydellä niillä häviää ison osan rahoistaan. Lista ei ole aukoton. Se on aina vähän jäljessä. Sitä ei pidä käyttää alle viiden vuoden aikavälin sijoituskohteiden tutkimisen valikoimiseen, koska sitä ei ole suunniteltu siihen.

14.11.25 (22.08.25) Q225 -> Q325

Alma Media 14.50€ 0.85 (14.85€) (0.95) -2.4%

Qt Group 32.26€ 0.80 (48.24€) (0.60) -33.1%

Harvia 41.80€ 0.75 (39.95€) (0.75) 3.1%

Wärtsilä 26.52€ 0.70 (24.47€) (0.70) 8.4%

Tokmanni 7.29€ 0.65 (9.74€) (0.55) -25.2%

Konecranes 83.45€ 0.60 (73.95€) (1.00 ) 12.8%

Revenio 23.00€ 0.60 (24.70€) (0.50) -6.9%

Orion B 60.00€ 0.45 (69.35€) (1.35) -13.5%

Digia 6.04€ 0.30 (6.88€) (0.25) -12.2%

Olvi 29.00€ 0.20 (31.25€) (0.50) -7.2%

UPM 23.95€ 0.20 (25.35€) (0.30) -5.5%

Sanoma 10.06€ 0.20 (10.92€) (0.20) -7.9%

Vaisala 42.00€ 0.15 (48.40€) (0.20) -13.2%

Scanfil 10.72€ 0.15 (10.86€) (0.15) -1.3%

Ponsse 24.50€ 0.10 (29.30€) (0.20) -16.4%

Metso 14.07€ 0.00 (11.265€) (0.15) 24.9%

Huhtamäki 28.34€ 0.00 (31.40€) (0.00) -9.7%

Elisa 38.58€ -0.05 (45.90€) (-0.20) -15.9%

Consti 10.30€ -0.10 (10.60€) (-0.10) -2.8%

Aspo 6.76€ -0.10 (5.80€) (-0.10) 16.6%

Raute 14.65€ -0.15 (14.85€) (0.75) -1.4%

Kesko B 18.19€ -0.15 (19.68€) (-0.20) -7.6%

Marimekko 12.50€ -0.35 (12.18€) (-0.35) 2.6%

Neste 18.305€ -0.40 (15.825€) (-0.40) 15.7%

Fiskars 13.56€ -0.50 (14.34€) (-0.50) -5.4%

Anora Group 3.625€ -0.50 (3.11€) (-0.50) -1.1%

Kone 58.36€ -0.60 (54.00€) (-0.45) 8.1%

HK Foods 1.61€ -0.85 (1.50€) (-0.85) 7.3 %

Metsä Board B 2.846€ -0.90 (3.48€) (-0.30) -18.2%

Kamux 2.085€ -1.00 (2.185€) (-1.00) -4.6%

TietoEvry 18.10€ -1.10 (15.78€) (-1.05) 14.7%

Raisio V 2.565€ -1.10 (2.565€) (-1.10) 0.0%

Stora Enso R 10.24€ -1.30 (10.445€) (-1.30) -2.0%

Nokian Renkaat 8.385€ -1.50 (8.43€) (-1.50) -0.5%

Lassila&Tikanoja 9.84€ -1.65 (9.99€) (-0.85) -1.5%

Teleste 3.73€ -1.65 (3.95€) (-1.65) -5.6%

Bittium 19.70€ -1.80 (12.26€) (-1.70) 60.7%

YIT 3.004€ -1.85 (3.364€) (-1.85) -10.7%

Suominen 1.705€ -2.10 (1.80€) (-2.15) -5.3%

Martela 0.96€ -2.40 (0.946€) (-2.85) 1.5%

Jos joku on huomannut, että finanssialan osakkeita ei listalta löydy niin siihen syynä on, että en usko algoritmini pystyvän pisteyttämään alan yrityksiä. Lähtökohtaisesti voi todeta, että lista toimii paremmin huonojen sijoituskohteiden välttämisessä kuin hyvien löytämisessä. Suosittelen sitä enemmän huonojen sijoituskohteiden löytämiseen. Hyvien kohteiden osumatarkkuus on ollut paljon huonompi.

Top10 Q2 2025 → Q3 2025 keskiarvomuutos oli –6.52%:ia. Flop10 Q2 2025 → Q3 2025 keskiarvomuutos oli 4.82%:ia. Vertailuindeksi OmxHEL Gi 8.38%:ia samalla aikavälillä.

Helsingin pörssi OmxHEL Gi Sijoittaminen TT:n lista Q3 2025

Related Posts

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 3: sopeutumisrahan ehdot

Kansanedustaja saa sopeutumisrahaa joskus jopa muita töitä tehdessään. Toisin kuin ansiosidonnainen, sopeutumisraha ei myöskään edellytä työnhakua. Onko tämä perusteltua? Vai pitäisikö järjestelmää muuttaa?

 

https://www.youtube.com/shorts/DMNTrdjKoBc

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto