Tuetun tuotannon autuus: tapaus Espanjan aurinkosähkö

Ensinnäkin: juu, Suomi ja koko maailma tarvitsee uusiutuvaa energiaa, tai joka tapauksessa vähäpäästöistä ja sukupolvelta toiselle kestävää energiaa. Tuulivoima voi olla hyvä osa pakettia, jos se on tarpeeksi kustannustehokasta, eikä tuota suhteettomasti ongelmia (hervoton tuulipuisto merellä ei ole ainakaan minulle esteettinen haitta, mutta tuossa parvekkeeni edessä Näsijärvellä se sitä olisi).

Tuulivoiman suhteen Suomessa on mopo vain lähdössä käsistä. Tänne on suunnitteilla Tuulivoimayhdistyksen mukaan tuulivoimaa nimellisteholtaan yhteensä lähes 9000 megawattia, mikä olisi kaksi kertaa enemmän kuin ydinvoimaloidemme tuotanto Olkiluoto kolmosen valmistuttua. Virallinen tavoitekin on liki kymmenkertaistaa tuulivoimakapasiteetti vuoteen 2020 mennessä 2 500 megawattiin. Sekin vastaisi lähes nykyistä ydinvoimakapasiteettia. Aikamoisia lukuja, kun sähkön kulutuksen ei odoteta kasvavan näkyvässä tulevaisuudessa.

Se sinänsä on hyvä asia, sikäli kun kyse on tuotanto- ja kulutustapojen energiatehokkuuden kasvamisesta. Tuulivoimakapasiteetin kasvattamisesta ties mihin mittaan pitänee kuitenkin huolen syöttötariffi, joka takaa tuottajalle 12 vuoden ajan osapuilleen nykyistä kuluttajahintaa vastaavan korvauksen. Se turvaa monen hankkeen kannattavuuden – ilman julkista tukeahan tuulivoima ei ole toistaiseksi likikään kilpailukykyinen. Tavoitteena on luoda tuotantoverkosto, joka nostaa energiaomavaraisuutta, vähentää päästöjä ja on toivon mukaan pitkällä tähtäimellä kustannustehokas.

Julkisen tuen varaan rakennettu tuotanto voi olla järkevää lyhyellä aikavälillä, jos se nostaa uuden tuotantomuodon suhteellisen nopeasti itsensä kannattavaksi. Siinä tapauksessa tuulivoima toisi panostukset takaisin edullisena ja puhtaana sähkönä, työpaikkoina ja verotuloina. Tämä kuuluu uusiutuvan energian vimmaisimpien kannattajien vakioretoriikkaan. Mutta mitään automatiikkaa ei julkinen tuki takaa, tai energiamuodon ympäristöystävällisyys. Espanja on kokenut sen karvaasti.

Espanjan hallitus aloitti 2008 kunnianhimoisen aurinkosähköohjelman, koska se halusi nostaa energiaomavaraisuuttaan. Aurinkoa maassa piisaa, joskin aurinkosähkö oli – ja on yhä – tuotantokustannuksiltaan kallista. Tukipolitiikan ansiosta teknologian odotettiin kuitenkin kehittyvän niin suurin harppauksin, että veronmaksajat saisivat investointinsa nopeasti takaisin. Tai ainakin espanjalaiset kuvittelivat, että alan kehitys loisi niin paljon työpaikkoja, että kustannukset tulisivat takaisin sitä kautta.

Espanja maksoi Suomen tapaan sähkön markkinahintaa selvästi korkeampaa syöttötariffia houkutellakseen investointeja. Syötti toimi kuviteltua paljon tehokkaammin: Espanjaan syntyi parissa vuodessa valtavasti niin suuria kuin pieniä tuottajia. Aurinkoinvestoinnit ovat olleet 30 miljardia euroa. Tuottajille touhu kannatti huolimatta korkeista tuotantokustannuksista, koska tuki virtasi rajoituksitta. Auringon osuus sähköntuotannosta nousi nopeasti lähes kolmeen prosenttiin.

Espanjalaiset olivat ylpeitä vihreästä pioneeriprojektistaan – kunnes huomasivat valtion tukilaskun turvonneen kahdeksaan miljardiin euroon vuodessa. Tämä tapahtui samaan aikaan kun Espanjan asuntokupla puhkesi ja julkinen talous lähti syöksyyn. Laman keskellä tariffitukea oli pakko leikata radikaalisti, koska valtiolla ei ollut siihen enää varaa. Tukien myötä katosi investointien kannattavuus, ja lukemattomat tuottajat ajautuivat konkurssiin. Helisemässä ovat luonnollisesti hankkeita rahoittaneet pankitkin.

Aurinkoenergian piti luoda Espanjaan valtavasti työpaikkoja – kuten aluksi kävikin. Nyt alalta on kadonnut kymmeniä tuhansia työpaikkoja, ja päälle tulevat julkisten työpaikkojen leikkaukset, joihin tariffikustannukset ovat osaltaan valtion pakottaneet.

Espanjan yhtälössä petti kaksi keskeistä tekijää. Tuet kasvoivat holtittomasti, koska tuottajia siunautui markkinoille paljon odotettua enemmän. Tukien rajaamiseen ei varauduttu, eikä se ole helppoakaan, koska tasapuolisuudesta on mahdoton tinkiä demokraattisessa oikeusvaltiossa. Sen takia maataloustukiakin maksetaan valikoimattomasti. Kun kyse ei ole sosiaali- vaan tuotantotuesta, jokainen kriteerit täyttävä on siihen oikeutettu. Espanjalaisille tukivirran paisuminen tuli karuna yllätyksenä.

Toisaalta aurinkosähkön tuotantokustannukset eivät pudonneet tasolle, jossa tuottajat olisivat pärjänneet ilman tukea.  Järjestelmien ja varsinkin aurinkopaneelien hinnat ovat kyllä laskeneet huomattavasti viidessä vuodessa, mutta kilpailukykyiseksi aurinkosähkö ei ole toistaiseksi ehtinyt. Eikä järjestelmien hintojen lasku koske jo tehtyjä investointeja. Nyt investoiminen olisi jo lähempänä aitoa taloudellista kannattavuutta, mutta sotkun säikyttämänä kukaan ei enää rahojaan aurinkosähköön siellä pistä. Sellaisena tilanne voi pysyä pitkäänkin.

Tuulivoiman kohdallakin sijoittajien kannattaa muistaa, että politiikkaan nojaavat investoinnit ovat poikkeuksellisen riskialttiita. Tuet voivat ehtyä paniikkijarrutuksella rahapulan iskiessä, eikä valitusoikeutta ole kuin lakituvan kautta. Suomessa linjaa voidaan sorvata jo seuraavassa hallituksessa, ketä siellä sitten istuukin.

On harhakuvitelma, että tukiaisten varassa pysyvä sektori loisi pysyviä työpaikkoja. Tukiaiset vaativat verorasituksen nostamista, mikä leikkaa kuluttajien ja yritysten ostovoimaa ja sitä kautta työpaikkoja. Tukien varaan rakennetut työpaikat ovat kuin hölmöläisten peiton pidennys: otetaan pätkä yhdestä päästä ja ommellaan se toiseen. Tosin tuetun tuotannon kohdalla hukkapaloja tulee paljon enemmän. Mitä pääomavaltaisempi ala, sen kalliimpaa on tällainen työllisyyspolitiikka: palkkojen lisäksi kun on tuettava valtavia ja kannattamattomia laiteinvestointeja. Espanjalaisia kannattaa käyttää konsultteina, kun seuraavan kerran taas kaavaillaan vaikkapa telakkateollisuuden tappioiden laajamittaista kattamista valtion varoin.

Mikään tuotantomuoto ei ole taloudellisesti mielekäs, ellei se kykene kattamaan tuotantokustannuksiaan. Se ei ole sitä yrityksen, valtion tai kansantalouden kannalta. Jos olisi, voisimme pumpata tukiaisilla itsemme rikkaiksi tukemalla mitä tahansa kannattamatonta tuotantoa. Mutta kuten Espanjan aurinkosähköteollisuus osoittaa, se ei onnistu. Sosialismissahan tätä kokeiltiin paljon laajemmassa mitassa, yhtä kehnoin tuloksin. Toki politiikassa tämä totuus väännetään nurin milloin minkä intressipiirin ja ideologian voimin.

Selvyydeksi: kannatan tuulivoimaa lämpimästi, jos sen itsekannattavuuteen ei kulu vuosikausia. Mutta jos niin ei käy, ja Suomeen syntyy vähänkään suunnitelmien mittainen tuulivoimatuotanto, meille voi käydä kuin Espanjalle: ensin parkuvat veronmaksajat, sitten tuottajat ja lopulta koko kansantalous yhdessä kuorossa.

Related Posts

Sijoittaminen

Home bias

Termi on määritelty esim. tuossa. Nojaaminen yhteen maahan, jollaiseksi EU:nkin vallan hyvin voi laskea (siis onko USA varmasti vain yksi kansatalous?), sisältää riskin.

Toisaalta me kaikki

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com