Tunnista sisäinen sijoittaja (Sijoittamisen perusteet osa 1)

Varsinkin aloittaessa sijoittamista törmää moniin mielipiteisiin ja vinkkeihin, jotka ovat ristiriidassa keskenään. Yksi kehoittaa ostamaan osaketta, toinen odottamaan ja kolmas on jo myymässä. Vaikeaksi asian tekee, että jokainen voi olla oikeassa. Mistä oikein on kyse?

Kolme sijoittajan perustyyppiä

Perinteisesti sijoittajat on jaettu kolmeen kategoriaan: sijoittaja, spekuloija ja treideri. Ei ole olemassa yhtä oikeaa, vaan kyse on enemmän minkäluonteinen sijoittaja olet. Opettelemalla oman sijoitustyylisi näissä kaikissa voi menestyä (ehkäpä spekuloija tienaa paremmin kasinolla… ;), vaikkakin perinteinen malli sopinee riskien puolesta paremmin aloittajalle. Käydään läpi kolme sijoittajan perustyyppiä.

Sijoittaja (Investor)

Hän on perinteinen sijoittaja, joka tutustuu huolellisesti yritykseen, analysoi ja puntaroi minkä arvoinen yritys oikeasti on ja ei osta yritystä, ellei saa sitä "oikeaan" hintaan. Sijoittaja pyrkii pitämään tunteet poissa päätöksen teosta ja käyttää apunaan osakkeiden tunnuslukuja sekä muita taloudellisia lukuja yrityksestä. Tämä tyyppi haluaa omistaa yritystä ja on yleensä mukana osakemarkkinoilla keski-pitkällä tai pitkällä aikavälillä. Jotkut sijoittajat eivät myy hyvien yhtiöiden osakkeita missään tilanteessa, toiset taas pyrkivät hyötymään suhdannevaihteluista. Sijoittaja yleensä pyrkii minimoimaan riskit ja sijoittaa rahaa, jota on jäänyt ylimääräiseksi. Oman talon tai sijoitusasunnon ostaminen on myös perinteisen sijoittajan alaa. Perinteinen sijoittaja uskoo, että pitkällä aikavälillä yhtiöiden arvon määrittelee sen taloudellinen menestys – lyhyen aikavälin heiluntaa hän ei siksi halua arvuutella.

Spekuloija (Speculator)

Hän ostaa osakkeen tai muun sijoitusinstrumentin ja ottaa ison riskin ison voiton toivossa. Spekuloijaa ei yleensä kiinnosta yhtiön tuloskunto tai tunnusluvut, itse asiassa hänen ei tarvitse tietää sijoituskohteestaan juuri mitään. Spekuloija voi tyypillisesti olla aloitteleja sijoittaja, joka on saanut kuuman vinkin kaverilta sijoittaa nyt yksittäiseen osakkeeseen. Tämä tyyppi voi myös tuntea riskit ja olla valmis ottamaan se suuren voiton turvissa tai sitten hän voi tietämättään uskotella riskin olevan pieni. Spekuloija voi sijoittaa suuriakin summia suhteessa tuloihinsa tai ottaa lainaa sijoituksiin. Kokeneempi sijoittaja voi halutessaan spekuloida ja olla valmis ottamaan isomman riskin. Tämän tyypin sijoittaja todennäköisesti nauttii rahan vaihdosta, yhtä hyvin hän voisi nauttia ajasta kasinolla. Ero uhkapeluriin on kuitenkin, että kasinoissa pelit on suunniteltu niin, että mahdollisuudet häviöstä ovat voittoa suuremmat. Kokenut spekuloija voi tuntea riskit ja kääntää voittomahdollisuudet suosiolliseksi häviämisen sijaan.

Treideri (Trader)

Tämä tyypin erottaa spekuloijasta siitä, että hän yleensä tuntee riskit ja hänellä saattaa olla pitkä kokemus markkinoiden liikkeistä. Treideri pyrkii tekemään voittoa oli sitten nousumarkkina tai laskumarkkina. Yleensä treideri tekee lyhyen aikavälin kauppaa, hän voi omistaa osakkeen vain joitain viikkoja tai kuukausia ja pyrkii hyödyntämään osakemarkkinoiden lyhyen aikavälin arvonheilahduksia. Hänen ei tarvitse tuntea sijoittamaansa yhtiötä läpikohtaisin, itse asiassa hänen ei tarvitse välttämättä tietää juuri mitään sijoituskohteesta. Tietenkin kokenyt treideri käyttää usein apunaan myös joitain yleisiä tunnuslukuja. Perinteisesti treideri käyttää teknistä analyysiä arvioidakseen osakekurssin kehityksen. Teknisessä analyysissä pyritään tunnistamaan osakkeen trendi eli onko se nousu- vai lasku-suunnassa. Apuna voi käyttää mm. kurssien liukuvia keskiarvoja (esim. pitkä 200pv ja lyhyt 30 pv). Lisäksi määritellään arvostustasoja, joiden välissä tyypillisesti osakkeen kurssi heiluu.


Minkälainen sijoittaja sinä olet?

On hyvä oppia tunnistamaan, minkä tyyppinen sijoittaja sinä haluat olla. Tällöin voit keskittyä opettelemaan oman tyylisi mukaista sijoittamista. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa sijoittaa. Nyt voitkin huoletta kuunnella muiden ihmisten mielipiteitä sijoittamisesta, kun muistat että jokainen sijoittaja on mukana omalla sijoitussuunnitelmalla ja tyylilllään. Tärkeintä on löytää ja oppia oma tapasi sijoittaa, sitten harjoitella, lukea ja sitten harjoitella lisää ja lukea vielä lisää. Kokemus tuo varmuutta ja onkin hyvä aloittaa sijoittaminen pienillä summilla – sellaisella rahalla, jonka voit hävitä ilman tunnontuskia. Virheitä sattuu kaikille ja varsinkin alku sijoittamisessa on vaikeaa. Suuri osa ei edes jaksa oppia perusteita sijoittamisesta ja pelästyy, kun ensimmäiset tappiot tulevat osakkeista. Pelkäämisen sijaan kannattaa ottaa kaikeista opiksi. Häviä mielummin pikkurahaa aloittaessa, kuin suurempia summia myöhemmin.

Tulen seuraavissa kirjoituksissa palaamaan sijoittamisen perusteisiin mm. sijoitussuunnitelman tekoon ja erilaisiin tapoihin arvioida, milloin on hyvä aika ostaa.

Jos pohdit, mihin kategoriaan luokittelen itseni sijoittajana, niin pyrin olemaan enemmän sijoittaja. Mutta on minussa myös pieni osa treideria ja spekuloijaakin. Jos et ole perinteinen sijoittaja, voi olla tarpeen lukea myös enemmän näiden tyyppisten sijoittajien kirjoitelmia oppiaksesi heidän tyylistä lisää. Minäkin pyrin oppimaan lisää heidän tyylistä, koska uskon että yhdistelemällä eri tyylejä voi päästä kaikkein parhaimpaan tulokseen. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tulen tekemään seuraavan vuoden aikana osakeostoksia ja paljastan tässä blogissa syyt, miksi osakkeen valitsin. Aikaisemmasta poiketen pyrin nyt myös suojaamaan sijoituksia ja tekemään selkeän suunnitelman, missä vaiheessa myyn. Tappiot pyrin minimoimaan ja myyn mielummin pienellä tappiolla, kun ottaisin riskin vielä isommista tappioista.

Related Posts