Työeläkevakuuttajien joulutervehdys

 

Jouluevankeliumi alkaa sillä, miten koko maailma oli verolle pantava. Varmaan tämänkin takia työeläkevakuuttajat, jotka ovat menneenäkin vuonna olleet yhtä tyhmiä ja tuhmia kuten aikaisemminkin, ovat muistuttaneet hallintoalamaisia siitä, että joulupukin eläkeasiat pitää hoitaa kuntoon.

Aluksi hieman vanhan kertausta. Vuonna 2007 Iltalehti kertoi, miten silloisen oikeusministerin Leena Luhtasen puoliso oli selittänyt, miten vaalimainoksista SDP:n osuus maksetaan kuitilla ja ”henkilökohtainen” osa ilman kuittia. Luhtanen lupasi uutisen julkaisemisesta laittaa lakimiehet liikkeelle, mutta ei ole siitäkään asiasta sen jälkeen kuulunut, joten taisi olla sekin peräti perätön vaalilupaus. Leena Luhtanen itse oli muuten Suomen historian ensimmäinen oikeusministeri ilman juristin koulutusta.

Entisen ympäristöministerin Heidi Hautalan miesystävän kokonaisen kartanon korjausta on käsitelty oikeudessa Hautalan ollessa todistajana. Epäselvyyksiä on ollut sen verran, että asialla on varmaan ollut useampikin tonttu kuin Heidi Hautalan omassa oviremonttiasiassa, joka sekin siis tehtiin ilman kuittia.

Kaiken tämän jälkeen poliitikot eivät ole kuittailuun mitään parannuksia keksineet, vaan edellyttävät, että jouluaattona kuten kaikkina muinakin päivinä verot, aksiisit, tullit, alvit ja ällit maksetaan mukisematta.

Ajatelkaapa muuten, miten mukavaa on lasten aikana supista joulupukin eläkkeestä, kun pukki nyt kuitenkin virallisestikin on jo yli 364 vuotta vanha

Syyllistyäkseni jälleen kerran toisinajatteluun olen aina pitänyt turkulaista joulurauhanjulistusta varsin virkavaltaisena aikaansaannoksena. Siinähän puhutaan raskauttavista asianhaaroista – joita kuitenkaan ei jouluna tehdyistä rikoksista tuomittaessa todellisuudessa oteta huomioon.

Mielestäni julistusta voitaisiin vähän petrata:

”Hallintoalamaiset! Kehotetaan täten kaikkia joulunakin veronsa maksamaan, sillä joka tämän laiminlyö, on raskauttavien asianhaarain vallitessa syypää siihen rangaistukseen, jonka laki ja asetukset kustakin rikoksesta ja rikkomuksesta erikseen säätävät ja muuten kehotetaan kaikkia pitämään suunsa kiinni ja olemaan hiljaa, kuten kaikkina muinakin vuoden päivinä.”

2 thoughts on “Työeläkevakuuttajien joulutervehdys

  1. jv
    siihen Joulurauhaan voit

    jv

    siihen Joulurauhaan voit myös jotenkin sovitella pian rattijuoppouden.

    Sehän ei koht oo mittää, yhtä vähän sielua kolkuttava kuin ylinopeus: molemmista selviää, hih+hik!,  pian tosta noin vaan makasemalla sakon! Mikäli korkeimman oikeuden presidentin tahto toteutuu.

    ks. HS 16.12.2013 Oikeuslaitosta pakko järkeistää

    (linkin liittäminen ei tietenkään meikäläisen nerolla Hesarista onnistu! angry)

     

    trv

    hj

     

    1. Seuraukset

      Hikkaj ei liene F-bookissa, jossa kaikki kovat kundit ja kuumat gimmat pyörii. HS:n toimittaja päivitteli PK-seudun tapausta, jossa tuomio ei vaikuttanut virkaan. Totesin, että jos vaikuttaisi, Åbossa ei olisi yhtään johtajaa koko kaupunkissa.

Comments are closed.

Related Posts

Talous

Lähes puolet yritystoiminnan palveluksessa olevista suomalaisista työskentelee perheyrityksessä

Aalto yliopiston professori Samuli Knüpferin tutkimus paljastaa, että perheyritykset edustavat Suomessa 73 prosenttia yrityksistä. Ne vastaavat 42 prosentista työllisyydestä, 31 prosentista liikevaihdosta ja 22 prosentista

Asunnot ja metsä

Asuntomarkkinat laskevat vielä tänäkin vuonna

Asuntomarkkinoiden tunnelmat pysyvät apeina vielä tänäkin vuonna, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste. Vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen arvioidaan laskevan tänä vuonna koko maassa yhden prosentin. Kerrostaloasuntojen hintojen

Asunnot ja metsä

Vuokra-asuntotuotannon yritystuet ovat tuhonneet asuntomarkkinat ja aiheuttaneet asuntomarkkinoiden lamaa

Valtion pitkään jatkunut mittava korkotuki vuokra-asuntotuotantoon on johtanut pienten asuntojen ylitarjontaan asuntomarkkinoilla.

– Asuntomarkkinat tarvitsevat myös vapaarahoitteista uudisasuntotuotantoa. Viime vuosina tuotanto on painottunut voimakkaasti pelkästään vuokra-asuntoihin,