Työllisyys paranee ja palkkasumma kasvaa

Suomen talouskasvu jatkuu Suomen Pankin talouskatsauksen mukaan maltillisena ja kasvua tukevia tekijöitä on aikaisempaa useampia.

Yksityinen kulutus sekä investoinnit tukevat edelleen talouskasvua, mutta myös nettoviennin merkitys kasvaa. Päivitetyn ennusteen mukaan BKT kasvaa 1,6 prosenttia vuonna 2017. Vuonna 2018 talous kasvaa 1,5 % ja vuonna 2019 1,3 %.

Pääkohdat:

  • Palkkasumma kasvaa tasaisesti
  • Työllisyystilanne paranee vähitellen
  • Vienti ei vielä kasva rahallisesti
  • Rakentaminen saavuttanut harjakorkeutensa
  • Suomen inflaatio pienempää kuin euromaissa
  • Valtion ja kuntien alijäämäisyys supistuu vähitellen
  • Valtio rahoittaa yksitystä kulutusta ottamalla velkaa

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt