Työn verottaminen kevenee ensi vuonna vajaalla prosentilla

Yhteiskunta

Palkansaajamaksujen muutokset ja hallituksen verokaavailut keventävät palkkaverotusta 0,7….1,3% vuonna 2024 selviää Veronmaksajien keskusliiton tekemästä lasekelmasta.

Keskituloisen 3840 euroa kuukaudessa tienaavan palkansaajan verotus kevenee 0,7 prosenttiyksikköä, mikä jättää palkasta 340 euroa enemmän käteen vuodessa. Pienipalkkaisen 2000 euroa ansaitsevan verotus kevenee ensi vuonna 1,0 prosenttiyksikköä ja hyväpalkkaisen 8000 euroa tienaavan 0,7 prosenttiyksikköä.

Suurimmillaan kevennys on 14000 euron kuukausituloilla 1,3 prosenttiyksikköä, mihin vaikuttaa väliaikaisen solidaarisuusveron jatkaminen uudella tulorajalla.

Näissä Veronmaksajain Keskusliiton laskelmissa palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun oletetaan alenevan 0,71 prosenttiyksikköä, sairausvakuutuksen päivärahamaksun 0,25 prosenttiyksikköä ja sairaanhoitomaksun 0,08 prosenttiyksikköä. Lisäksi on huomioitu valtiovarainmininisteriön budjettiehdotukseen sisältyvät työtulovähennyksen korotus sekä solidaarisuusveron jatkaminen.

Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen kertoo, että palkansaajien verotuksen keveneminen on ensi vuonna käytännössä sosiaalivakuutusmaksujen alenemisen varassa.

 

Kuvan lähde:   pixabay

 

 

One thought on “Työn verottaminen kevenee ensi vuonna vajaalla prosentilla

  1. Muutamia pieniä askeleita otetaan oikeaan suuntaan tämän hallituksen ensimmäisenä hallitusvuotena. Tämä palkkaveron kevennys on eräs esimerkki. Lisää pitäisi tulla tulevina vuosina ja vielä seuraavankin hallituksen aikana.

    Minä olen pikkasen skeptinen. Epäilen sitä jatkuuko muutos vai näivettyykö tämä maa jatkossakin. Olen alkanut opetella saksaa siltä varalta että tulee tarpeelliseksi muuttaa keski-Eurooppaan pakoon tämän maan velkataakkaa.

Comments are closed.

Related Posts

Yhteiskunta

USA:n tavoittena on Euroopan hajaantuminen kansallisvaltioiksi

USA:n turvallisuusstrategia ”National Security Strategy” on kauniisti kirjoitettu, selkeä kuvaus, joka selkeytensä vuoksi todennäköisesti määrittelee maailman toimintatapaa moniksi vuosiksi eteenpäin.
USA ajaa muiden kansallisvaltioiden tapaan vain

Kevyttä

Suomalaiset uskovat, että menestyvää yritystoimintaa syntyy avustuksilla

Suomalaisten suuri valtaosa luulee edelleen että kehitystä edistetään parhaiten yrityksille annettavien avustusten avulla. LähiTapiolan mukaan vain yksi prosentti arvioi että yritystuet pääasiassa haittaavat kehitystä. Tuo

Sijoittaminen

Paras yritys vai varmin sijoitus?

Täsmennän erästä puolta aiemmassa tekstissäni.

Vertauksen mukaan kävellessään ihminen tavallaan kaatuu eteenpäin. Jottei lentäisi nenälleen, pitää ottaa uusi askel.

Jotta yritykset pärjäisivät kilpailussa, niiden on investoitava, otettava