Ulkomaalaisomistus Helsingin pörssissä ja Venäjän бизнес

Sijoittaminen

Kuvan lähde Euroclear, pdf tiedostona tuossa, päiväys tammikuun loppu 2022.

Ulkomaalaiset ovat ymmärrettävästi myyntilaidalla Suomessa, asiantila, mitä yksi tapaaminen Washingtonissa ei muuta.

Oheisen tilaston tulkinta onkin vaativampi tehtävä. Mukana on siis myös yrityksiä, joita ei noteerata julkisesti. Esim. Nordea ja Stora ovat jo lähtökohtaisesti osin ruotsalaisia yrityksiä, joten niissä myyntipainetta tuskin esiintyy korostetusti.

Pdf-tiedostoa selaamalla ilmenee, ettei ulkomaalaisomistuksella näytä välttämättä olevan korrelaatiota ulkomaantoimintojen laajuuden kanssa. Tämä ilmenee vertailemalla esim. Elisaa ja Kemiraa.

Olen Ukrainan sodan alettua vasta tajunnut, miten hirmuisesti Suomesta katsoen ”läntisilläkin” firmoilla on ollut Venäjällä бизнесta. Kaksi viikkoa sitten alkoi Ukrainan tilanteen nykyisen vaiheen loppukiri ”kansantasavaltojen” tunnustamisella. Siitä asti lännen firmoilla on ollut aika räknätä Venäjän taseet. Mielestäni lähinnä olen kuullut sumeasta tulevaisuudesta. Se on sumeaa logiikkaa ja sumeaa tiedottamista summanmutikassa.

Hämmästellä sopii myös aiempia Venäjän pakotteita. Venäjän jo 8 vuotta sitten Ukrainassa aloittama sota (jota lännessä aiemmin ei pahemmin huomattu) poiki pakotteita, joilla näemmä ei paljon merkitystä ole ollut.

Oma merkillisyytensä on ollut Fortum. Energia on strateginen kysymys ja edes vähäisellä mielikuvituksella varustettu ihminen ymmärtää, millaisilla lahjomilla бизнес Venäjällä on pyörinyt. Missähän se muodikas eettinen sijoittaminen on valtioenemmistöisellä yrityksellä ollut?

Pyhäjoen ydinvoimalahankettakaan eivät mitkään pakotteet ole haitanneet ja kansallista turvallisuusarviotakaan ei ennen viime syksyä tehty ainakaan julkisesti. Keksikö puolustusministeriö maantieteen (”geopolitiikka”) vasta silloin?

Kun viimeksi totesin, etten Venäjän-riskien takia omista Fortumia yhdelläkään kopeekalla, sain anonyymin kommentin, jossa kehuttiin osingonjakoa. Nyt on ihan sopiva aika vastata, että maksavat monet muutkin firmat osinkoa. Lisäksi sijoituksia pitäisi tehdä tulevaisuuteen eikä menneisyyteen.

7 thoughts on “Ulkomaalaisomistus Helsingin pörssissä ja Venäjän бизнес

  1. Tuo mainitsemasi ulkomaalaisten osakesijoittajien pako Suomesta on ikävä merkki siitä että Suomen maariski on ulkomaalaisten silmissä kohonnut.

    On siinä yksi hyväkin puoli. Yleensä on muistaakseni kannattanut ostaa suomalaisia osakkeita silloin kun ulkomaalaiset panikoivat.

  2. Ukrainan sota käynnisti välittömästi eurooppalaisten osakkeiden alamäen, koska euro valuuttana alkoi tippua US-dollariin nähden heti sodan alettua. Tilanne jatkunee epävakaana niin kauan, kuin Ukrainan kohtalo ja Venäjän valloitus maassa jatkuvat?
    Nyt ei voi luottaa myöskään Helsingin pörssiin, vaikka tahtoakin olisi. Kun monet turistitkaan eivät enää uskalla tulla maahamme, niin miten voivat kotimaan osakkeemme olla amerikkalaisten silmissä luotettavan maan maineessa??
    Markkinoilla on tapana reagoida yli, joten kyllä tästä päästään yli, mutta tuskin aivan vaurioitta? Globaalina sijoittajana ei kannata rajoja kunnioittaa, vaan sijoittaa varansa sinne mistä arvelee parhaat turvasatamat löytyvän! ”Isänmaallinen” sijoittaminen vaikuttaa nyt melkein sanahelinältä?

  3. Ehdin jo ennen sotaa pohtia, että aurinkokennoteknologia tulee mullistumaan edelleen: https://sauletech.com/technology/
    Mutta nyt on kaikki seis, inflaatio syö käteisen, sota vajottaa osakearvot, kulta ei tuota muuta kuin mahdollisesti arvonnousun. Metsä kasvaa!

  4. Täsmennetään: ”Olen Ukrainan sodan alettua vasta tajunnut, miten hirmuisesti Suomesta katsoen ”läntisilläkin” firmoilla on ollut Venäjällä бизнесta”

    Eli tämä on SYSTEEMIRISKIÄ, kuten 2008-9.

    Ei kukaan sijoita Visaan ja Mastercardiin miettien Venäjää. Ensin laski ko. kurssit ja nyt ilmoitettiin vetäytymisestä V:ltä.

    Kuka kantaa riskit Fortumin idän mrd:eista, pankit vai valtio. Päätöksen tekijät Lilius ja mm. Esko Aho eivät ainakaan. Ja Fortumillakin on ollut jo 2 vkoa aikaa ilmoittaa riskeistä euroissa.

    1. Fortumin Venäjän omistuksille saatiin hintalappu 5,5 miljardia euroa tulosjulkistuksen yhteydessä. Uniperin johdannaissopimusten riskejä ei ole avattu riittävästi. Kaasun hinta on nyt piikittänyt kovasti ylös. Mitä se vaikuttaa Uniperin sopimussalkuun. Tuleeko lisää margin calleja aiemman 4,9 miljardin margin callin lisäksi? On kuin firma ehdoin tahdoin pitäisi yllä epämääräisyyttä asian tiimoilla. Antaisi edes ala- ja ylärajat riskien hinnalle … euroissa.

      1. 1) Ikävistä asioista on ikävä tiedottaa.

        2) Kuten olen tuossa https://piksu.net/onko-laajoille-listautumisesitteille-vaihtoehtoa/ viitannut, jonninjoutavia itsestäänselvyyksiä on vaikka kuinka Fivan hyväksymissä esitteissä. Osakkeen merkintähinta ja annin/ myynnin koko saa olla auki IPO:ssa.

        Olen hissantutkijana ollut tekemisissä Fivan edeltäjän kanssa, en siis sijoittajana. Maailmassa tuskin on mitään ihan objektiivista, mutta tuossa em. roolissa en oppinut arvostamaan silloista rahoitustarkastusta. Kohtelu oli ystävällistä, asiat sujuivat joutuisasti. Subjektiivisesti vain kauhistelin, että nuoko pankkeja valvovat. Terävin (kieroin) sakki on firmoissa, tyhmempi julkishallinnossa.

        Ja jos ei valvota, harva sääntöjä minkään taivasosuuden takia noudattaa.

Comments are closed.

Related Posts