USA:n presidentin ensimmäisenä vikavuotena pörssikurssit kehittyvät yleensä melko tavanomaisesti

Talous

Poliitikot pyrkivät viimeisinä virkavuosinaan saamaan talouden kasvuun ja pörssikurssit nousuun.  Presidenttivaltaisissa maassa, kuten USA, tämä näkyy pörssikurssien hyvänä kehityksenä erityisesti presidentin kolmantena virkavuonna. Ensimmäisen virkavuoden aikana pörssi kehittyy yleensä varsin tavannomaisesti. 

Mutta miten käy tällä kertaa ?  Donald Trump:n mahdolliset tuontitullit ovat vielä arvoitus. Laajoilla tulleilla olisi merkitystä. Ne näivettäisivät USA:n taloutta, mutta seurannaisilmiöt voisivat olla laajempia. Vaikutukset ovat pienempiä, jos tullit rajoittuvat raskaaseen teollisuuteen kuten terästeollisuuteen, kemianteollisuuteen, paperi ja massateollisuuteen sekä elintarviketeollisuuteen. Rajoittuneilla tullit varmistaisivat, että USA:n ruostevyöhykkeen ja alhaisen tuottavuuden alueet pysyisivät elinvoimaisina ja että USA ei tule riippuvaiseksi ulkoisista toimijoista. Tämän tyyppisillä tulleilla ei olisi maaimanlaajuista systeemistä merkitystä. Lähikuukaudet näyttävät suunnan.

Toimitusjohtajakaudet määräävät yrityksen kehityssyklejä

Aloittava toimitusjohtaja toimii samalla tavalla kuin poliitikot kautensa alussa. Toimitusjohtaja tekee menneiden virheellisten investointien alaskirjaukset ja kannattamattomien toiminteiden lopetukset ja muut kipeät leikkaukset heti kautensa alussa. Yrityksen tulos, liikevaihdon kasvu ovatkin usein surkeita silloin kun toimitusjohtaja aloittaa. Sitten on helppo jatkaa terveemmän yrityksen toimitusjohtajana.

Lisää tietoa:

  • https://www.thoughtco.com/why-presidents-only-serve-two-terms-3367979
  • https://www.investopedia.com/terms/p/presidentialelectioncycle.asp

 

Related Posts

Sijoittaminen

Tulosennusteiden päivitys

https://www.sinisaariconsulting.com/tools/finnish_dashboard.html

EBIT-ennusteita muutettu vain vähän. P/E-luku on edullisin Valmetilla. Valmetin shorttipositiot ovat myös pienentyneet. Valmet on edullinen myös PEG-luvulla mitattuna, samoin Nokian Renkaat. Renkaiden lukuun vaikuttaa

Salkun rakenne Sijoittaminen

Pisteytykset ja AI-analyysi niiden perusteella

https://piksu.net/sergio/

Osakeanalyysissäni on kohdassa ”Seulonta ja Pisteytys” lista, johon AI on pisteyttänyt yhtiöitä eri kriteerien perusteella.  Tässä 10 parasta.

Minulla on myös muita pisteytyksiä, tämän lisäksi viisi