Uusi rahasto tuottaa, jos turvapaikanhakijat työllistyvät

Turvapaikanhakijoiden työllistämistä edistävään sijoitusrahastoon on kerätty 3,4 miljoonaa euroa. Sijoittajina olivat muun muassa SOK, Tradeka-Yhtiöt, Sitra, Suomen Ortodoksinen Kirkko sekä yksityissijoittaja Tom Tukiainen.

Hanke tähtää vähintään 2000 oleskeluluvan saaneen maahanmuuttajan työllistymiseen kolmessa vuodessa. Onnistuessaan hanke tuo valtiolle 28 miljoonan euron säästöt. Hankkeen sijoittajat saavat onnistumisesta kohtuullisen korvauksen.

Vaikuttavuussijoitusyhtiö Epiquksen rakentaman hankkeen tarkoituksena on nopeuttaa merkittävästi oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden työllistymistä. Hankkeen tilaaja on työ- ja elinkeinoministeriö. Ensimmäiesen rahoituskierroksen junailivat FIM ja rahastoyhtiö Epiqus.

Hanke on esimerkki vaikuttavuussijoittamisesta, joka on noussut maailmalla isoksi ilmiöksi. Vaikuttavuussijoittamisen hankkeissa tavoitellaan rahallisen tuoton lisäksi myönteisiä ja mitattavia yhteiskunnallisia tai ympäristöllisiä vaikutuksia. Nyt FIM ja Epiqus ovat tuomassa sijoitusmallia suomalaisille sijoittajille.

– Kiinnostus ensimmäistä rahoituskierrosta kohtaan kertoo siitä, että vaikuttavuussijoittaminen kiinnostaa sijoittajia yhdessä luotettavien kumppaneiden kanssa, sanoo institutionaalisista sijoittajista vastaava johtaja Jussi Kärkkäinen FIMistä.

FIM on myös valittu hankehallinnoijaksi uuteen vaikuttavuussijoittamishankkeeseen, joka tähtää lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen sekä lapsiperheiden hyvinvoinnin kasvattamiseen.

– Vaikuttavuussijoittamisessa on huikea potentiaali. Avun saajille, rahoittajille ja julkiselle sektorille kyseessä on win-win-win-tilanne, toimitusjohtaja Teri Heilala FIMistä sanoo.

 

(Kuvan lähde: Wikimedia commons)

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8