Crister Gardell ostaa monialayrityksiä ja paloittelee ne järkevästi

Kävimme tutustumassa Ruotsin Nordnet live konferenssiin. Konferenssin parasta antia oli yleisötapaaminen sijoittajan Crister Gardell kanssa. (ohessa haastattelu tilaisuudesta 20min/ruotsiksi).

Christer Gardell ostaa enemmistöosuuksia sellaisista yriyksistä kuten Volvo, Metso, ABB, Lindex, Ericsson, (?),…. Hän sijoittaa kuhunkin salkussaan olevaan noin kymmeneen yritykseen muutaman miljardia euroa. Hänen liiketoimintansa on yksinkertaista:

  • sijoituskohteet ovat usein tulosvaroituksen tehneitä huonosti toimivia monialayriyksiä, joiden hallitus ja johtoryhmä eivät  yrityksen monialaisuuden vuoksi tuota lisäarvoa vaan päätöksenteon kankeutta
  • hän tunnistaa erilliset riippumattomat liiketoimintayksiköt, yhtiöittää ne ja myy edelleen joko pörssiin tai pääomasijoittajille tai toimivalle johdolle
  • erillisinä yrityksinä näiden liiketoimintayksikköjen toimiva johto ja hallitus kykenevät keskittymään liiketoimintaan ja strategiaan ja tämän seurauksena tulos paranee ja siksi osat ovat arvokkaampia erillisinä

Crister Gardell kertoi myös näkemyksiään sijoitusvuodesta 2017. Osakkeet ovat hänen mukaansa edelleen suhteellisen edullisia kun niitä vertaa muista instrumenteista, kuten korkomarkkinoilta saatavaan tuottoon. Tämä vetää Crister Gardell:n mukaan rahaa kohti osakkeita ja näkymät vuodelle 2017 ovat hänen mukaansa hyvät. (Huomio: Grister Gardell on itse suursijoittaja. Hän ei välttämättä kerro rehellistä mielipidettä osakemarkkinoiden tilasta ja näkymistä. Hänen intressissään on viimeiseen asti kehua osakemarkkinoita ja samalla myydä omia omistuksiaan.)

 

Related Posts