Uusi Vuosi on mahdollisuus – unelmat voivat toteutua

Kevyttä Sijoittaminen Yhteiskunta

Uutena Vuotena yritetään mahdotonta, ennustetaan tulevaa sijoitusvuotta. Uskon, että vuosi on osakkeiden kannalta ihan ok, aina syksyyn saakka. Syksyllä on kenties aika harkita jotain muuta, ehkä lyhyitä korkosijoituksia.

Tulevaisuuden ennustaminen niinkin kauas kuin vuoden päähän on rohkeaa. Sijoittamista ei ole hyvä perustaa noin kauas ulottuviin arvailuihin.  On parempi katsoa kvartaali kerrallaan ja muuttaa suuntaa tarpeen mukaan. Mutta uutena vuotena järjetönkin on järkevää ja mahdoton voi toteutua – siksi uutena vuotena kannattaa tehdä taikoja ja ennustuksia. Unelmat ja uskomukset voivat toteutua.

Onhan minulla rationaalisen oloinen argumentti arvailujeni ja unelmieni tueksi:

Rahapolitiikan kiristäminen, ns tapering, aiheuttaa vääjäämättä pitkien korkojen nousua ja loppuvuodesta jotkin keskuspankit (USA?) nostavat  jo keskuspankkikorkoa ja sen mukana lyhyitä koroja. Korkojen nousu on myrkkyä osakkeille; markkinoille tulee tuottavan näköinen vaihtoehto.

Ja sitten minulla on toiveita jotka ovat kuin utuisia utopioita paremmasta maailmasta:

  1. Toivon tälle maalle hyvää eduskuntaa joka osaa valita itselleen hyvän hallituksen.
  2. Toivon että asiantuntemusta vaativia päätöksiä siirretään eduskunnalta riippumattomille valtioelimille. Toteutaan vallanjakoa samaan tapaan kuin on ennenkin menestyksellisesti jaettu valtaa eduskunnalta tuomioistuimille, Korkeimmalle Oikeudelle, Suomen Pankille, medialle, Valtiontalouden Tarkastusvirastolle, Yliopistolatokselle,…..    Vallanjako riippumattomille asiantuntijapohjalta toimiville instituutioille olisi hyvä asia.
  3. Toivon että ihmisten tarve menestyä työllään ja osaamisellaan hyväksyttäisiin. Menestyksen hedelmiä ei pitäisi ottaa pois. Pitäisi hyväksyä että toinen on ahkerampi ja ansaitsee enemmän ja toinen on osaavampi ja tuottaa enemmän lisäarvoa yhteiskunnalle. Tasapuolinen verotus (= tasaverotus) olisi askel oikeaan suuntaan. Tasapuolinen verotus myös sijoittajille (= sama veroaste riippumatta henkilöstä, instituutiosta ja sijoitustavasta) olisi toiveenani.

Minulla on näitä unelmia paremmasta yhteiskunnasta ja toivon että jokaisella on paljon näitä unelmia paremmasta maailmasta. Kauniista unelmista me olemme tehty. Muuta todellisuutta ei ehkä ole edes olemassa.   (erittäin vapaamuotoinen lainaus Descartesin kirjasta Metodin Esitys)

Hyvää Uutta Vuotta

 

Kuvan lähde: pixabay / darksouls1

One thought on “Uusi Vuosi on mahdollisuus – unelmat voivat toteutua

  1. Itse näen, että unelmien toteutumiseen vaaditaan useimmiten vuosien tai vuosikymmenien raaka työ. Ne sitten toteutuvat joko seuraavana vuonna tai eivät. Useimmiten ne eivät toteudu koskaan, mutta tämä riippuu kyllä unelmista. Kristallipalloni ei sano mitään ensi vuodesta. Sen sijaan näkemykseni on, että siitä tulee haastavampi sijoitusvuosi kuin tästä. Tämä toki riippuu siitä palaavatko keskuspankit normaaliin ja lopettavat markkinoiden tukemisen puskemalla lisää likviditeettiä kasvattamalla velkakuplaa.

    Noita utopioitasi pidän mahdottomina ja sen varmaan tiedät itsekin. Ne vaatisivat kaksi asiaa: ensimmäiseksi tulisi muuttaa kytkökset puolueiden ja niiden tukijoiden välillä. Ja toiseksi vielä hankalampi eli ihmisten ajatusmallien muutos joka koskee erityisesti kolmatta kohtaasi.

Comments are closed.

Related Posts