Vahinkovakuutuksen ottaja saa keskimäärin takaisin korvauksina runsaat puolet maksamistaan vakuutusmaksuista

Talous

Piksu toimituksen selvityksen mukaan vahinkovakuutusyhtiöt maksavat korvauksina noin 55…65 % saamistaan vakuutustuloista. Vakuuttaja voi olettaa saavansa siis takaisin korvauksina keskimäärin runsaat puolet maksamistaan vakuutusmaksuista.  Vertailussa oli mukana kolme vahinkovakuuttajaa:  if, Topdanmark:n vahinkovakuutus ja Hastings vahinkovakuutus (alla tulokset taulukossa).

Finanssialan kyselyn mukaan vakuutusasiakkaiden tyytyväisyys korvauskäsittelyyn ja korvauksiin on kasvanut parilla prosenttiyksiköllä edellisestä, vuoden 2020 Vakuutustutkimuksesta. Nyt 87 prosenttia sanoo, että korvaus on ollut vakuutusehtojen mukainen ja yhtä suuri osa kokee saaneensa yhtiöstä hyvää palvelua. 86 prosenttia on sitä mieltä, että saatu korvaus vastasi sattunutta vahinkoa.

”Vahinkojen korvaaminen on vakuutusyhtiöiden tehtävä ja liiketoiminnan ydin. Voi sanoa, että yhtiöt ovat onnistuneet tehtävässään, jos asiakkaat ovat tyytyväisiä sekä korvauksiin että saamaansa palveluun”, toteaa Finanssiala ry:n johtaja Hannu Ijäs.

Vakuutusala digitalisoituu vauhdilla, ja 63 prosenttia vastaajista asioi vakuutusyhtiönsä kanssa tietokoneella tai älypuhelimella. Toiseksi suosituin tapa on puhelinsoitto vakuutusyhtiöön ja kolmanneksi konttorissa asiointi.

 

Lähteet: 

Kuvan lähde:  wikimedia / Hailuodon kirkko

Related Posts

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt

Yhteiskunta

Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella

Suomi on OECD:n tilaston mukaan maailman johtava sosialistimaa kun mittarina käytetään julkisen sektorin osuutta bruttokansantuotteesta. Julkisen sektorin päätösten pohjalta jaetaan meillä suurempi osuus bruttokansantuotteesta kuin