Valtio keskittää korkean teknologian vetovoimaa Uudellemaalle ja Pirkanmaalle

Kevyttä

Tutkimus ja Kehitys panokset määräävät ratkaisevasti tulevan kehityksen painopisteitä. Julkinen sektori on Jyväskylän Yliopiston tutkimuksen mukaan panostanut erityisesti Uudenmaan ja Pirkanmaan kehittämiseen. Näissä maakunnissa syntyy tutkimuksen ja kehittämisen siivittämänä vetovoimaa nuorille ihmisille ja hyvin palkattuja uusia työpaikkoja.

Julkiset tutkimuspanostukset vaikuttavat ratkaisevasti esimerkiksi asuntojen hintakehitykseen ja yritysten kehitysmahdollisuuksiin. Tutkimuspanosten äärelle syntyy korkean teknologian vientiteollisuutta ja sinne hakeutuvat myös hyvin toimeentulevat älykkäät ihmiset.

Julkisten panostusten suuntaamisessa on tilaston mukaan ollut päämäränä välttää panosten hajaantumista. Pirkanmaan ja Helsingin kansvukeskuksista on haluttu tehdä vetovoimaisia korkean teknologian keskuksia.

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt