Valtion joululahjat kansalaisilleen

Yhteiskunta

Helmikuussa 2020 THL:n Mika Salminen piti Italian koronatoimia liioiteltuina. Vain vähän myöhemmin Uusimaalle tuli eristys.

Kesällä 2020 lääketieteen emeritaprofessori Marjukka Mäkelä piti kasvomaskeja tarpeettomina. Syksyllä ne tulivat pakollisiksi.

Kesällä 2021 THL:n ylilääkäri Nohynek lausui kolmannesta rokoteannoksesta: ”Riittää, kun katsoo, paljonko Pfizer on laskenut saavansa voittoa kuluvan vuoden aikana myymistään koronarokoteannoksista.” Nyt niitä kolmansia jaetaan.

Minä ymmärrän kovin hyvin, että Covid-virus variantteineen on uusi ja outo, mutta ymmärtävätkö nämä ns. asiantuntijat. Asiantuntijan tuntee ennen kaikkea siitä että osaa lausua: en tiedä, on liian aikaista sanoa.

Mitä poliitikkoihin tulee, 13.12 2021 Norja ilmoitti kieltävänsä alkoholitarjoilun ravintoloissa kuukaudeksi ja ottavansa armeijan apuun rokotuksiin. Suomessa 21.12. hallitus keskustelee, harkitsee ja valmistelee, mitä se on tehnyt koronan osalta jo lähes kaksi vuotta.

Oikeastaan Marinin hallituksen ei ole tarvinnut lähteä liikkeelle ihan tyhjiöstä. Kuntien velvollisuuksista rokotuksiin ja kulkutauteihin varautumiseen säädettiin ensimmäisen kerran jo 1865.

Onko tarkoitus, että normaalina presidentin esittelyn päivänä ensi perjantaina päätettäisiin, miten joulua on tarkoitus viettää. Perjantaina on jouluaatto.

Että sellaisia joululahjoja.

korona

5 thoughts on “Valtion joululahjat kansalaisilleen

  1. Tieteellinen periaate johtaa juuri tuohon vastaukseen ”ei ole näyttöä”.
    Varovaisuusperiaate sensijaan ohja miettimään onko mahdollista että jokin toimenpide auttaa – ja toteuttaa se jos haitta on riittävän pieni.

    1. Ainoa asia, minkä olen ns. hist.kirj:sta oppinut on tämä: asiat ovat sekä – että; eivät joko – tai. JOS olen oikein ymmärtänyt, esim. AIDS:iin ei ole varsinaista parannusta tyyliin: tuon kun nielaisee, kaikki on ok. Mutta luullakseni AIDS-potilaat elävät pitempään, toivottavasti jopa mielekkäämmin.

      Eli mikä hyvänsä rätti naaman edessä kaikkien käyttämänä vähentää tartuntoja, vaikka kuvan ylil. Nohynek pitää ei-hyväksyttyä maskia väärin, asia josta tavallisen moni besserwisser kiirehti kesällä 2020 sanomaan, ettei maskia osaa käyttää ilman terveydenhoidon virallista tutkintoa.

  2. jvon

    ja vaatiiko tuo piikin ihon läpi pistäminen (rokottaamaan oppiminen) kuukausien koulutuksen?

    Onnea muuten piksulaisille: alatte kiinnittää huomiota kunnon kaunokin kirjallisuuteen: Reviisori, Cicero.
    Tännehän täytyy pian poiketa useammin. 🙂

    Hyvää joulua ja rahakasta kaksnollakakskakkosta!

    1. Täällä on kiinnostuttu kaunokirjallisuudesta, sillä reaalisessa arkiympäristössämme on liikaa tragikomediaa.

Comments are closed.

Related Posts