Valtion säästöt

Itseäni häiritsee julkisessa keskustelussa säästöjen vaikutuksen kertominen. Kun kerrotaan, että valtio säästää vaikka 1,5 miljardia, niin annetaan ymmärtää säästön olevan 1,5 miljardia. Säästöt tai tuhlaus on jotain, mutta tuskin 1,5 miljardia. Valtiontalous on niin iso osa kansantuotteesta, että jokaisella tulonsiirrolla on vaikutusta itse valtiontalouteen. Säästö voi aiheuttaa jossakin kustannuksia tai vaikka veromenetyksiä tai verotuloja toisaalla. Tulosiirroilla on aina se ongelma, että se ohjaa markkinoita. Korkea pääomavero ohjaa sijoituksia pois riskisijoituksista ja halvat päivähoitomaksut ohjaavat taas lapsia halpoihin palveluihin. Esimerkiksi säästöt koulutuksesta voivat kasvattaa luokkakokoja ja lisätä opettajien työttömyyttä. Tai se voi kasvattaa verotuloja kun nuoret menevät nuorempana töihin ja työssäoloaika kasvaa. Kaikki säästöt vaikuttavat jotain ja tätä 'jotain' pitäisi myös arvioida.

One thought on “Valtion säästöt”

Comments are closed.

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen