Valtionvarainministeriö toivoo loppuvuodeksi positiivista talouskäännettä

Valtiovarainministeriön syksyn talousennuste ennustaa loppuvuodelle yllättävän positiivisen, joskin maltillisen suhdannekäänteen.  Vuoden sisäinen kasvu muodostuu valtionvarainministeriön mukaan positiiviseksi. Nettoviennin vaikutus talouskasvuun on selvästi positiivinen ja merkittävin tekijä kuluvan vuoden kasvun käynnistymisessä. Yksityinen kulutus ei lisäänny edellisvuodesta ja yksityiset investoinnit laskevat 4,6 % johtuen etupäässä asuinrakennusinvestointien ja kone- ja laiteinvestointien heikosta kehityksestä. Työmarkkinoiden tilanne heikkenee edelleen. Työttömyysasteen ennustetaan nousevan 8,6 prosenttiin ja työllisyys heikkenee edellisestä vuodesta 0,4 prosentilla. Inflaatio jää 1,1 prosenttiin, josta n. 0,5 %-yksikköä tulee välillisen verotuksen muutoksista, kuten ensi vuonnakin.

Yhdysvalloissa kasvun ennustetaan olevan kuluvana ja seuraavana vuonna vajaan kolme prosenttia ja vuonna 2016 kasvun arvioidaan edelleen nopeutuvan. Kiinan kasvu pysyy seitsemän prosentin tuntumassa ja Japanin talous olisi myös pääsemässä tasaiseen puolentoista prosentin kasvuvauhtiin. Euroalueen kasvuksi ennustetaan kahden negatiivisen vuoden jälkeen prosentin kasvua ja seuraavien parin vuoden aikana kasvu olisi noin puolitoista prosenttia.

Vuoden 2015 kasvuksi muodostuu 1,2 % ja kasvu muuttuu laajapohjaisemmaksi. Yksityinen kulutus lisääntyy hieman, 0,3 %. Viennin kasvu jää maailmankaupan kasvua hitaammaksi ja siten markkinaosuuksien menettäminen jatkuu edelleen. Työmarkkinoiden tilanne pysyy edelleen heikkona. Työttömyys alenee 8,5 prosenttiin edellisvuodesta ja työllisyys lisääntyy vajaalla puolella prosentilla. Työmarkkinoiden yhteensopivuusongelmat ovat edelleen merkittävät ja rakenteellisen työttömyyden taso korkea. Inflaation ennustetaan pysyvän noin puolentoista prosentin tuntumassa.

Vuoden 2016 talouskasvuksi ennustetaan 1,4 %. Kotimainen kysyntä muodostuu edellisvuosia merkittävämmäksi kasvun lähteeksi. Nettoviennin kontribuutio pysyy myös positiivisena, mutta edelleen Suomen viennin ennustetaan kehittyvän maailmankauppaa hitaammin. 

Julkinen talous on pysynyt alijäämäisenä pitkään jatkuneen heikon suhdannetilanteen vuoksi, mutta sopeutustoimet ovat osaltaan hillinneet alijäämän kasvua. Julkisyhteisöjen rahoitusasemaa rasittavat lisäksi väestön ikääntymisestä aiheutuvat menot. Julkisen talouden sektoreista valtion rahoitusasema joustaa selvästi eniten suhdannevaihtelun mukaan etenkin verotulojen suuren suhdanneherkkyyden vuoksi. Valtiontalous on syvästi alijäämäinen. Ennustekaudella alijäämä kuitenkin pienenee sopeutustoimien ja viriävän talouskasvun myötä.

One thought on “Valtionvarainministeriö toivoo loppuvuodeksi positiivista talouskäännettä

  1. Ennusteet ovat polittiikkaa

    VM ennusteet ovat olleet jo vuosia liian optimistisia.

    Näiden ennusteiden tavoitteena on välttää julkishallinnon leikkauksia. Ne voidaan jättää tekemättä jos tuleva kasvu hoitaa kaiken kuntoon. Ei ole hoitanut. Ei hoida nytkään.

    Virkamiehet ovat neuvetelleet toisten virkamiesten kanssa itselleen pitkät lomat, lyhyet työajat ja parhaan irtisanomissuojan. Saavutetuista eduista pidetään lujaa kiinni.

    Ao. linkistä herää kymys "kuka oikein näitä virkamiehiä johtaa". Eivät ministerit ainakaan.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288739530231.html

     

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8