Vuodesta 2013 tulee osakesäästäjille hyvä (??)

Vuoden alkaessa katsotaan taapäin mennyttä vuotta ja suunnitellaan uutta alkavaa vuotta. On aika itsetutkiskelulle ja suunnan etsimiselle. Kaikki ei ole ehkä mennyt aivan toivotulla tavalla, ja tulevaisuuden voisi rakentaa jotenkin uudella menetelmällä.

Säästäminen ja sijoittaminen eivät ehkä ole kovin syvällisiä asioita, mutta säästämisessäkin me teemme arvopohjaisia valintoja. Ja joskus arvomme ovat vieneet meitä väärille urille ja joudumme vuodenvaihteen kaltaisina hiljaisina hetkinä arvioimaan uudelleen sitä mikä meille on tärkeää, ja millä tavalla me haluamme jatkossa käyttäytyä.

Piksun kaltaiset talousalan julkaisut voivat parhaimmillaan tarjota meille hyvää tietoa sijoittamisesta arvoneutraalilla tavalla. Arvo- ja suuntavalinnat jäävät lukijan vastuulle. Yksittäiset artikkelit tässä verkkolehdessä ovat kaikkea muuta kuin arvoneutraaleja. Ne ottavat monasti hyvinkin tiukasti kantaa lähtökohtanaan jokin tietty arvomaailma. Mutta kirjoittajia on monia ja jokainen on oikeutettu kirjoittamaan omista lähtökohtiensa mukaisesti, ja kokonaisuudesta syntyy arvojen välinen dialogi, josta lukijan on helppo löytää oma näkökulmansa. Kirjoituksia yhdistää kertomisen ilo – haluamme tuottaa hyvää tietoa sijoittajille ja säästäjille. Ja tämä päämäärä on piksun yhteinen arvo.

Nyt vuoden vaihteessa on tapana arvata tulevan vuoden tapahtumia ja puheenaiheita. Viime vuonna arvasimme, että Kreikan kriisi kärjistyy, että Kiinan rannikolla tai lähi-idässä taikka Venäjällä saattaa kärjistyä poliittinen kriisi ja lisäksi arvasimme että USA:n (Fiscal Cliff) tai Japnin valtionvelka saattaa nousta valokeilaan. Monet näistä toteutuivat. Kreikan kriisi kärjistyi, Senkaku saarista käytiin kiista, Lähi-idässä oli useita pieniä kriisejä ja USA:n Fiscal Cliff on edelleen valokeilassa. Mutta tämän kaltaisten asioiden ennalta arvaaminen on helppoa. Nytkin on varsin helppoa arvata että USA:n valtionvelkaa ja vaihtotasetta käsitellään vielä monia kertoja tämän tulevan vuodenkin aikana.

Viime vuoden vaihteessa Piksussa ei uskallettu ennustaa pörssikurssien vuoden kehitystä. Ei ihme. Pörssikurssien kehityksen ennustaminen muutamaa kuukautta pidemmälle on ennustajaeukkojen puuhaa. Mutta tällä kertaa minä uskallan. Uskon, että kurssit nousevat vuonna 2013 enemmän kuin keskimäärin vuodessa. Ja todella toivon että näin tapahtuisi. Osakesäästäjiä on viimeisten viidentoista vuoden aikana kohdeltu kaltoin. Kurssit ovat sahanneet paikallaan ja verojakin on kiristetty. Hyvä vuosi 2013 on tervetullut. 

One thought on “Vuodesta 2013 tulee osakesäästäjille hyvä (??)

  1. Ennustan minäkin

     

    Hyviä ennustuksia Kailta!

    Itse ennustan vanhoilla teksteilläni:

    Maailmankauppa kasvaa:

    http://www.piksu.net/artikkeli/ajassa-ei-ole-dramatiikkaa

    Keskuspankit lisäävät rahaelvytystä ja edelleenkin vedetään mutkat suoriksi:

    http://www.piksu.net/artikkeli/ajatuksia-rahasta

    Reilusti alle puolet sijoittajista saa tänäkin vuonna markkinatuoton. Harva ostaa pohjalta ja huipulla on eniten uusia anteja:

    http://www.piksu.net/artikkeli/ammattisijoittajat-ja-keskiarvo

    Vaihdan vain vuoden 2012 ennustukseen vuoden 2013 ja muuten pidän tekstin samana

    http://www.piksu.net/artikkeli/vuosi-2012-minun-silmin

     

     

Comments are closed.

Related Posts