Työntekijöiden järjestäytymisaste laskussa
Työntekijöiden järjestäytymisaste ylittää kansainvälisen työntekijäjärjestön ILO:n mukaan ainoastaan pohjoismaissa 50% rajan.
Alhaisesta järjestätymisasteesta huolimatta monissa keskieurooppalaisissa maissa käytetään yleissitovia työehtosopimuksia. Muualla maailmassa käytetään työpaikka- tai henkilökohtaista sopimista.
Työ ja elinkeinoministeriön TEM:n tutkimuksen mukaan työntekijöiden järjestäytymisaste laskee kovaa vauhtia myös Suomessa ja palkansaajien järjestäytymisaste on tällä hetkellä 54,7%. Julkisissa palveluissa järjestäytymisaste on 76,7 %, teollisuudessa 63,4 % ja yksityisillä palvelualoilla 41,6 %. Sama ilmiö on tunnistettavissa myös muualla maailmassa. Julkisen sektorin ja raskaan tehdasteollisuuden työntekijät järjestäytyvät usein joukkovoimalla työnantajansa vastavoimaksi kun taas pienemmillä työpaikoilla luotetaan joskus työnantajan ja työntekijän välisiin reiluihin suhteisiin ja henkilökohtaisiin palkkaneuvotteluihin.
Keskitetysti suunnitelluista palkoista ja työehdoista on etuja ja vaikutuksia:
- Maan eri osien väliste palkkaerot pysyvät pieninä. Yritykset hakeutuvat sinne, missä on logistiikkaa ja ihmisiä eivätkä sinne missä on edullista työvoimaa. Tämä edistää työn perässä muuttamista.
- Niinsanottu luova tuho yleistyy. Yritykset jotka eivät pysty täyttämään valtakunnallisesti sovittuja palkankorotuksia tuhoutuvat. Luovaa tuhoa ei vitkutella esimerkiksi sopimalla työpaikkakohtaisesti työehtojen heikennyksistä.
- Eri ammattinimikkeille Suomessa sovitut yli sata erilaista työehtoa ovat työelämän ja palkanlaskennan rikkautta.
- Alunperin työntekijän ja työnantajan välisiä työehtoja varten luodut työmarkkinajärjestöt ovat osoittautuneet merkittäväksi suomalaiseksi yhteiskunnalliseksi tekijäksi, joka pysytyy vaikuttamaan laajalti siihen mitä eduskunta ja talouselmä tekevät (eläkkeet, eläkeikä, tulonsiirrot ja vielä lisäksi suurten pörssiyritysten hallitusnimitykset tapahtuvat työmarkkinajärjestöjen ohjaukseen uskottujen eläkevakuutusyhtiöiden toimesta, …..)
TEM:n tutkimuksesta selviää monta mielenkiintoista yksityiskohtaa:
Vuoden 2021 lopussa ammattiliitoissa oli kaikkiaan 1 889 000 jäsentä. Näistä kuitenkin 572 000 eli 30,3 % voidaan luokitella varsinaisen edunvalvonnan ulkopuolella oleviksi. Tähän sisältyvät eläkeläiset, opiskelijat, vapaajäsenet ja yrittäjät.
Ikä on yhteydessä järjestäytymiseen. Kuitenkin työvoimatutkimuksessa iän mukainen ero järjestäytymisessä näkyy selvimmin alle 30-vuotiaiden ja tätä vanhempien ikäryhmien välillä.
Naiset ovat selvästi useammin keskusjärjestöihin kuuluvien liittojen jäseniä kuin miehet. Tämän tutkimuksen mukaan ero on 12,4 prosenttiyksikköä. Keskusjärjestöjen osalta naisten järjestäytymisaste oli vuonna 2017 67,6 % ja miesten 52,9 %. Vuonna 2021 osuudet ovat 60,9 % ja 48,5 %.
Sanot: ”Julkisen sektorin ja raskaan tehdasteollisuuden työntekijät järjestäytyvät usein joukkovoimalla työnantajansa vastavoimaksi”
Olen ollut joskus Helsingin telakalla töissä. Siinä tarvitaan kuria että tuhat työntekijää mukisematta rajoittaa 15 asteen pakkasessa kahvitaukonsa varttiin. Ja kova kuri tarkoittaa sitä että työnantajaa kohtaan ei aina koeta pelkkiä positiivisia tunteita. Näistä oloista kumpuaa aivan itsestään työnantajan ja työntekijän vastakkainasettelu.
Suomi on raskaan teollisuuden rautakourien ja teollisten tuottajien ja kurin alla elävien työläisten maa. Tällaiselle maalle voi olla kilpailuetu että keskitetty työmarkkinajärjestelmämme heijastaa ja hyödyntää ihmisten tunteita: Työläisten ja maan eliitin välistä ristiriitaa.
Ulkoliikuntasalilla keskustelin: itseään duunariksi itsensä maininnut kertoi olevansa pahoillaan kun hänen poikansa äänesti kokoomusta. Kysyin että missä menee duunarin ja muiden palkansaajien välinen raja. Vakuuttavaa vastausta ei tullut. Syvälle on iskostettu kahteen leiriin jako.