Yritysten T&K-menot nousseet

Tilastokeskuksen 31.10. julkistetun ”Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2011” mukaan T&K menot ovat kasvaneet maltillisesti Suomessa. Tämä menojen kasvu tapahtui lähes yksinomaan yrityssektorilla.

Kokonaisuudessa T&K-toimintaan käytettiin vuonna 2011 kaikkiaan 7’160 miljoonaa euroa.  Menot kasvoivat 190 miljoonalla eurolla vuodesta 2010. Sektoreittani menot olivat yritykset 5’047 miljoonaa, julkinen sektori 684 miljoonaa ja korkeakoulut 1’432 miljoonaa.

 

Kuvassa T&K menot eri sektoreilla vv. 2005-2011.

 

Tilastokeskus Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2011

Yrityssektorin T&K menojen kasvusta, 193 miljoonaa euroa, suuri osa selittyy tutkimuksen ja kehittämisen toimialan yritysten menojen noususta 130 miljoonalla eurolla. Toiseksi eniten kasvua oli koneiden ja laitteiden valmistuksessa, 50 miljoonaa euroa. Vaikka elektroniikkateollisuuden t&k-panostukset vähenivät 50 miljoonalla eurolla. Silti elektroniikkateollisuus oli selvästi suurin t&k:ta toimiala kun sen osuus yritysten T&K menoista oli 55 %.

Tilastokeskuksen raportissa arvioidaan kuluvan vuoden T&K panostuksesta laskevan 100 miljoonaa euroa yritysten antamiin tietoihin perustuen.

T&k-menojen hienoisesta kasvusta huolimatta niiden BKT-osuus pieneni ja oli 3,78 prosenttia vuonna 2011. Luku on edelleen kansainvälistä kärkeä yhdessä Israelin 4,4 %, Ruotsin 3,4 %, Japanin 3,3 %, Etelä-Korean 3,7 % ja Tanskan 3,1 % kanssa.

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt