Kyproksen ollessa jo viides euromaa seitsemästätoista mahdollisesta, mikä ajautuu apupakettien maailmaan jää vaikutelma, etteivät europäättäjät ole vieläkään onnistuneet keksiä sopivaa rohtoa itse kriisin taltuttamiseen. Yhdysvalloissa pamahti 2008 varsinainen värisuora pöytään, mutta uudet jaot ovat jo olleet hyvän aikaa käynnissä. Sen sijaan Euroopasta jää mielikuva, ettei mikään juuri mene eteenpäin. Kyse ei ole pelkästä mielikuvasta. Kyse on oikeasta tilannearviosta. Mikään ei juuri ole mennyt eteenpäin. Perusongelmana on se, ettei talouden sakattua euroalueelta löydy työkaluja korjata tilannetta. Painajainen jatkuu vain. Olemme toki tietoisia ja hyvin valistettuja siitä, ettei Irlanti ole Kreikka, Italia ei ole Espanja, Portugali ei ole Irlanti jne.

Tällä on haluttu viestittää sitä, ettei nämä eri maat kärsisi yhdestä ja samasta taudista. Espanjassa puhkesi asuntokupla, Kreikassa julkinen talous meni toivottomaksi ja Kyproksella on liian suuri pankkisektori. Tällä ehkä halutaan luoda sumuverho, ettei kansalaiset näkisikään todellista syytä taustalla. Korjaustoimenpiteisiin tarjotaan kaikille samaa: verot ylös, kulut alas ja kilpailukyky kuntoon. Terveydenhuollon puolelta voisi sanoa, että onpa sitten jalka katki, migreeni tai vatsatauti niin reseptinä on pari hiilitablettia, aivan jokaiselle.

Kypros, pieni ja terhakka

Kyproksen vuotuinen tuotanto bkt:lla mitattuna on alle kymmenesosa Suomen vastaavasta. Pieni maa on kuitenkin verrattain reippaasti ollut otsikoissa verrattuna vaikkapa kahdenkin tukipaketin Kreikkaan nähden. Kreikasta on toki absoluuttisesti kirjoitettu kolmen vuoden ajan melko säännöllisesti, mutta Kyproksen tilasta on lyhyessä ajassa tullut varsinainen ehtymätön uutisaitta.

Syitä tähän on luonnollisestikin se, että Kyproksen rahanpesuepäilyt tuovat pohjoisille euromaille kiusallisen tilanteen. Kansalaisten mielipide tukemista vastaan on kiistatonta, ja siksi siitä muodostuu todellinen peikko nykyisille päättäjille. Äänestäjät kun saattavat rangaista rajusti seuraavissa vaaleissa. Sattumaa tai ei, Saksassahan vaalikarkeloidaan tulevana syksynä. Toiseksi, Kyproksella on laajennettu mystisen eurotaudin vastaisia hoitotoimenpiteitä niin, että ne näyttäytyvät kansalaisille jo varsin varhaisessa vaiheessa. Siinä, missä Kreikassa rajujen matokuurien vaikutukset rupesivat näyttäytymään myöhemmin laajasti työttömyyden, kurjuuden ja köyhyyden myötä; tulee Kyproksella esille heti: pankit ovat toista viikkoa kiinni, pääomakontrollit ovat käytössä melko mittavine rajoituksineen jo ennen kuin alueelle on lähetetty muiden kuin EKP:n kautta tukirahaa euronkaan vertaa.

Jos siis tehottomiksi osoittautuneet kriisin taltuttamistoimenpiteet ovat levittäneet työttömyyttä ja kurjuutta muihin maihin niin miksei nämäkin pankkien sulkemiset ja tiukat nostorajat talletusleikkauksineen voisi niin ikään levitä?

Joissain määrin Kypros on todella poikkeuksellinen. Maahan tuli eurojäseneksi oikeastaan Kreikan painostuksen vuoksi. EU:n laajentaminen on vielä yksimielisyyden takana, ja vaikka penseästi Kyprokseen ja sen rahanpesuun suhtautuneet europäättäjät olisivat ehkä halunneet pitää Kyproksen pihalla niin Kreikka olisi ollut poikkiteloin EU:n itälaajentumisen edessä. Kiusallinen, pieni ja terhakka Kypros sai olla poissa silmistä – poissa mielestä euroalueen ”hyvinä vuosina”. Nyt tilanne onkin hyvin erilainen. Penseys maata kohtaan näkyy jopa siinä määrin, että tabut talletussuojistakin saa murtua.

Kypros onkin poliittisesti hyvin arkaluontoinen ja polttavan kuuma peruna. Toisaalta Kyproksella on tismalleen sama kiristyskortti, varsinainen valtti, omissa käsissään. Kyproksen tarvitsee vain sanoa taikasanat ”eroamme EMU:sta”, ja sitten nähdään ihmeitä. Joko Saksan ja sen satelliittivaltioiden hallitukset alkavat tanssia prikulleen Kyproksen presidentin pillin mukaan tai europäättäjät näkevät, miten poliittinen utopia Euroopan liittovaltiosta murenee heidän silmiensä edessä. Toki jälkimmäinen tapahtunee joka tapauksessa. Ja tähän onkin syytä paneutua hieman tarkemmin.

Tölkkiä ei voi loputtomiin potkia

Unohtakaamme hetkeksi sen tosiseikan, että Kyproksen ilmoitettua aikeistaan erota EMU:sta Saksan liittokansleri Merkelin suhtautuminen muuttuu ja se tuo mahdottoman poliittisen paineaallon kansalaisilta. Oletetaan siis, että Merkel saa kuin saakin vakuutettua saksalaiset ehdoitta tukemiseen näytettyään pari diasarjaa Lehman-möröstä. Tämä tietysti rassaa jonkin verran myös Suomen taloutta, koska Euroopan vakausmekanismi (EVM) efektiivinen kapasiteetti kutistuu.

Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että tukemalla Kyprosta esimerkiksi Espanjan asuntokuplan poksahdus parantuisi kuin taiasta. Espanja velkaantuu vauhdilla, sen pitäisi ajaa kreikkalainen matokuuri, työttömyys on jo nyt käsittämättömillä tasoilla ja talous supistuu rivakasti. Unohtakaamme hetkeksi vielä sekin vaara talletuspaosta, jonka europäättäjät ovat nyt tuoneet kansalaisten mieleen. Sitä ei enää saa pyyhittyä pois, vaan tämä tulee jäämään takaraivoon kummittelemaan. Talletuspaon iskiessä Espanjaan esimerkiksi seuraavan 12 kuukauden aikana, kun julkinen talous on edelleen mitä sattuu, kehitysnäkymät ovat heikot, roskapankit putsaamatta ja liikepankkien taseissa on kyseenalaista kuraa vaikka millä mitalla.

Espanjakin tulee vielä ajallaan EVM:n luukulle. Aikoja sitten on laskettu, että EVM:n kaikki varat riittäisivät mahdollisesti Espanjan ”pelastamiseen”. Se siis tarkoittaa Suomelle yli 11 miljardin yksittäistä lisämenoerää. Mekin velkaannumme omasta takaa. Niin tekee myös Ranska, jonka paketti Espanjasta on astronomisen suuri. Muutoinkin Ranskan ollessa kohtuullisesti mainittuna talouden vapaassa pudotuksessa, lienee hyvin todennäköistä Ranskankin ajautuvan tukiluukulle. Ennemmin tai myöhemmin. Jopa ”viiden tähden ja kahden pellen” Italiallakin on moni taloudellinen tunnusmerkki paremmalla tolalla kuin Ranskalla. Kysymys kuitenkin kuuluu: mille tukiluukulle? Kasvatetaanko EVM 2000 miljardiin euroon? Suomikin ajautuu tämän tukiremmin myötä itsekin avustettavien joukkoon.

Mutta Kyproksen toimintamallissa tehdään jotain muutakin kuin että vain haettaisiin muiden verovaroja tilkkimään yhden kulloisenkin maan ammottavia vajeita: varat konfiskoidaan maan kansalaisilta. Jos toimitaan Ranskan ”solidaarisuusveron” muodossa niin, että ökyrikkaille lätkäistään kunnon verot niin nämä nostavat kytkintä ja vaihtavat maisemia. Jäljelle ei jää tappioiden maksajaksi kuin neuvoton rahvas.

En kuitenkaan pidä sitä mahdollisena, että tähän toimintaan kansalaiset alistuisivat. Ja vaikka alistuisivatkin niin lopullisen niitin tulee iskemään jatkossa eläkepommi. Juuri muissa euromaissa Suomea lukuunottamatta ei eläkkeitä olla puskuroitu. Näidenkin maiden ikäpyrämidit ovat vahvasti epäterveellisessä muodossa ja lääketiede pidentää vanhuusajan mittaa. Toisin sanoen, juoksevaan kassavirtaan tarvitaan näitä varten varoja tulevaisuudessa aivan eri määriä kuin nyt. Ja koska jo nyt monet euromaat ovat tähtiä näkemässä kanveesilla, tulee tilanne vielä pahenemaan tältä osin. Siten pienikään talouskasvu ei mahdollista suotuisaa julkisen talouden kehitystä, puhumattakaan viheliäisen sitkeästä taantumasta. Niin sitkeästä, että koulutettu vartijakoirakin päästää kiinniotettavan reidestä helpommin irti.

Tehottomat tropit

Keväällä 2010 Kreikan lainaohjelman yhteydessä pystytettiin ”kaiken epäilyksen poistava” Euroopan väliaikainen vakausväline (ERVV). Siitä ideoitiin niin suurta, että vain hölmöt uskaltautuisivat lähteä ”pelamaan euromaita vastaan”. Ehkä joidenkin suureksi hämmästykseksi tämä ei kuitenkaan toiminut. Viimeisimpiä heräilijöitä taisivat olla Saksan ja Suomen hallitukset, jotka vielä hetkeä ennen vakausvälineen kapasiteetin nostoa kielsivät jyrkästi tämän virvelin koon kasvattamista.

Ongelmat oli kuitenkin jo leivottu sisään niin Irlannissa, Portugalissa, Espanjassa kuin muuallakin. Jopa Kyprokseen, jonka tauti puhkesi siinä vaiheessa kun Kreikan velkoja leikattiin. Kreikan velkajärjestelyäkin pidettiin ”mahdottomana”, ja EU:n talouskomissaarikin lupaili Kreikan murheiden alussa, ettei yhdellekään euromaalle tästä koidu tappioita. ”Tämä on varmaa”, julisti Rehn. Tappiot kuitenkin aktualisoituvat, jos Kyprokselle myönnetään tukea. Tappiot muodostuvat Kreikasta Kyprokselle, ja jos maalle myönnetään varoja – pitää niitä sitten lainana tai lahjoituksena – niin niillä kuitataan ”tappiottoman Kreikan” aiheuttamat tappiot.

Yhtä kaikki, koska ongelmat olivat jo odottamassa esilletuloaan niin niitä ruvettiin paikkaamaan vakausrahastojen kautta. Kriisin piti kuitenkin olla jo kapseloitu. Tällaisia itsevarmoja puheita ei oikeastaan voi selittää millään muulla kuin sillä, että se tuli täytenä yllätyksenä europäättäjille. Toinen vaihtoehto on, että kansalaisia sumutettiin tarkoituksella. Kumpikaan ei anna kuitenkaan järin lohdullista kuvaa tilanteesta.

Vakausrahastoja ei voi kuitenkaan maailman ääriin asti kasvatella sitä mukaa, kun uusia asiakkaita ilmestyy tukijonoon. Kuten tiedossa on, niin julkinen talous sakkaa monessa maassa ja aina uusien tukiohjelmien pariin ajaudutaan. Uudet tukiohjelmat vain vauhdittavat muun tukiporukan ajautumista itsekin tuettavien jonoon.

Tukiohjelmia tarvitaan vain ja ainoastaan siksi, ettei euromailla ole niitä muita omia yhteiskuntarauhan säilyttäviä keinoja käytettävissään. Velkasaneeraukset yhdessä maassa aiheuttavat hätähuutojen melskeen muualla. Omaa rahapolitiikkaa ei ole, jolloin liian suuria velkoja ei voida ”inflatoida” pois.

Jälkimmäisestä aiheutuu se todellinen taudin luonne. Euromaat ovat maksukyvyttömyysuhan alla. Se on niin suuri pelote, että euroalueen ulkopuolinen raha mielummin kiertää kaukaa. Alkuun tämän suhteen oli helpompaa. Esimerkiksi Kiina ja Japani olivat paljonkin ostamassa vakausrahaston liikkellelaskemia velkakirjoja. Uskottavalta kuullostanut talouden tehokuuri onkin pureutunut kilpailukykyongelmaan niin, että työttömyys on revennyt käsistä ja tulee horjuttamaan paitsi yhteiskunnan toimintaa, myös julkista taloutta. Kaiken lisäksi laaja ja pitkäkestoinen toimettomuus ruostuttaa työtaitoja ja -tehoja entisestään ja tulee sitä kautta muodostamaan paljon pitempikestoisen ongelman.

Täysin väärä diagnoosi tehokuurin toimivuudesta on lisäksi aiheuttanut useammankin kerran katteetonta hyvän olon tunnetta, ja kriisi on päässyt hetkellisesti pois otsikoista. Ainoastaan EKP:n toimilla ja lupauksilla repsottavaa pakettia on pidetty toistaiseksi kasassa. EKP on kuitenkin säännöissään haluttu tehdä uskottavaksi instituutioksi, eikä sekään voi tämän vuoksi toimia täysin itsepintaisesti. EKP haluaa kuitenkin piirtää itse rajansa, ja koska sen johtoryhmää ei valita kansanvaaleilla se ei halua ottaa osaa poliittiseen vääntöön. Ei varsinkaan nyt, kun poliittinen paine herkistää eurooppalaisten kansojen tuntoa.

Pelinavaus

Toistaiseksi EKP on onnistunut paikkaamaan sen, mitä väärän diagnoosin tehneet europäättäjät ovat onnistuneet repimään auki. Ja vaikka itse arvelen europäättäjien todistelevansa virheellisen diagnoosinsa oikeaksi niin, että ”talouskuri on tuonut luottamusta” olevan suunnattu vain kansalaisten harhauttamiseksi, niin pieni pelko hiipii mieleeni, että jospa ne ovat oikeasti aivan tosissaan.

Mikäli nimittäin näin on, niin heidän itsevarmuutensa todennäköisesti kostautuu kahden eri reitin kautta. Ensimmäinen reitti on, että nykyinen tilanne pyritään pitämään ennallaan. Eli että liukuhihnalta tulee aina uusia tukipaketteja, kunnes niiden kirjoittajiinkaan ei enää luoteta. Toinen reitti on, että heidän luulevansa olevassa oikeassa he voivat harkitsematta työntää esimerkiksi nyt Kyproksen kielekkeeltä alas euroeron puolelle.

Tämä on silloin varsinainen pelinavaus. Kun niitä vihoviimeisiä tabuja (talletussuojakin jo kyseenalaistettiin) miettii niin yksi merkittävä on vielä toistaiseksi jäljellä: ”euro on peruuttamaton”.

Siinä missä talletussuojan nakkaaminen roskakoriin voi aiheuttaa pelkoa kansalaisissa niin euron peruuttamattomuuden joutuessa tunkiolle tämä on vihoviimeinen naula rahoittajien arkkuun. Eroaako Portugali, tai Kreikka? Tuleeko devalvoitumisesta valuuttakurssiriski mukaan? Mitätöidäänkö eroavien maiden velkoja?

Nämä ovat niitä pilssivettäkin hieman heilumista aiheuttavia kysymyksiä euromaiden valtiolainoihin sijoittaneiden aivoissa. Talletussuojan mureneminen aiheuttanee aina uusien ongelmien ilmaantuessa talletuspakoja, mutta valtiolainoihin sijoittaneilla on toisen kokoluokan pelimerkit vaarassa. Silloin on parempi myydä heti. Nekin kyproslaiset, jotka talletussuojan murentamista edeltävänä kriisikokouspäivänä kävivät nostamassa varansa pois pankista nukkuvat yönsä todennäköisesti rauhallisemmin kuin ne, jotka uskoivat poliittisiin päättäjiin (heidän presidenttiinsä).

Velkakirjojen massamyynti pudottaa velkakirjojen hintaa ja sitä kautta nostavat laskennallista tuotto-odotusta, korkoa. Tätä korkoa vastaan joutuvat uudet liikkeellelaskettavat velkakirjat taistelemaan. Toisin sanoen euromaiden rahoituskustannukset nousevat rajusti. Tämä johtaa lopulta hyvin nopeasti uusiin erotoimenpiteisiin valuuttaunionissa.

Eroaminen johtaa totta kai hyvin sekaviin – mahdollisesti jopa kaaottisiin – juridisiin ongelmiin. Ja kun eroja tulee edellämainitun vuoksi useampikin, ja täysin ”odottamatta” niin sitä sekavammaksi tilanne muodostuu. Toisaalta, pienen ja vahvan talouden eroaminen EMU:sta olisi helpompaa, totesi esimerkiksi PTT ja JP Morgan. Tämäkin toki pitäisi silloin tehdä ennen kuin joku kriisimaa työnnetään jyrkänteeltä alas.

Vielä on kyseenalaistamatta eroketjun itsestäänselvyys. Myönnän toki, ettei eroketju ole aivan pomminvarma. Voihan siinä käydä toisinkin, vaikken siihen juuri uskokaan. Sen sijaan eroketjun mahdollisuutta ei sovi laskea pois, kun tehdään mittavaa riskienhallinta-analyysiä. Se tulee ottaa huomioon ensinnäkin siksi, että se todellakin todennäköisin tapahtuma yhden maan lähtiessä EMU:sta. Toiseksi se tulee huomioida siitä syystä, että sen vaikutukset ovat hyvinkin merkitykselliset.

Kaikesta edellä esitetyn johdosta Suomelle ei voi ehdottaa mitään muuta kuin eroamista valuuttaunionista. Mikäli tämä tehdään nopeasti ennen kuin vaara kaaottisesta eroketjusta alkaa, sen parempi Suomelle. Uuden kansallisen valuutan tulee olla ehdottomasti vapaasti markkinoilla arvostettava, ”kelluva valuutta”. Siirtymäajalla voidaan toki varautua nopeastikin tehtäviin ohjaustoimenpiteisiin, mutta niihinkin on annettava silloin selkeät tiedot niiden purkamiseen vaikuttavista tekijöistä ja noudatettava niitä.