Taudinkuvaus: tuntematon

Kyproksen ollessa jo viides euromaa seitsemästätoista mahdollisesta, mikä ajautuu apupakettien maailmaan jää vaikutelma, etteivät europäättäjät ole vieläkään onnistuneet keksiä sopivaa rohtoa itse kriisin taltuttamiseen. Yhdysvalloissa pamahti 2008 varsinainen värisuora pöytään, mutta uudet jaot ovat jo olleet hyvän aikaa käynnissä. Sen sijaan Euroopasta jää mielikuva, ettei mikään juuri mene eteenpäin. Kyse ei ole pelkästä mielikuvasta. Kyse on oikeasta tilannearviosta. Mikään ei juuri ole mennyt eteenpäin. Perusongelmana on se, ettei talouden sakattua euroalueelta löydy työkaluja korjata tilannetta. Painajainen jatkuu vain. Olemme toki tietoisia ja hyvin valistettuja siitä, ettei Irlanti ole Kreikka, Italia ei ole Espanja, Portugali ei ole Irlanti jne.

Tällä on haluttu viestittää sitä, ettei nämä eri maat kärsisi yhdestä ja samasta taudista. Espanjassa puhkesi asuntokupla, Kreikassa julkinen talous meni toivottomaksi ja Kyproksella on liian suuri pankkisektori. Tällä ehkä halutaan luoda sumuverho, ettei kansalaiset näkisikään todellista syytä taustalla. Korjaustoimenpiteisiin tarjotaan kaikille samaa: verot ylös, kulut alas ja kilpailukyky kuntoon. Terveydenhuollon puolelta voisi sanoa, että onpa sitten jalka katki, migreeni tai vatsatauti niin reseptinä on pari hiilitablettia, aivan jokaiselle.

Kypros, pieni ja terhakka

Kyproksen vuotuinen tuotanto bkt:lla mitattuna on alle kymmenesosa Suomen vastaavasta. Pieni maa on kuitenkin verrattain reippaasti ollut otsikoissa verrattuna vaikkapa kahdenkin tukipaketin Kreikkaan nähden. Kreikasta on toki absoluuttisesti kirjoitettu kolmen vuoden ajan melko säännöllisesti, mutta Kyproksen tilasta on lyhyessä ajassa tullut varsinainen ehtymätön uutisaitta.

Syitä tähän on luonnollisestikin se, että Kyproksen rahanpesuepäilyt tuovat pohjoisille euromaille kiusallisen tilanteen. Kansalaisten mielipide tukemista vastaan on kiistatonta, ja siksi siitä muodostuu todellinen peikko nykyisille päättäjille. Äänestäjät kun saattavat rangaista rajusti seuraavissa vaaleissa. Sattumaa tai ei, Saksassahan vaalikarkeloidaan tulevana syksynä. Toiseksi, Kyproksella on laajennettu mystisen eurotaudin vastaisia hoitotoimenpiteitä niin, että ne näyttäytyvät kansalaisille jo varsin varhaisessa vaiheessa. Siinä, missä Kreikassa rajujen matokuurien vaikutukset rupesivat näyttäytymään myöhemmin laajasti työttömyyden, kurjuuden ja köyhyyden myötä; tulee Kyproksella esille heti: pankit ovat toista viikkoa kiinni, pääomakontrollit ovat käytössä melko mittavine rajoituksineen jo ennen kuin alueelle on lähetetty muiden kuin EKP:n kautta tukirahaa euronkaan vertaa.

Jos siis tehottomiksi osoittautuneet kriisin taltuttamistoimenpiteet ovat levittäneet työttömyyttä ja kurjuutta muihin maihin niin miksei nämäkin pankkien sulkemiset ja tiukat nostorajat talletusleikkauksineen voisi niin ikään levitä?

Joissain määrin Kypros on todella poikkeuksellinen. Maahan tuli eurojäseneksi oikeastaan Kreikan painostuksen vuoksi. EU:n laajentaminen on vielä yksimielisyyden takana, ja vaikka penseästi Kyprokseen ja sen rahanpesuun suhtautuneet europäättäjät olisivat ehkä halunneet pitää Kyproksen pihalla niin Kreikka olisi ollut poikkiteloin EU:n itälaajentumisen edessä. Kiusallinen, pieni ja terhakka Kypros sai olla poissa silmistä – poissa mielestä euroalueen ”hyvinä vuosina”. Nyt tilanne onkin hyvin erilainen. Penseys maata kohtaan näkyy jopa siinä määrin, että tabut talletussuojistakin saa murtua.

Kypros onkin poliittisesti hyvin arkaluontoinen ja polttavan kuuma peruna. Toisaalta Kyproksella on tismalleen sama kiristyskortti, varsinainen valtti, omissa käsissään. Kyproksen tarvitsee vain sanoa taikasanat ”eroamme EMU:sta”, ja sitten nähdään ihmeitä. Joko Saksan ja sen satelliittivaltioiden hallitukset alkavat tanssia prikulleen Kyproksen presidentin pillin mukaan tai europäättäjät näkevät, miten poliittinen utopia Euroopan liittovaltiosta murenee heidän silmiensä edessä. Toki jälkimmäinen tapahtunee joka tapauksessa. Ja tähän onkin syytä paneutua hieman tarkemmin.

Tölkkiä ei voi loputtomiin potkia

Unohtakaamme hetkeksi sen tosiseikan, että Kyproksen ilmoitettua aikeistaan erota EMU:sta Saksan liittokansleri Merkelin suhtautuminen muuttuu ja se tuo mahdottoman poliittisen paineaallon kansalaisilta. Oletetaan siis, että Merkel saa kuin saakin vakuutettua saksalaiset ehdoitta tukemiseen näytettyään pari diasarjaa Lehman-möröstä. Tämä tietysti rassaa jonkin verran myös Suomen taloutta, koska Euroopan vakausmekanismi (EVM) efektiivinen kapasiteetti kutistuu.

Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että tukemalla Kyprosta esimerkiksi Espanjan asuntokuplan poksahdus parantuisi kuin taiasta. Espanja velkaantuu vauhdilla, sen pitäisi ajaa kreikkalainen matokuuri, työttömyys on jo nyt käsittämättömillä tasoilla ja talous supistuu rivakasti. Unohtakaamme hetkeksi vielä sekin vaara talletuspaosta, jonka europäättäjät ovat nyt tuoneet kansalaisten mieleen. Sitä ei enää saa pyyhittyä pois, vaan tämä tulee jäämään takaraivoon kummittelemaan. Talletuspaon iskiessä Espanjaan esimerkiksi seuraavan 12 kuukauden aikana, kun julkinen talous on edelleen mitä sattuu, kehitysnäkymät ovat heikot, roskapankit putsaamatta ja liikepankkien taseissa on kyseenalaista kuraa vaikka millä mitalla.

Espanjakin tulee vielä ajallaan EVM:n luukulle. Aikoja sitten on laskettu, että EVM:n kaikki varat riittäisivät mahdollisesti Espanjan ”pelastamiseen”. Se siis tarkoittaa Suomelle yli 11 miljardin yksittäistä lisämenoerää. Mekin velkaannumme omasta takaa. Niin tekee myös Ranska, jonka paketti Espanjasta on astronomisen suuri. Muutoinkin Ranskan ollessa kohtuullisesti mainittuna talouden vapaassa pudotuksessa, lienee hyvin todennäköistä Ranskankin ajautuvan tukiluukulle. Ennemmin tai myöhemmin. Jopa ”viiden tähden ja kahden pellen” Italiallakin on moni taloudellinen tunnusmerkki paremmalla tolalla kuin Ranskalla. Kysymys kuitenkin kuuluu: mille tukiluukulle? Kasvatetaanko EVM 2000 miljardiin euroon? Suomikin ajautuu tämän tukiremmin myötä itsekin avustettavien joukkoon.

Mutta Kyproksen toimintamallissa tehdään jotain muutakin kuin että vain haettaisiin muiden verovaroja tilkkimään yhden kulloisenkin maan ammottavia vajeita: varat konfiskoidaan maan kansalaisilta. Jos toimitaan Ranskan ”solidaarisuusveron” muodossa niin, että ökyrikkaille lätkäistään kunnon verot niin nämä nostavat kytkintä ja vaihtavat maisemia. Jäljelle ei jää tappioiden maksajaksi kuin neuvoton rahvas.

En kuitenkaan pidä sitä mahdollisena, että tähän toimintaan kansalaiset alistuisivat. Ja vaikka alistuisivatkin niin lopullisen niitin tulee iskemään jatkossa eläkepommi. Juuri muissa euromaissa Suomea lukuunottamatta ei eläkkeitä olla puskuroitu. Näidenkin maiden ikäpyrämidit ovat vahvasti epäterveellisessä muodossa ja lääketiede pidentää vanhuusajan mittaa. Toisin sanoen, juoksevaan kassavirtaan tarvitaan näitä varten varoja tulevaisuudessa aivan eri määriä kuin nyt. Ja koska jo nyt monet euromaat ovat tähtiä näkemässä kanveesilla, tulee tilanne vielä pahenemaan tältä osin. Siten pienikään talouskasvu ei mahdollista suotuisaa julkisen talouden kehitystä, puhumattakaan viheliäisen sitkeästä taantumasta. Niin sitkeästä, että koulutettu vartijakoirakin päästää kiinniotettavan reidestä helpommin irti.

Tehottomat tropit

Keväällä 2010 Kreikan lainaohjelman yhteydessä pystytettiin ”kaiken epäilyksen poistava” Euroopan väliaikainen vakausväline (ERVV). Siitä ideoitiin niin suurta, että vain hölmöt uskaltautuisivat lähteä ”pelamaan euromaita vastaan”. Ehkä joidenkin suureksi hämmästykseksi tämä ei kuitenkaan toiminut. Viimeisimpiä heräilijöitä taisivat olla Saksan ja Suomen hallitukset, jotka vielä hetkeä ennen vakausvälineen kapasiteetin nostoa kielsivät jyrkästi tämän virvelin koon kasvattamista.

Ongelmat oli kuitenkin jo leivottu sisään niin Irlannissa, Portugalissa, Espanjassa kuin muuallakin. Jopa Kyprokseen, jonka tauti puhkesi siinä vaiheessa kun Kreikan velkoja leikattiin. Kreikan velkajärjestelyäkin pidettiin ”mahdottomana”, ja EU:n talouskomissaarikin lupaili Kreikan murheiden alussa, ettei yhdellekään euromaalle tästä koidu tappioita. ”Tämä on varmaa”, julisti Rehn. Tappiot kuitenkin aktualisoituvat, jos Kyprokselle myönnetään tukea. Tappiot muodostuvat Kreikasta Kyprokselle, ja jos maalle myönnetään varoja – pitää niitä sitten lainana tai lahjoituksena – niin niillä kuitataan ”tappiottoman Kreikan” aiheuttamat tappiot.

Yhtä kaikki, koska ongelmat olivat jo odottamassa esilletuloaan niin niitä ruvettiin paikkaamaan vakausrahastojen kautta. Kriisin piti kuitenkin olla jo kapseloitu. Tällaisia itsevarmoja puheita ei oikeastaan voi selittää millään muulla kuin sillä, että se tuli täytenä yllätyksenä europäättäjille. Toinen vaihtoehto on, että kansalaisia sumutettiin tarkoituksella. Kumpikaan ei anna kuitenkaan järin lohdullista kuvaa tilanteesta.

Vakausrahastoja ei voi kuitenkaan maailman ääriin asti kasvatella sitä mukaa, kun uusia asiakkaita ilmestyy tukijonoon. Kuten tiedossa on, niin julkinen talous sakkaa monessa maassa ja aina uusien tukiohjelmien pariin ajaudutaan. Uudet tukiohjelmat vain vauhdittavat muun tukiporukan ajautumista itsekin tuettavien jonoon.

Tukiohjelmia tarvitaan vain ja ainoastaan siksi, ettei euromailla ole niitä muita omia yhteiskuntarauhan säilyttäviä keinoja käytettävissään. Velkasaneeraukset yhdessä maassa aiheuttavat hätähuutojen melskeen muualla. Omaa rahapolitiikkaa ei ole, jolloin liian suuria velkoja ei voida ”inflatoida” pois.

Jälkimmäisestä aiheutuu se todellinen taudin luonne. Euromaat ovat maksukyvyttömyysuhan alla. Se on niin suuri pelote, että euroalueen ulkopuolinen raha mielummin kiertää kaukaa. Alkuun tämän suhteen oli helpompaa. Esimerkiksi Kiina ja Japani olivat paljonkin ostamassa vakausrahaston liikkellelaskemia velkakirjoja. Uskottavalta kuullostanut talouden tehokuuri onkin pureutunut kilpailukykyongelmaan niin, että työttömyys on revennyt käsistä ja tulee horjuttamaan paitsi yhteiskunnan toimintaa, myös julkista taloutta. Kaiken lisäksi laaja ja pitkäkestoinen toimettomuus ruostuttaa työtaitoja ja -tehoja entisestään ja tulee sitä kautta muodostamaan paljon pitempikestoisen ongelman.

Täysin väärä diagnoosi tehokuurin toimivuudesta on lisäksi aiheuttanut useammankin kerran katteetonta hyvän olon tunnetta, ja kriisi on päässyt hetkellisesti pois otsikoista. Ainoastaan EKP:n toimilla ja lupauksilla repsottavaa pakettia on pidetty toistaiseksi kasassa. EKP on kuitenkin säännöissään haluttu tehdä uskottavaksi instituutioksi, eikä sekään voi tämän vuoksi toimia täysin itsepintaisesti. EKP haluaa kuitenkin piirtää itse rajansa, ja koska sen johtoryhmää ei valita kansanvaaleilla se ei halua ottaa osaa poliittiseen vääntöön. Ei varsinkaan nyt, kun poliittinen paine herkistää eurooppalaisten kansojen tuntoa.

Pelinavaus

Toistaiseksi EKP on onnistunut paikkaamaan sen, mitä väärän diagnoosin tehneet europäättäjät ovat onnistuneet repimään auki. Ja vaikka itse arvelen europäättäjien todistelevansa virheellisen diagnoosinsa oikeaksi niin, että ”talouskuri on tuonut luottamusta” olevan suunnattu vain kansalaisten harhauttamiseksi, niin pieni pelko hiipii mieleeni, että jospa ne ovat oikeasti aivan tosissaan.

Mikäli nimittäin näin on, niin heidän itsevarmuutensa todennäköisesti kostautuu kahden eri reitin kautta. Ensimmäinen reitti on, että nykyinen tilanne pyritään pitämään ennallaan. Eli että liukuhihnalta tulee aina uusia tukipaketteja, kunnes niiden kirjoittajiinkaan ei enää luoteta. Toinen reitti on, että heidän luulevansa olevassa oikeassa he voivat harkitsematta työntää esimerkiksi nyt Kyproksen kielekkeeltä alas euroeron puolelle.

Tämä on silloin varsinainen pelinavaus. Kun niitä vihoviimeisiä tabuja (talletussuojakin jo kyseenalaistettiin) miettii niin yksi merkittävä on vielä toistaiseksi jäljellä: ”euro on peruuttamaton”.

Siinä missä talletussuojan nakkaaminen roskakoriin voi aiheuttaa pelkoa kansalaisissa niin euron peruuttamattomuuden joutuessa tunkiolle tämä on vihoviimeinen naula rahoittajien arkkuun. Eroaako Portugali, tai Kreikka? Tuleeko devalvoitumisesta valuuttakurssiriski mukaan? Mitätöidäänkö eroavien maiden velkoja?

Nämä ovat niitä pilssivettäkin hieman heilumista aiheuttavia kysymyksiä euromaiden valtiolainoihin sijoittaneiden aivoissa. Talletussuojan mureneminen aiheuttanee aina uusien ongelmien ilmaantuessa talletuspakoja, mutta valtiolainoihin sijoittaneilla on toisen kokoluokan pelimerkit vaarassa. Silloin on parempi myydä heti. Nekin kyproslaiset, jotka talletussuojan murentamista edeltävänä kriisikokouspäivänä kävivät nostamassa varansa pois pankista nukkuvat yönsä todennäköisesti rauhallisemmin kuin ne, jotka uskoivat poliittisiin päättäjiin (heidän presidenttiinsä).

Velkakirjojen massamyynti pudottaa velkakirjojen hintaa ja sitä kautta nostavat laskennallista tuotto-odotusta, korkoa. Tätä korkoa vastaan joutuvat uudet liikkeellelaskettavat velkakirjat taistelemaan. Toisin sanoen euromaiden rahoituskustannukset nousevat rajusti. Tämä johtaa lopulta hyvin nopeasti uusiin erotoimenpiteisiin valuuttaunionissa.

Eroaminen johtaa totta kai hyvin sekaviin – mahdollisesti jopa kaaottisiin – juridisiin ongelmiin. Ja kun eroja tulee edellämainitun vuoksi useampikin, ja täysin ”odottamatta” niin sitä sekavammaksi tilanne muodostuu. Toisaalta, pienen ja vahvan talouden eroaminen EMU:sta olisi helpompaa, totesi esimerkiksi PTT ja JP Morgan. Tämäkin toki pitäisi silloin tehdä ennen kuin joku kriisimaa työnnetään jyrkänteeltä alas.

Vielä on kyseenalaistamatta eroketjun itsestäänselvyys. Myönnän toki, ettei eroketju ole aivan pomminvarma. Voihan siinä käydä toisinkin, vaikken siihen juuri uskokaan. Sen sijaan eroketjun mahdollisuutta ei sovi laskea pois, kun tehdään mittavaa riskienhallinta-analyysiä. Se tulee ottaa huomioon ensinnäkin siksi, että se todellakin todennäköisin tapahtuma yhden maan lähtiessä EMU:sta. Toiseksi se tulee huomioida siitä syystä, että sen vaikutukset ovat hyvinkin merkitykselliset.

Kaikesta edellä esitetyn johdosta Suomelle ei voi ehdottaa mitään muuta kuin eroamista valuuttaunionista. Mikäli tämä tehdään nopeasti ennen kuin vaara kaaottisesta eroketjusta alkaa, sen parempi Suomelle. Uuden kansallisen valuutan tulee olla ehdottomasti vapaasti markkinoilla arvostettava, ”kelluva valuutta”. Siirtymäajalla voidaan toki varautua nopeastikin tehtäviin ohjaustoimenpiteisiin, mutta niihinkin on annettava silloin selkeät tiedot niiden purkamiseen vaikuttavista tekijöistä ja noudatettava niitä.

7 thoughts on “Taudinkuvaus: tuntematon

  1. Taudinkuvaus tuntematon

    Lopputulemasi on todella outo: ” Suomelle ei voi ehdottaa mitään muuta kuin eroamista valuuttaunionista”??

    Vaaraa kaoottisen euroketjun katkeamisesta on kuvattu laajasti, mutta mitään selvyyttä ei tule siitä, ovatko johtopäätökset oikeita tai mitenkään perusteltuja. Vaaroja on aina ja kaikkialla, mutta johtopäätökset euron hajoamisesta ovat vielä ennenaikaisia!

    Samoin uuden kansallisen valuutan keksiminen yhtä äkkiä tuntuu täysin käsittämättömältä, kun tällaista ei kukaan poliittinen päättäjä edes harkitse. Markasta meillä on riittävästi kokemusta ja eurosta eroonpääsy ei ole edes Kyproksella kovinkaan haluttua, Suomesta puhumattakaan.

    Seuraukset ensimmäiselle eurosta eroajalle ilmenevät kyllä  nopeasti, mutta kirjoittajakaan niistä voi mitenkään olla selvillä.

    Kun seurauksia (eurosta eroamiselle)  ei  mikään maa tiedä, miten voidaan edes ehdottaa vakavia päätöksiä tällaiseen suuntaan tehtäviksi? Ei vaikuta ole vastuulliselta kirjoittelulua, vaan on enemmän pelottelua ja turhaa pohdiskelua?

     

    Seniori vm. 1941

    1. Perustelujen puutteesta

      Ainahan voi toki kysyä, jos jokin kohta jää mietityttämään. Kuten kirjoitin, ei vaara kaaottisen eroketjun alkamisesta ole mitenkään täysin varma asia, mutta siinä on kyllä perustelut. Euromaat ovat maksukyvyttömyysuhan alla, ja rahoittajat kyllä tämän tietätävät. Kreikka on toistaiseksi osoittautunut jo maksukyvyttömäksi, koska sen velkoja on jo saneerattu kahteenkin kertaan. Voi tietysti itse miettiä, mitä tekee 10 miljoonan euron Portugalin lainakirjan kanssa, jos joku muu maa on pakotettu jättämään euroalue siitä syystä, ettei tämä voi hoitaa velkojaan, vaan ajautuu konkurssiin. Myisikö alennuksella vai jäisikö odottamaan jännittyneenä, meneekö likimain kaikki Portugalinkin lähtiessä?

      Kyse ennenaikaisuudesta on mielenkiintoista. Sitten, kun tämä tapahtuu niin ei ollakaan enää ennenaikaisesti kirjoittamassa, vaan jälkiviisaana. Kyse ei ole myöskään siitä, haluaako joku tietty poliittinen päättäjä erota vai ei. Oliko mielestänne Suomessa 1990-luvun alussa poliittisilla päättäjillä halu irroittaa Suomi ERM-valuuttakytkennästä vai ei? Näin tapahtui, koska mitään muuta ei jäänyt jäljelle. Samanoloinen tilanne on pitkälti monessa kriisimaassa: valuutta on yliarvostettu ja se on kytketty. Suomi toipui kuitenkin nopeasti kelluvan valuuttansa kanssa 90-luvun puolivälissä. Verrattaessa vaikkapa Kreikkaan niin kurjuus vain syvenee vuosi vuodelta.

      Siinä olette kyllä mielestäni oikeassa, että ensimmäisen lähtijän tilanne ei ole helppo. Kaikki euroalueella kuitenkin tietävät, että oma talo palaa ja kuitenkin jokainen istuu kiltisti ringissä olohuoneessa. Koska se, joka lähtee ensimmäisenä turvaan saa syytteet tuhopoltosta.

      Seuraamukset EMU:ssa pysymisestä ovat selvillä. Kyse on enempikin siitä, millä toimenpiteillä tappiot minimoidaan. Onko kuinka moni sitä mieltä, että parasta Suomelle on se, että kriisimaat aloittavat joukkopaon, jättävät velkoja suorittamatta (tyhjästä on paha nyhjäistä), ja tästä syntyneestä tappiokierteestä muutkin joutuvat pihalle, myös Suomi? Minusta se ei ole. Koko Euroopalle on parasta, että epäonnistunut valuuttaliittokokeilu voidaan tuoda yhteisymmärryksessä esiin ja sopia vahingollisen järjestelmän alasajosta mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Jos tähän ei löydy haluja, kuten nyt näyttää siltä, on paras vaihtoehto silloin se, että Suomi jättää EMU:n. Suomen ero ei aiheuta samanoloista eroketjua. Suomi ei kuitenkaan pysty merkittävissä määrin kirjoittelemaan tukipaketteja joutumatta itse vaaraan, Suomi tuskin jättää omia velkojaan hoitamatta, eikä valuuttakurssimuutoskaan tule kovin suureksi riskiksi.

      1. Vanha satu

        Paha äitipuoli pakotti isän viemään Hannun ja Kertun syvälle metsään ja jättämään heidät sinne. Lapset olivat nokkelia ja pudottelivat polulle kiviä, joiden avulla he löysivät takaisin kotiin. Toisella kierroksella lapset jättivät leivänmuruja polulle, mutta koska linnut ne söivät, lapset eivät enää löytäneet kotiin.
        Miten tästä nyt saisi aasinsillan eurokriisiin ja Suomen rooliin? (ei ole helppoa…)
        Kysymykseni liittyy siihen, onko Suomi jo viety niin pitkälle metsään, että takaisin ei ole enää tulemista. Kivijuttua ehkä joskus ajateltiin, muttei käytetty. Sen sijaan leivänmuruja on ripoteltu jo pitkään ja muut ovat ne syöneet.
        Siis: Onko se aikaikkuna, jolloin vielä voi harkita ns. kotiinpaluuta (EMU:sta irrottautumista) niin lähellä sulkeutumistaan, että Suomen ei enää kannattaisi istuskella kauaa "kiltisti ringissä", sillä postumisen hinta nostetaan euroalueella Suomelle liian korkeaksi?
        Ajopuuna odotteleminen "kaikissa niissä pöydissä" antaa sen kuvan, ettei maalla ole omaa selviytymisstrategiaa ja tahtoa itse ratkasta kohtaloonsa liittyvää ongelmaa, vaan delegoi sen kasvottomille ja Suomeen nähden vastuusta vapaana oleville organisaatioille.
        On vaikea kuvitella, että Suomi aina vain uskoo, toivoo ja odottelee, muttei aseta mittän hintalappua ns. mallioppilaana olemiselle: "Everything goes".
         

      2. Kiristys, painostus ja uhkailu

        Ehkä nuo kolme neuvottelutaktiikkaa aiheuttavat sen, että Suomi alistuu kohtaloonsa ja saa siivota oman tonttinsa sen totaalikatastrofin jäljiltä. Mikäli näin on niin sitä voisi kertoa rehellisesti, eikä yrittää selitellä jotain omituista "suomalaisten työpaikkojen turvaamisesta". Jos taas näitä kolmea neuvottelutaktiikkaa ei olla käytetty niin silloin Suomen asemoituminen on ollut reippaanlaisesti epäisänmaallista. En kuitenkaan haluaisi uskoa jälkimmäistä. Siitä syystä näen, että kökötämme tässä infernossa ainoastaan siksi, että meidät on kuvainnollisesti kahlittu kettingillä pirttipöytään kiinni.

  2. Mitä ollaan pelastamassa?

    Juuso Salokoski kirjoitti Suomen Kuvalehteen kesällä 2011 artikkelin Euroopan tilanteesta. Sen tilanneanalyysi on kestänyt hyvin ajan hammasta. Tekstissä on lihavoituna kaksi nimeä Sarkozy ja Strauss-Kahn. He ovat poissa ja Ranskan ajama Euroopan federaatio yhä kauempana horisontissa. Timo Soini otti etäisyyttä Suomen irrottautumiselle Eurosta. Juuso toteaa:"Periaatteessa on niin, että eurosta ei voi yksikään maa erota, mutta samalla tiedämme, että kansainväliset sopimukset sitovat vain heikommassa asemassa olevia maita, eivät suurvaltoja, ja Saksa on eurooppalainen suurvalta. Se siis voisi yksipuolisesti erota eurosta".

    Kansa väimeren maissa oli oppinut tulemaan toimeen korruptoituneen eliitin kanssa. Liittyminen Euroon mahdollisti hallitsevan luokan kohtuullista suuremman välistävedon. Jos joku hölmö lainasi näille maille rahaa, niin totta kai eliitti otti välistä itselleen sen mikä heille kuuluu ja jos velkaa on riittävästi, niin se on lainaajan ongelma. Odotamme hetkeä jolloin saksalaisille kristallisoituu totuus, ettei tullut saksalaista eurooppaa. 

    1. Ranskan ja Saksan näkemyserot

      Kiteytettynä voisi todeta, että maat tahtovat eri asioita Euroopasta. Poliittinen vs. taloudellinen unioni. Yhtä pitkään kuin mitä kriisi on kestänyt, olen odotellut Saksan taipumista (tai suoranaisesti antautumista) yhteisvastuuseen. Sitä ei ole kuulunut, ei näkynyt. Tämän vuoksi Suomen tulisikin tehdä omat ratkaisunsa tästä asiasta.

    2. Jaa ei vain

      Meinaakko että Nunes on omasta päästään nuo kuvaajat kehittänyt:

      http://thefaintofheart.wordpress.com/2013/03/17/mystery-solved-the-ecb-targets-germanaustrian-ngdp/

       

      Jos tuo ei saksalainen eurooppa niin mikä sitten. Vai eikö porukka vain tajua:

      http://www.youtube.com/watch?v=eCC4Z9NDxqg

       

      Mutta hei, meidän täällä Suomessa pitäis oikeasti päättää mitä tän homman kanssa tehdään. Jos ei tajuta päättää, tulee ongelmia, aika pahoja ongelmia meinaan.

Comments are closed.

Related Posts

Talous Yhteiskunta

Kiinasta

Viime päivinä markkinat ovat hermoilleet Kiinan kehityksestä, eikä suotta.

Jos suoraan sanotaan, en ole koskaan ymmärtänyt, miten ihmeessä maailmanhistorian tuhoisinta hallitsijaa Maoa rajattomasti ihaileva kommunistinen valtio

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com