3Q2017 EPS laskelmat

Piksuun on muutaman vuoden ajan kerätty OMXH yritysten tunnuslukuja. Tunnusluvut kerätään suoraan yritysten osavuosikatsauksista, jolloin muiden lukuja keräävien tahojen oikeudet eivät rajoita lukujen käyttöä Piksussa.

Vuonna 2015 voimaantullut arvopaperimarkkinalain muutos poisti yhtiöiltä velvollisuuden julkistaa osavuosikatsaus tilikauden kolmelta ja yhdeksältä ensimmäiseltä kuukaudelta. Moni listayhtiö on siirtynyt käytäntöön, jossa ensimmäiseltä ja kolmannelta vuosineljännekseltä julkaistaan pelkkä ”liiketoimintakatsaus” eli tiedote, jossa esitetään vain tärkeimmät luvut. Tämän takia useiden yhtiöiden Piksuun kerätyissä luvuissa on puutteita tai vuosineljännesten lukuja on arvioitu puolen vuoden jaksolle raportoiduista luvuista. Vuoden 2017 kolmannen kvartaalin luvut on nyt kerätty ja keskeisimpiä niistä on nähtävillä Piksun Analyysit/OMXHEX/EPS estimaatit sivulla. Kustakin osakkeesta esitetään 4 tietoa:
 

1. EPS Laskelma
Sisältää kerättyjä EPS arvoja raportoiduilta vuosineljänneksiltä ja estimoituja tulevien vuosineljännesten EPS arvoja. Tulevat EPS arvot on asetettu siten, että ne nykyhetkeen diskontattuna yhteensä vastaavat yrityksen pörssikurssia. Tulevaisuuden EPS arvot ovat arvoja, joita ”markkinat odottavat”.

Piippo

Joillekin osakkeille, kuten Piipolle, laskevakin tuloskehitys riittää perustelemaan nykyisen pörssikurssin.

Vastaavasti toisille osakkeille, kuten Pihlajalinnalle ”markkinat vaativat” nousevaa tuloskehitystä.

 

2. E/P (Earnings per Price)
Tässä osiossa esitetään kaksi vaihtoehtoista tapaa laskea tulostuotto E/P toteutuneista EPS arvoista. Tulostuotto on P/E luvun käänteisluku. Esimerkiksi Piipolle on saatu korkea tuottoprosentti 7.6% seuraavasti (~tuore mediaani EPS = 0.13€, joka vastaa vuositasolla 0.50€ tuottoa, joka kurssiin 6.560€ suhteutettuna antaa tuottoprosentiksi E/P% = 7.6%.

3. Osinkoennusteet
Tässä osinkoennusteet lasketaan tulevien vuosien EPS arvoista olettamalla osingon suuruudeksi sama prosenttiosuus EPSistä, kuin jo maksetuissa osingoissa oli. Esimerkiksi UPMlle saadaan kuluvalta vuodelta näin laskien sama 0.95€ osinko, jonka se maksoi myös viime vuodelta.

4. Kurssi
Yhtiöiden osareissa ja sivuillaan ilmoittamia tai omien salkkujemme arvoista laskettuja summittaisia pörssikursseja.

 

Related Posts

Kevyttä Sijoittaminen Yhteiskunta

Markkinatalous kutsuu kansalaiset kehittämään haluamiaan yhteiskunnallisia asioita

Markkinatalous tarjoaa kansalaisille mahdollisuuksia osallistua haluamiensa ja osaamiensa asioiden kehittämiseen kun taas demokratia tarjoaa mahdollisuuden valita vaaleilla itseään edustamaan joku toinen henkilö. (lisää…)

Yhteiskunta

Kuntien ja hyvinvointialueiden hankintoihin on pesiytynyt ”maan tapa”, josta osa voi olla silkkaa korruptiota

Kunnat ja hyvinvointialueet kiertävät kilpailutusvelvoitettaan ostamalla palveluja omistamiltaan ns. inhouse-yhtiöiltä. Kilpailuttamisen välttäminen aiheuttaa vuosittain satojen miljoonien eurojen menetykset veronmaksajille, todetaan EVAn tuoreessa analyysissä Maan tapa.

Sijoittaminen

Uusia työkaluja sijoittajalle

https://www.sinisaariconsulting.com/

Lisäsin sivustolleni tekoälyn ystävällisellä avustuksella koekäyttöön pari uutta työkalua, joista kuulisin mielelläni kommentteja.

Uusi osakeanalyysityökalu

pisteyttää seurannassani olevat osakkeet monien kriteerien perusteella
etusivulle tulee ensin Top