Suomen pörssissä on yrityksiä, joiden operatiivinen ydinliiketoiminta tuottaa hyvin

Sijoittaminen

Oheisessa taulukossa on Suomen pörssin parhaimmistoa siinä mielessä että näiden yritysten operatiivinen toiminta on tuottanut parhaiten. Taulukko on järjestetty niin että mukaan ovat päässeet parhaat suurista ja keskisuurista, joiden operatiivisen toiminnan kassavirta (tulovirta) suhteessa yritysarvoon on tuottanut viimeisen vuoden aikana parhaiten.

Operatiivinen kassavirta kertoo paljonko yritys on saanut myymistään tuotteista maksuja vähennettynä operatiivisen toiminnan aiheuttamilla suorilla kuluilla (palkat, vuokrat etc.). Tämä luku kertoo paljon yrityksen ydinliiketoiminnan kannattavuudesta. Siinä ei ole huomioitu investointeja, yrityskauppoja tai rahoituksen kuluja tai voittoja.

Jos opratiivisen toimminnan kassavirta on hyvä, niin yritys on yleensä hyvä ostokohde ja päinvastoin. Kaiken muun voi korjata jos vaan operatiivinen toiminta on tervettä ja tuottavaa. Huonosti toimivan operatiivisen liiketoiminnan korjaaminen voi olla työlästä ja vaikeaa. Joudutaan usein miettimään toiminnan supistamista, irtisanomisia, tuotepaletin kehittämistä etc. Nämä ovat vaikeita asioita ja ainakin ne vievät paljon aikaa.

Tässä taulukossa operatiivista kassavirtaa on verrattu yritysarvoon, joka on yrityksen pörssiarvon ja korollisten nettovelkojen summa. Yritysarvo kertoo yrityksen todellisen arvostuksen.  Nettovelat on tässä luvussa mukana sen vuoksi, että velallisille kuuluu tämän suuruinen osuus yrityksen todellisesta arvostuksesta. Loppu kuuluu pörssisijoittajille ja siksi pörssiarvo on toisena osana mukana osana yritysarvossa.

Oheisessa taulukossa on vertailun vuoksi myös viimeisen vuoden nettotulos suhteessa pörssiarvoon. Miksi operatiivisen toiminnan kassavirta ja nettotulos eroavat niin suuresti toisistaan? Nettotulosta laskettaessa on mukaan tulevat investoinnit, yrityskaupat, rahoitus, omaisuuden arvostus ja verotus. Nämä erät vaihtelevat paljon. Nettotulos on altis erilaisille manipulaatioille ja siksi nämä luvut ovat niin kovasti yhteismitattomia. Tässä on myös osaselitys sille miksi tuttu paljon käytetty tunnusluku p/e ei yleensä kovinkaan hyvin ennusta sijoituksen tulevaa menestystä. p/e luku vertaa nettotulosta (earnings) pörssiarvoon ja nettotilos on niin kovin altis yritysjohdon tekemille arvostusmuutoksille. Aloittava toimitusjohtaja siivoaa pöydän ja näyttää tarkoituksellisesti huonoa tulosta ja parantelee myöhemmin tulosta, jotta näyttäisi siltä että hän on tehnyt hyvää työtä.

 

Related Posts

Yhteiskunta

Kuntien ja hyvinvointialueiden hankintoihin on pesiytynyt ”maan tapa”, josta osa voi olla silkkaa korruptiota

Kunnat ja hyvinvointialueet kiertävät kilpailutusvelvoitettaan ostamalla palveluja omistamiltaan ns. inhouse-yhtiöiltä. Kilpailuttamisen välttäminen aiheuttaa vuosittain satojen miljoonien eurojen menetykset veronmaksajille, todetaan EVAn tuoreessa analyysissä Maan tapa.

Sijoittaminen

Uusia työkaluja sijoittajalle

https://www.sinisaariconsulting.com/

Lisäsin sivustolleni tekoälyn ystävällisellä avustuksella koekäyttöön pari uutta työkalua, joista kuulisin mielelläni kommentteja.

Uusi osakeanalyysityökalu

pisteyttää seurannassani olevat osakkeet monien kriteerien perusteella
etusivulle tulee ensin Top

Talous Yhteiskunta

Björn Wahlros haluaisi että Suomi olisi myös varakkaille ja yrittelijäille hyvä paikka elää ja sijoittaa

Oheinen 5 min mittainen Mikko Salakan tuottama video summaroi Björn Wahlros:n esittämät ratkaisut Suomen talouden kriisiin: Tarvitaan henkilösijoittajien ja yrittäjien parempaa kohtelua niin, että suomalaisten