Merkel ja Sarkozy tarttuvat härkää sarvista – miten se näkyy suomessa?
Koko Sarkozyn ja Merkelin puheteksti linjaa kolme mittaria joiden mukaan taloudellista kilpailukykyä mitataan:
- Kustannustason kilpailukyky (mm palkat, jotka on kytkettävä tuottavuuden kehitykseen);
- Julkisen talouden terveys
- Minimitaso T&K kehitykseen (x% BKT:sta)
Taloudellisen kilpailukyvyn saavuttamiseksi näillä mittareilla he nostavat esiin kuusi keinoa:
- Palkkojen indeksikorotusten kieltäminen (ei käytössä suomessa, mutta monessa muussa maassa). Indeksiehtoja meillä enää harvoin käytetään, mutta entä tuo mittareissa mainittu palkkojen kehityksen kytkeminen tuottavuuden kehitykseen? Kolmikannasta on juuri luovuttu palkkaneuvotteluissa. Tuleeko se takaisin, mutta valtiovallan sijasta pöytään istuu Bryssel?
- Eri EU-maiden koulutusten hyväksyminen työväen liikkuvuuden parantamiseksi. Tässä on todellakin paljon tehtävää, myös meillä. Hyväksymmekö esimerkiksi virolaisen lääkärintutkinnon?
- Yhteiset verotussäännöt yritysverotukseen. Tästä Suomalaiset politikot varmaankin pitävät. Jos saataisiin yhteiset ala- ja ylä-rajat yritysverotukseen, paine laskea yritysveroa pienenee
- Yhteiset eläke-ikärajat. Jälleen varsinainen jättipotti suomen politikoille. Nyt voimme nostaa eläkeikää – tämän liikkeen välttämättömyyden tunnistavat kaikki neljä yksinkertaista laskutapaa hallitsevat. Mutta nyt voimme lisäksi syyttää asiasta Brysseliä. Emmehän me, mutta kun EU käskee… Saadaan siis epämieluisa päätös aikaan ilman että omat kädet likaantuvat.
- Valtiontalouden tasapainovaatimusten kirjaaminen joka jäsenmaan perustuslakiin. Tässä onkin jo nielemistä. Tämähän saattaa pakottaa ikäviin säästötoimiin esimerkiksi juuri vaalien alla.
- Kansallisten kriisijärjestelmien luominen pankeille. Ei liene ongelma.
Kaiken kaikkiaan paketti sisältää monta hyvää ja välttämätöntä asiaa. Näiden toimien jälkeen euroalue on toimivampi. Suomalaiset politikot varmaan mielellään kiinnittävät huomion verotuksen alarajojen luomiseen. Oikein erikseen vielä mainitaan alkoholivero josta ei näy jälkeäkään Merkelin ja Sarkozyn puheessa. Mutta meidän on syytä muistaa myös että ylärajojakin voi tulla, eihän muuten voida puhua konvergenssistä. Tämä on syytä muista maassa jossa julkisen talouden osuus BKT:sta on korkein euromaiden joukossa.
Näen että yllä listatut kuusi keinoa ovat vasta alkua. Edessä on huomattavasti laajempi vähittäöin etenevä talouspolitiikan yhtenäistäminen. Ja kun rahoituksen liikkumavara on rajattu on muun päätöksenteon (esim. sosiaalipolitiikan) liikkumavara myös hyvin rajallinen.
Nyt otetaan jälleen pieni kukonaskel kohti liittovaltiota, aivan riippumatta miten kovaäänisesti asia kiistetään. Hyvä näin. Mielestäni onkin aina ollut selvää että liittovaltio on lopputulos. Ainoa kysymys on miten kauan siihen pääseminen kestää. Parhaimmillaan 20 vuotta, huonoimmillaan 100 vuotta. Varsinkin pienempien kansallisvaltioden taloudellinen liikkumavara murenee joka tapauksessa pala palalta kansainvälisen kilpailun puristuksessa.
Suomen perustuslakiin tulossa maininta EU:n jäsenyydestä
Perustuslakivaliokunta on ehdottamassa perustuslakiin muutosta, jossa muutoksessa perustuslakia muutetaan niin että sinne tulee maininta: "Suomi on EU:n jäsen".
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi kertoi julkisuudessa, että tämä ei tee eroamista EU:sta yhtään vaikeammaksi. Eroaminen voi edelleen tapahtua eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä. Minusta asia ei ole näin. Jos perustuslaissa lukee että Suomi on EU:n jäsen niin ei Suomi ainakaan maalaisjärjellä voi erota EU:sta muuta kuin perustuslain käsittelyjärjestystä käyttäen. Ainakin eroamisaikeet nostavat perustuslaillisen keskustelun.
Aina on käynyt niin, että loppujen lopuksi tulee aika erota valtioliitosta.
Olimme viimeksi mukana valtioiden välisessä liitossa silloin kun Suomen suuriruhtinas toimi tämän tehtävänsä ohella muutaman muunkin valtion päämiehenä – muun muassa Venäjänmaan tsaarina. Olimme silloin samanarvoisessa asemassa Venäjän ja muutaman muunkin kansan kanssa. EU on tiiviimpi liitto kuin suuriruhtinaskunnan aika. Monessa suuriruhtinaan/tsaarin alaisessa "valtiossa" oli silloin omat lait. Esimerkiksi käyvät Suomi ja Venäjä. Nyt EU on jo monessa suhteessa aika paljon tiiviimmän oloinen liittovaltio ja hyvä niin.
Mutta mielestäni perustuslaista olisi voinut tässä vaiheessa jättää pois maininnan Suomen EU jäsenyydestä tai jos maininta sinne lisätään niin asiasta käydään asiallinen julkinen keskustelu, jossa maininnan seuraukset tulevat kansanedustajille selväksi.
Valtioiden välinen liitto loppuu yleensä verenvuodatukseen
En ole aivan samaa mieltä siitä että valtioliitot ennenmin tai myöhemmin päättyvät. Suomi oli osa Ruotsin valtiota n. 600 vuotta, jos silloin valtiosta voi puhua. Liitto Venäjän kanssa loppui venäjän vallankumouksen (verenvuodatuksen) takia. Mahdolliset kirjaukset perustuslakiin on tässä tapauksessa vailla painoa. USA on ollut koossa yli 200 vuotta, joskin verenvuodatustakin on sinä aikana esiintynyt.
Mielestäni kysymys on paljolti mielikuvista. Osa mitä kokonaisuutta me olemme? Olemmeko suomalaisia, eurooppalaisia vai vaikkapa vantaalaisia? Tällaisen mielikuvan muutos kestää aikansa, todennäköisesti sukupolvia. Muutos on tapahtunut kun kansalaisuutta kysyttäessä matkaaja Balilla vastaa "eurooppalainen" eikä suomalainen. Näinhän jenkitkin tekevät – harvoin kuulee esimerkiksi "I'm a Texan". Kotimaan sisällä näillä identiteeteillä on painoa, kuten meilläkin ollaan Turkulaisia ja Hesalaisia.
Tällainen mielikuvakehitys on liikkunut hitaasti kohti suurempaa kokonaisuutta. Esimerkkinä voisi nostaa keskiaikaiset jokseenkin itsenäiset kaupunkivaltiot jotka mahdollisesti tunnustautuivat jonkin keisarin alamaisiksi. Mutta mielikuvassa yhtenäisyyttä koettiin kaupungin sisällä. Vähitellen syntyi kansallisvaltion käsite jossa ideaalina "yksi kansa yksi kieli".
Tuossa Sasi-kommentissa vieralija on kyllä oikeassa. Jos kirjaus ei muuta EU-eron vaikeusastetta, niin miksi sitä yleensä perustuslakiin kirjoitetaan.