Valtio pelastamaan ihmisiä Nokia haaksirikosta

Työ- ja elinkeinoministeriö: Ministerit Pekkarinen ja Sinnemäki Nokian tilanteesta:

– Nokian ilmoittamien tärkeiden uudistusten vaikutukset varsinkin yhtiön tutkimus- ja kehittämistoimintoihin Suomessa merkitsevät uhkaa suurelle määrälle alan työpaikkoja Suomessa. Kysymys on ylivoimaisesti suurimmasta rakennemuutoksesta, mitä koskaan ennen on kohdistunut uuden teknologian toimialoille Suomessa.

– Työ- ja elinkeinoministeriön johdolla käynnistetään välittömästi ja tiiviissä yhteistyössä Nokian kanssa toimet rakennemuutoksen hallituksi hoitamiseksi.

– Tavoitteeksi asetetaan uuden uran löytyminen mahdollisimman monelle Nokian ja sen alihankkijoiden työntekijälle. Tavoitteena on myös uuden yritystoiminnan synnyttäminen. 

– Nokia on luvannut olla mukana sekä taloudellisesti, että teknologiaosaamisellaan yhteisesti rakennettavan ohjelman toteuttamisessa.

Related Posts

Sijoittaminen

Paska osuu osakemarkkinoilla tuulettimeen joko syksyllä tai keväällä

Tarkoitan otsikossa sitä, että Yhdysvaltojen S&P500 indeksin nopeat pörssilaskut tapahtuvat yleensä joko syksyllä tai keväällä. Laskut voivat jatkua, mutta noina aikoina ne yleensä jyrkkenevät nopeasti.

Kevyttä Yhteiskunta

Suomalainen aateilmpiiri siirtyy kollektivismista kohti yksilön kunnoittamista ja yksilön vastuuta itsestään

Oikeistolaisuus ja kulttuuriliberaalisuus ovat EVA:n analyysin mukaan lisääntymässä. Tutkimus antaa viitteitä nopeasta asenneilmapiirin muutoksesta.

Puolet suomalaisista asemoi itsensä EVA tutkimuksen mukaan poliittiseen oikeistoon, vajaa kolmannes vasemmistoon ja

Salkun rakenne

Piksun ammattilaisten omat henkilökohtaiset salkut esittelyssä

Piksun analyysit osion viisi salkkua tarjoavat julkisuuteen oikeiden ammattilaisten henkilökohtaiset salkut:

SERGION LISTA

”Sergion lista” keskittyy pohjoismaiden ja USA:n markkinoille.  Sergion listalle valitaan yrityksiä, jotka saavat hyviä