Oli viikonloppu. Oli juuri oikea mielentila ja juuri sopivasti aikaa lukea kirja. Sen nimikin ole tiedossa, sillä kirjoittajat itse olivat markkinoineet tuotteensa minulle edellisen viikon aikana sosiaalisessa mediassa. Tartuin hiireen ja lähdin ostoksille. Tulos oli kuitenkin surkea. Puolen tunnin aherruksen jälkeen minulla ei ollut kirjaa, ei luettavaa, vain syvä inho suomalaisia verkkokauppoja kohtaan.

Olen ostanut melkoisen määrän digitaalisia tuotteita ainakin yhdysvaltalaisista ja englantilaisista verkkokaupoista. Olen ostanut aika paljon fyysisiä tuotteita ainakin saksalaisista, ranskalaisista, ruotsalaisista, englantilaisista ja amerikkalaisista verkkokaupoista. Koskaan, ei koskaan ostotapahtuma ole mistään ulkomaisesta kaupasta peruuntunut sen vuoksi, että kauppa ei olisi pystynyt vastaanottamaan maksua.

Näin juuri tapahtui kun yritin ostaa e-kirjaa suomalaisesta verkkokaupasta. En saanut kirjaa maksettua, joten en voinut myöskään sitä ladata itselleni luettavaksi. Yritin maksaa ostosta kolmella eri selainohjelmalla useamman kerran jokaisella. Ei onnistunut. Vaikka juuri tässä tapahtumassa tekninen vika melko varmasti olikin pankin järjestelmässä tai omassa PC:ssäni, se ei missään nimessä ole ongelman perimmäinen syy.

Suomalaisten verkkokauppojen perimmäinen ongelma on niiden käyttämä liian vaikea maksujärjestelmä.

Kun ostan esimerkiksi Amazonista e-kirjan tai kameran, yksi klikkaus ja tapahtuman vahvistus riittävät. Jos ostan jostain toisesta ulkomaisesta kaupasta musiikkia tai muistikortin enkä halua luovuttaa kauppaan luottokorttitietojani, maksan PayPal-järjestelmän kautta. Sinne kirjaudun yksinkertaisesti tunnuksellani ja salasanalla. Ulkomaisissa verkkokaupoissa voin aina saattaa ostotapahtuman loppuun asti ilman erillisiä papereita tai mystisiä numerosarjoja.

Mitä kahvipöydässä sitten tapahtuikaan kun olin päättänyt ostaa kirjan? Hetki oli selvästi oikea, sillä sain itseni liikkeelle kahvipöydästä hakemaan työhuoneessa olevia pankkiavaimia. Monesti aiemmin ostotapahtuma oli jäänyt tekemättä, sillä minulla ei ollut tarvittavia dokumentteja käytettävissäni. Ehkä olin junassa, mökillä tai jossain muualla ilman pankkiavaimia. Nyt oli. Kirjauduin verkkokauppaan, hain kirjan ja valitsin oman pankkini maksutapaluettelosta. Kirjauduin pankkiin käyttäen käsittämättömiä, monimutkaisia pankin antamia numerosarjoja. Sen jälkeen maksutapahtuma piti vahvistaa syöttämällä edelleen monimutkaisia, käsittämättömiä numerosarjoja, jotka oli etsittävä pankin dokumenteista. Normaalisti tämän helvetillisen prosessin jälkeen maksu menee läpi, mutta ei nyt.

Kun vertaan tätä ostoprosessia ulkomaisten kauppojen ostotapahtumiin, kokemus suomalaisessa verkkokaupassa todellakin on helvetillinen.

Moni muistaa miten Neuvostoliitossa aikoinaan ostettiin kaupasta esimerkiksi balalaikka. Ensin etsittiin kaupasta tuote ja sen myyjä, jotta saatiin lapulle tuotetiedot. Sen jälkeen myyjä lähetti ostajan toiseen jonoon, jonne ostos piti maksaa. Kuitin kanssa saattoi palata taas jonoon, jossa haluttu tuote oli. Myyjä luovutti tuotteen ostajalle. Vaikeaa, aikaa vievää, ikävää, turhauttavaa.

Silti kaupassa käynti Neuvostoliitossa oli helpompaa kuin ostaminen tämän päivän suomalaisessa verkkokaupassa. Neuvostoliitossa asiakkaan ei sentään tarvinnut kotoa hakea pitkiä numerosarjoja sisältäviä dokumentteja, jotka hänen maksun varmistamiseksi olisi pitänyt syöttää kaupan käyttämään järjestelmään.

Hyvät suomalaiset verkkokauppiaat, käyttämänne pankkien järjestelmä suunniteltiin asiakkaiden omatoimiseen tilinhallintaan, ei asiakkaiden reaaliaikaisten maksutapahtumien hoitoon verkkokaupoissa. Nykyinen maksujärjestelmä ei kerta kaikkiaan ole tarpeeksi helppo, nopea ja yksinkertainen verkkokaupoissa asiointiin. On aivan järjetön ajatus vaatia asiakasta ensin menemään verkkokauppaan, valitsemaan tuote, hakemaan jostain pankkiavaimensa, poistumaan kaupasta, kirjautumaan pankkiin, vahvistamaan maksu pankissa, palamaan kauppaan ja kuittaamaan ostos. En edes jaksa laskea klikkausten määrää, joka prosessin läpivientiin vaaditaan.

Ennen kuin kukaan luennoi minulle tietoturvan tärkeydestä ja miten korkealla tasolla se Suomessa on, mieti ensin miten on mahdollista, että brittiläinen netin käyttäjä osti verkkokaupoista tuotteita keskimäärin 1268 euron (1031 puntaa) arvosta viime vuonna. Miten on mahdollista kasvattaa 25 miljardin liikevaihtoa pyörittävä verkkokauppa, josta saa ostaa yhdellä klikkauksella (Amazon.com), jollei se ole turvallista? Miten on mahdollista rakentaa Suomeen tietoyhteiskuntaa kun palvelukulttuuri on edelleen Neuvostoliiton aikaista balalaikkakauppaa heikompaa?

Olen pahoillani Tanja Aitamurto, Taneli Heikka, Petteri Kilpinen ja Matti Posio, mutta Uusi kultakausi jäi ostamatta, lukematta ja keskustelematta.