Kulttuuri, politiikka ja talous; mitä unohdimme EMU:a rakentaessamme.
Dosentti Markku Salomaan kolumni Talouselämässä on hyvä kirjoitus kulttuuritaustan vaikutuksesta eri maiden käyttäytymiseen Euroopan rahaunionissa. Olen yrityselämässä kokenut vastaavan kultturisen haasteen johtamalla liiketoimintaa italialais-saksalais-suomalaisessa monikulttuuriorganisaatiossa ja huomannut, kuinka rationaalisesti sama ja yhteinen tarkoitus (tavoite) saa monta eri merkitystä ja siten toimintatapaa riippuen siitä, mistä maantieteellisestä lokaatiosta asiaa katsottiin. Mainitsemassani esimerkissä kuvaa monimutkaisti lisäksi yrityskulttuurien erilaisuus; yhteinen liiketoimintamme oli ajan mittaan syntynyt kolmen eri yrityksen yhdistymisen seurauksena. Yhteisen tarkoituksen tulkitseminen useaksi eri merkitykseksi vesittää tehokkaan yhteistoiminan ja luo ilmapiirin, jossa eri osapuolet muuttuvat toisiaan kyräileviksi kuppikunniksi. Monikulttuuriset yritysfuusiot tavoittelevat liiketoimintaan "1+1>>2"-vaikutusta. Yleensä tulos jää kuitenkin reilusti alle 2:een.
Pääministeri Jyrki Katainen ollessaan edellisessä hallituksessa valtiovarainministerinä sanoi, että EMU-alueen velkaantuminen hoidetaan sillä, että Eurooppa-politiikka ottaa niskalenkin taloudesta ja EMU-maat korjaavat yhteistuumin tilanteen. Jyrki Katainen edustaa ikänsä puolesta sukupolvea, joka on saanut nauttia positiivisesta kansainvälistymisestä ja maailmanlaajuisesta talouskasvusta. Näillä lähtökohdilla ymmärrän hänen "kaikki yhdessä"-asenteensa ja sen mukaisen toiminnan.
Eurooppa kohtaa nyt globalisaatiovaiheen kaksi (Glob 2.0), jossa kehittyvät maat eivät muodosta yksinomaan markkinamahdollisuutta vaan kilpailevat alhaisilla kustannuksilla meidän kanssamme maailmanlaajuisesti. Toinen Eurooppaa haastava muutos on Internet (Web 2.0), jonka ajurina toimii Yhdysvallat ja joka muuttaa liiketoimintamallit ja -tavat radikaalisti. Eurooppa on liiketoiminnallisesti jäykkä ja siksi muutoksiin sopeutumisessa tulemme jälkijunassa, mikä tarkoittaa entisestään heikentyvää kilpailukykyä. Eurooppa joutuu jakamaan kurjuutta.
Ylijäämää jaettaessa kulttuuriset, sen paremmin kuin poliittisetkaan, erot eivät ole merkittäviä. Hyvänä esimerkkinä tästä on Suomen taloudellisella nousukaudella 95 – 07 tapahtunut muutos puoluepolitiikan kentässä, jossa Kokoomuksesta tuli työväen puolue ja SDP:stä kovan markkinatalouden ylimmäinen äänenkannattaja ;-).
Vaikeuksissa ja kurjuutta jaettaessa tilanne on toinen. Protestanttinen ja katolinen Eurooppa tulkitsevat tilanteen kulttuurisista lähtökohdistaan eri tavoin; protestanttinen kulttuuri edellyttää vaikeuksiin joutuneelta ensisijaisesti itseapua, katolinen puolestaan tarjoaa yhteisön armahtavaa apua. Näistä lähtökohdista ymmärtää EMU-kriisin ratkaisun haastavuuden. Kysymys ei enää ole pelkästään taloudesta tahi politiikasta, vaan asia on kulttuurinen. Kukahan politiikoistamme jää historiaan tokaisulla: "Kulttuuri otti niskalenkin Eurooppa-politiikasta". Oma veikkaukseni on Paavo Väyrynen ;-).
P.S. Tässä kirjoituksessa esiintyvät puoluepoliittiset viittaukset eivät ole poliittisia kannanottoja vaan kirjoittajan havainnoimia ilmiöitä, joita käytetään selventävinä esimerkkeinä kyseiseen asiasisältöön liittyen.
Salomaa yleistää reippaasti
Salomaa yleistää ja yksinkertaistaa surutta. Budjettivajeiden kasvattamisessa olivat mukana myös Saksa ja Ranska, toisaalta Espanjan oli kovan talouskurin maa ennenkuin kiinteistökupla rojautti valtion polvilleen. Siihen syyllistä pitää etsiä mieluummin EKP:n korkopolitiikasta kuin Espanjan poliittisesta johdosta, jos kohta niilläkin on vastuunsa, kun kuplaan ei edes yritetty puuttua.
Sama pätee umpikatoliseen Irlantiin, joka oli vielä 2000-luvun alussa valtiontalouden ja kilpailikyvyn mallimaa. Ja taas umpikatolisen Puolan velka-aste on samaa tasoa kuin Suomen.
Salomaa tekee rankkoja yleistyksiä, koska nyanssien tutkiskelu veisi pohjan hänen pääväitteeltään: että olemme päätymässä Euroopan sisällä kulttuurisotaan muodossa tai toisessa. Kaipa se on sotatieteilijälle ominaista logiikkaa.
Miten tästä eteenpäin
Kyllä, esim. Saksa ja Ranska ovat tulkinneet aikoinaan budjettivajerajoitukset suuremman oikeudella "innovatiivisesti". Irlanti eli tytäryhtiötalouden loisteessa nousukauden, ennen kuin kehittyvät markkinat tarjosivat kansainvälisille korporaatioille atraktiivisemman tuotantoympäristön. Puola kuuluu kehittyviin markkinoihin, joissa mikään maa ,sen paremmin Euroopassa kuin Aasiassakaan, ei ole ylivelkaantunut. Jne.
Pointti kulttuurisen jaon vaikutuksesta EMU:n sisällä on kuitenkin siinä, että nykyisen EMU-kriisin ratkaisua lähestytään kahdesta eri suunnasta; pohjoisemmasta (protestanttinen tapakulttuuri) ja eteläisemmästä (katolinen tapakulttuuri). Edellinen vaatii tekoja sovittamiseksi, jälkimmäinen yhteisvastuullista anteeksiantoa.
Kumpi tahansa lähestymissuunnista kriisin ratkaisemiseksi otetaankaan, tulee ei-valitun tapakulttuurin nykyisin vallassa olevat poliitikot kärsimään tappion seuraavissa vaaleissa.
Uskon kompromissiin
Uskoisin, että kompromissi tähän löytyy. En usko, että etelässäkään vakavissaan uskotaan, että velat pitäisi sovittaa yhteisvastuun kautta siten, että heille annettaisiin anteeksi. Yhteisvastuun lisäämistä he tietysti tässä kohtaa vaativat selvitäkseen kassakriisistä (tapahtukoon se eurobondien tai muiden mekanismien kautta).
Eiköhän tässä yhteisvastuukysymyksessä uskonnollisten kulttuurien erojen sijaan ole kyse enemmän siitä, että rintamalinjan muodostavat pahassa pulassa olevat ja vähemmän pahassa pulassa olevat. Suomalaisena pidän oleellisena, että holtiton julkinen talous pannaan kuriin euromaissa. Jos olisin irtisanomista odottava kreikkalainen julkisen sektorin työntekijä, näkökulmani olisi varmasti jonkin verran toinen.
Protestanttisuus
Protestanttisuus on vain katollisuuden yksi murre. Oppi kolminaisuudesta (Jumalan olemus) tai auktoriteeteista on aina hajottanut uskontoja. Luterilaisuus pitää ainoana auktoriteettina Raamattua tosin maallinen valta on lähellä sitä. Ja sen mukaan Jumala yksin antaa anteeksiannon, jos antaa. Tuomiokin voi tulla, siksihän meillä on tuomiokirkkojakin. Ei luterilaisuudessakaan ihmisten kurittaminen ole ollut aivan vierasta. Voimme lukea asiasta vaikka Seitsemästä veljeksestä. Ja hyvin menestyminen on merkki Jumalan suosiosta ja siksi hyvin eletystä elämästä. Opillisesti katollisuus ja protestanttisuus aivan kuten islam ovat hyvin lähellä toisiaan. Jopa niin lähellä, että niitä muita on helppo vihata.
kreikkalaiset ovat ortodokseja
Ja ei pidä unohtaa, että kreikkalaiset eivät kuulu edes samaan kirkkoon kuin vaikka Italia ja Espanja, vaan he ovat ortodokseja. Joita ovat venäläiset ja balkanilaiset, ja osa suomalaisistakin. Eli mitä pidemmälle uskonnolliskulttuurista rintamatulkintaa viedään, sen mutkikkaammaksi se menee.
Ortodoksejahan on Suomessakin runsaasti Itä-Suomessa, josta olen itse kotoisin. Tunnenkin paljon ortodokseja, enkä ole huomannut, että heidän moraalikoodinsa jotenkin eroaisivat luterilaisista tai muista.
Jos pelkästään Kreikkaa katsoo, niin aivan samaan tyhmyyteenhän he sortuivat euroon liityttyään kuin suomalaiset 80-luvulla pääomaliikenteen vapauttamisen jälkeen: ottivat holtittomasti lainaa, kun sitä halvalla sai. Tilastojen vekslaus on oma lukunsa, mutta halvan rahan tarjoutuminen on kautta historian johtanut velkakuplaan melkein maassa kuin maassa – tiedän tämän siitä, että olen kirjoittanut kehittyviä talouksia käsittelevän kirjan, ja pengoin tätäkin puolta hitusen siinä.
Ja taas Italiahan ei ole koskaan edes myöntänyt, että sillä olisi velkaongelma, ei ainakaan Berlusconi.