Kehittyvien maiden osakkeiden ennakoidaan pärjäävän samalla tavalla kuin kehittyneidenkin

Sijoittaminen

Kehittyvät taloudet kasvat IMF:n mukaan tänä vuonna suurin piirtein yhtä paljon, vajaaat 4%, kuin koko maailmantalous. Kehittyvät taloudet eivät ole tänä vuonna enää kasvun varsinaisia vetureita. Heikkenevän kehityksen syynä ovat kulutusmahdollisuuksia pienentävä ruuan hinnanousu sekä nousevat korot ja inflaatio. Merkittävin yksittäinen tekijä on Kiinan taistelu koronaa vastaan ja siihen liittyvät sulkutoimenpiteet kertoo Nordean Hertta Alava oheisella videolla.

Kehittyvien maiden heikkous näkyy pörsseissä. Paikalliset osakkeet ovat laskeneet noin 7%, joka on muutaman prosentin enemmän kuin osakkeet keskimäärin. Tulosten odotetaan kuitenkin kasvavan noin 10% verran, joka on saman verran kuin yrityksillä keskimäärin. Tämä tukee toiveita kohtuullisesta tulevaisuudesta.

Related Posts

Salkun rakenne Sijoittaminen

Osakeanalyysin uusia ominaisuuksia

 

Osakeanalyysiini on tullut paljon uusia ominaisuuksia. Tässä kerron vain niistä. Aiemmat toiminnallisuudet löytyvät artikkelista

 

https://piksu.net/osakeanalyysi-sergion-lista/

 

Ja koko työkalu osoitteesta

 

https://piksu.net/sergio/

 

 
Uusia ominaisuuksia
 

 
1.     Ohjeistuksen arviointi
Vertaa simuloinnin tuloksia ohjeistukseen

 

2.     AI Analyysi

Edge-funktio

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: AI juhlii, kuluttajat kärvistelevät, ja sijoittajat soittavat viulua

Pörsseissä kaikki mikä liittyy löyhästikin tekoälyyn tai datakeskuksiin on noussut voimakkaasti. Uuttaa on että nousu on nyt entistä laajempaa, myös geografisesti. Perinteisten amerikkalaisten teknojen lisäksi